Suomen suurin arkeoastronominen löytö: Muinaisista jätinkirkoista havaittiin Aurinkoa
Pohjanmaan jätinkirkot ovat koko Pohjois-Euroopan suurimpia kivikautisia monumentteja. Tähän asti niiden käyttötarkoitus on säilynyt arvoituksena.
Uusi tutkimus osoittaa, että jätinkirkoista on havaittu Auringon asemaa taivaalla. Tulokset on saavutettu laajassa arkeoastronomisessa projektissa, jonka Helsingin yliopiston tähtitieteilijä Marianna Ridderstad ja Oulun yliopiston arkeologi Jari Okkonen aloittivat runsas vuosi sitten.
Jätinkirkoiksi kutsuttuja muinaisia rakennelmia tavataan ainoastaan Pohjanmaalta, josta niitä on löydetty noin 40 kappaletta. Isoimmat jätinkirkoista ovat suorakaiteen muotoisia vallimuodostelmia, joiden pituus on 50–60 metriä. Pienimmät jätinkirkot ovat noin 15 metriä pitkiä ja osa niistä saattoi olla isoja asuinpaikkavalleja.
”Arvoituksellisia rakennelmia on vuosikymmenien saatossa epäilty milloin miksikin. Niitä on spekuloitu asuinpaikoiksi, linnoiksi, kalmistoiksi, hylkeenlihan kylmävarastoiksi ja saaliseläinten kokoonajoaitauksiksi”, Marianna Ridderstad kertoo Tähdet ja avaruus -lehden verkkouutisille.
Ridderstadin ja Okkosen tulokset osoittavat, että jätinkirkoista on tehty tähtitieteellisiä havaintoja. Kyseessä on kautta aikojen suurin arkeoastronominen löytö maastamme.
”Jätinkirkot on rakennettu siten, että niiden porttiaukoista on voitu havainnoida Auringon nousuja ja laskuja vuoden kahdeksana tärkeimpänä Auringon kulkuun liittyvänä ajankohtana eli päivänseisauksina, päiväntasauksina ja niin sanottuina välipäivinä”, Ridderstad toteaa. Aurinkosuuntauksia löytyi etenkin isoimpien ja parhaiten säilyneiden jätinkirkkojen ympärysvalleista.
Pohjanmaan muinaiset aurinko-observatoriot rakennettiin noin 2500-2000 ennen ajanlaskun alkua eli aikaan, jolloin maanviljelys oli juuri saapunut Suomeen. Jätinkirkkojen rakentajat elivät kuitenkin vielä metsästäjä-keräilijä-taloudessa.
”Maanviljelyskulttuurin mukana saapuneet uudet ideat vaikuttivat todennäköisesti syvällisesti yhä kivikautta eläneeseen yhteisöön”, Ridderstad arvioi. ”Auringon liikkeiden tarkkailun myötä Suomeen saapui taivaankappaleiden seurantaan liittyvä kalenteri ja samalla uusi käsitys ajasta.”
Projektin tulokset julkistettiin tänään kansainvälisesti tieteellisten artikkelien arxiv.org-verkkopalvelussa ja Suomessa tässä Tähdet ja avaruus -lehden verkkouutisessa. Marianna Ridderstadin populaariartikkeli aiheesta on seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä.
Aiheesta lisää (englanniksi):
http://arxiv.org/ftp/arxiv/papers/0905/0905.2035.pdf
Novgorodin tulipallo valokuvattiin Pieksämäellä
Sunnuntai-iltana 8.3. kello 19.08 Etelä-Suomessa havaittiin huomiotaherättävä valoilmiö. Kyseessä oli maapalloon Novgorodin seudulla osunut aurinkokunnan kappale. Sen syöksy ilmakehän läpi näkyi tulipallona Venäjällä, Suomessa ja Baltian maissa.
Ursaan ilmiöstä on tullut kymmenittäin havaintoja, joista ensimmäiset tehtiin Tuusulasta, Orimattilasta, Lohjalta, Aurasta, Keravalta, Nurmijärveltä, Haminasta, Tervakoskelta, Espoosta ja Lappeenrannasta käsin. Havaintoja saapuu edelleen.
Lähes kaikilla tulipallotyöryhmän kamera-asemilla oli pilvistä tai ilmiö jäi kuvakentän ulkopuolelle. Ainoaksi poikkeukseksi osoittautui Timo Kantolan ylläpitämä Pieksämäen kamera, joka taltioi ilmiön (kuva ohessa).
Työryhmän matemaatikon Esko Lyytisen mukaan Novgorodin tulipallo oli todennäköisesti liian nopea ja sammui liian korkealla ollakseen lupaava meteoriitin pudottaja. Kappale on todennäköisesti palanut loppuun ilmakehässä – karkeasti arvioiden Peipsijärven ja Novgorodin välillä.
Vastaa
Tulipallo putosi Pohjanmaan rannikolle
[Julkaistu klo 16.21. Päivitetty 30.11. klo 15.56] Maamme yllä havaittiin perjantai-iltana kirkas tulipallo kello 20.37. Pienehkö aurinkokunnan kappale osui maapalloon Pohjanmaan yllä ja lensi Pohjanlahden suunnalle. Meteoroidin lento tallentui kahdelle Ursan tulipallotyöryhmän meteorikameralle. Ilmiön onnistuivat näin kuvaamaan Jari Tuukkanen Karstulassa ja Johan Lindén Turussa.
Tulipallosta on toistaiseksi tullut parikymmentä havaintoa Ursaan. Ilmiö havaittiin muun muassa Nilsiässä, Karstulassa, Pulkkilassa, Turussa, Seinäjoella, Nivalassa, Äänekoskella, Oulussa, Tampereella, Haapajärvellä, Lempäälässä, Rääkkylässä, Vammalassa ja Muhoksessa.
Osa kivestä paloi syöksyssä läpi ilmakehän. Tulipallotyöryhmän matemaatikon Esko Lyytisen mallinnuksen mukaan kohteesta on todennäköisesti selvinnyt maanpintatasolle asti meteoriitti. Kohde putosi Uuteenkaarlepyyhyn Monäsin ja Vexalan niemien paikkeille, joko maalle tai mereen.
Mikäli löydät alueella liikkuessasi mustan kiven jään tai lumihangen päältä, toimita se tutkittavaksi Helsingin yliopiston Kivimuseoon. Tapauksen mallinnus on yhä kesken. Meteoroidin koosta on olemassa erilaisia arvioita, joista todennäköisin varmistuu vasta, kun valokuvahavainnot on kokonaan käsitelty.
Vastaa
Tulipallo putosi Laatokan Karjalan suunnalle
[Julkaistu klo 11.39. Päivitetty klo 19.40] Perjantai-iltana kello 17.48 maamme yllä havaittiin kirkas tulipallo. Ilmiöstä on tullut useita kymmeniä havaintoja Ursaan.
Tulipallotyöryhmän matemaatikon Esko Lyytisen mukaan tähänastisten havaintojen lentoratojen perusteella tämä tulipallo on potentiaalinen meteoriitin pudottaja. Tulkintaa tukevat myös kaksi havaintoa, joissa kuultiin yliäänijyrinät ja -pamaus, jotka kappale aiheutti tunkeuduttuaan poikkeuksellisen matalalle ilmakehässä.
Alustavan mallinnuksen mukaan kappale osui maapallon ilmakehään Outokummun ja Juuan välisellä alueella. Tulipallo eteni loivasti kohti kaakkoa. Kappaleesta mahdollisesti selvinneet meteoriitit ovat voineet päätyä joko itärajan tuntumaan Sortavalan-Laatokan suunnalle tai Laatokan pohjoispuolelle Venäjän Karjalaan. Lisähavainnot ja havaintojen käsittely tulevat tarkentamaan mallia seuraavina päivinä.
Mahdollinen hyvin heikko jälki tulipallon lennon himmeästä alkuvaiheesta on löytynyt yhden tulipallokameran kuvakentän reunalta. Useimmilla havaintoasemilla oli tapahtumahetkellä pilvistä. Ilmiö nähtiin muun muassa Sallassa, Kuusamossa, Hirvasvaarassa, Joensuussa, Kuopiossa, Leppävirralla, Savonlinnassa, Mikkelissä, Kuvansissa, Korialla, Lappeenrannassa, Imatralla, Juvalla, Elimäellä, Myrskylässä, Kouvolassa, Kuusankoskella, Valkealassa ja Espoossa sekä eri puolilla Itä-Suomea tienpäältä autoista.
Avaruusromun mahdollisuus voidaan jo sulkea havaintojen perusteella pois. Kyseessä on ollut luonnollisen aurinkokunnan kappaleen törmäys maapallon ilmakehään Suomen kohdalla.
Ursan tulipallotyöryhmä kaipaa tapauksesta lisähavaintoja. Havainnot voi välittää internet-lomakkeella (linkki sivujen www.ursa.fi ja www.avaruus.fi vasemmassa laidassa). Erityisen arvokkaita olisivat tässä vaiheessa havainnot, joissa tulipallon lento osataan kuvailla tarkasti Kuun suhteen. (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)
Vastaa
Pohjoismaiden suurin meteoriitti löytyi Ruotsista
Tornionjokilaaksosta on löytynyt Pohjoismaiden suurin meteoriitti. Ennätysmurikka painaa 1185 kiloa. Sen nosti maanpinnalle meteoriitinmetsästäjä Thomas Österberg. Löytöpaikka sijaitsee Ruotsin puolella rajaa lähellä Kitkiöjärven kylää.
Nyt löytynyt järkäle kuuluu niin kutsuttuihin Muonionalustan meteoriitteihin. Muonionalustat ovat rautameteoriitteja, jotka satoivat Muonion länsipuolelle yhtenä suurena rautasateena mahdollisesti jopa satoja tuhansia vuosia sitten. Alueen rautojen muinaisuudesta kertoo sekin, että ne esiintyvät jääkauden kerrostaman moreenin seassa.
Ensimmäinen Muonionalustan rautameteoriitti löytyi vuonna 1906, kun kaksi paimenessa ollutta paikallista lasta löysi merkillisen painavan kiven. Lopulta aikuisetkin innostuivat kivestä ja se tutkittiin.
Tähän mennessä alueelta on kerätty vähintään 1,7 tonnia rautameteoriitin kappaleita. ”Tällä määrällä Muonionalusta kiilaa maailman suurimpien meteoriittien listalla sijalle 34”, alan harrastaja Jarmo Moilanen arvioi.
Kaikkien kappaleidensa yhteen lasketun massan osalta Muonionalusta on nyt suurin Euroopasta tavoitettu meteoriitti. ”Bitburgin rautameteoriitti, joka löytyi vuonna 1804 Saksasta ja jonka massa oli noin 1,5 tonnia oli pitkään johdossa”, Moilanen kertoo.
”Lähes koko Bitburg tuhottiin sulatusyrityksessä. Näin ollen Kitkiöjärveltä löytynyt uusin Muonionalustan rauta on kaiken kukkuraksi myös Euroopan suurin yhä ehjä yksittäinen meteoriittikappale.” (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)
Uutinen päivitetty klo 15.43.
Kuva ennätysmeteoriitista tässä linkissä.
Vastaa
Etäiset kääpiöplaneetat ovat nyt plutoideja
Kansainvälinen tähtitieteellinen liitto (IAU) päätti kuluneella viikolla nimetä aurinkokunnan etäisimmät kääpiöplaneetat plutoideiksi. Plutoidit ovat Pluton kaltaisia kappaleita eli kääpiöplaneettoja, jotka sijaitsevat Neptunuksen radan takana. Itse asiassa toistaiseksi ainoa kääpiöplaneetta, joka ei täytä plutoidien määritelmää on Ceres, sillä sen tyyssija on asteroidivyöhykkeellä eli Marsin ja Jupiterin välimaastossa.
Vuonna 2006 IAU alensi Pluton planeettojen joukosta pelkäksi kääpiöplaneetaksi. Tämä tapahtui Prahassa pidetyssä myrskyisässä yleiskokouksessa, jota sävytti riita planeetta-sanan optimaalisesta tieteellisestä määritelmästä. Osa astronomeista – etupäässä joukko yhdysvaltalaisia tutkijoita – ei vieläkään hyväksy vuonna 2006 voittanutta näkemystä.
Joka tapauksessa aurinkokunnassamme on tällä hetkellä virallisesti vain kahdeksan varsinaista planeettaa. IAU:n mukaan kääpiöplaneetta on kohde, joka on a/ riittävän suuri jotta sen oma vetovoima on pyöristänyt sen likimain palloksi, mutta joka b/ toisin kuin planeetat, ei ole kyennyt tyhjentämään ratansa ympäristöä omalla painovoimallaan muista kappaleista.
Verrattuna aurinkokunnan kahdeksaan suureen planeettaan Pluto on melkoisen pieni kappale. Monille on yllätys kuulla, että sen massa on vain noin 2 tuhannesosaa maapallosta. Kun Pluto aikoinaan löydettiin, kohteen koko tulkittiin pitkään yläkanttiin. Viime vuosikymmeninä Neptunuksen takaiselta Kuiperin vyöhykkeeltä on paljastunut kymmenittäin Pluton kaltaisia pienehköjä, jäisiä palloja. Pluton planeetta-asema tuli viimeistään kyseenalaiseksi vuonna 2005 löytyneen Eriksen myötä, sillä tämä kääpiöplaneetta osoittautui Plutoa suuremmaksi.
IAU:n tuoreen päätöksen mukaisesti Eris ja Pluto ovat nyt ensimmäiset plutoidit, mutta muutaman vuoden sisällä moni muukin Kuiperin vyöhykkeen kohde liittynee tähän Neptunuksen takaisten kääpiöplaneettojen ryhmään. Keskustelu planeetan määritelmästä – ja samalla myös plutoideista – noussee tosin tavalla tai toisella jälleen tapetille, kun IAU:n seuraava yleiskokous järjestetään Rio de Janeirossa ensi vuonna.
Kuvassa plutoidit Pluto (yllä) ja Eris (alla). Kummankin vieressä häämöttää yksi kiertolainen.
Vastaa
Tulipallo putosi itärajalle
Tiistai-iltana kello 21.54 Suomen taivaalla nähtiin poikkeuksellisen kirkas tähdenlento eli tulipallo.
Avaruudesta saapuneen kappaleen syöksy havaittiin iltahämärissä ympäri Itä- ja Etelä-Suomea. Ursaan ensimmäiset kymmenen havaintoa ilmiöstä saapuivat Karstulasta, Ristijärveltä, Kerimäeltä, Espoosta, Helsingistä, Somerolta, Tuusulasta, Leppävirralta, Rääkkylästä ja Lieksasta.
Ilmiö tallentui myös tulipallotyöryhmän jäsenen Jari Tuukkasen meteorikameraan Karstulassa. ”Se oli hyvin kirkas tulipallo, koska se erottui noin selvästi, vaikka auringonlaskusta ei ollut vielä kulunut pitkään”, Tuukkanen kommentoi.
Kohteen lento päättyi sirpaloitumiseen. ”Tulipallo tuli esiin auton tuulilasin yläreunan takaa ollen silloin noin 30 asteen korkeudella ja jatkoi jyrkästi alas päätyen värikkääseen loppuräjähdykseen noin 10 astetta horisontin yläpuolella”, tapausta kuvaili Jorma Ryske, joka näki ilmiön autosta käsin Ristijärvellä.
Ursan tulipallotyöryhmä on tänään alustavasti käsitellyt havaintoja. Matemaatikko Esko Lyytisen mukaan meteoroidi lensi Pohjois-Karjalan ilmatilassa ja kohti Venäjää. Toistaiseksi on liian aikaista sanoa päätyivätkö kappaleen sirpaleet Suomen puolelle vai Venäjän Karjalaan. Mikäli jotain päätyi maamme alueelle, todennäköisin putoamisalue on karkeasti arvioituna Koitere-järven pohjoispuolisella seudulla.
Tulipallotyöryhmä kiittää tähänastisista havainnoista ja vastaanottaa lisähavaintoja internetin havaintolomakkeella (linkki Ursan etusivulla tai napsauta tästä).
Vastaa
Apophis-uutisankka saapui Suomeen
Uutistoimisto AFP kunnostautui eilen erikoisella tiedeuutisella, joka on tänään rantautunut suomalaisiin tiedotusvälineisiin. Kansainvälisen tähtitieteellisen uutisen lähteeksi AFP:lle oli kelvannut Potsdamin seudulla ilmestyvä sanomalehti nimeltä Potsdamer Neueste Nachrichten. Tämän aviisin tietolähteenä oli tapauksessa puolestaan ollut 13-vuotias saksalaispoika nimeltä Nico Marquardt.
Potsdamer Neueste Nachrichten väittää Nicon päihittäneen Nasan eli Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnon laskelmillaan. Saksalaiskoululaisen laskut koskevat Apophis-asteroidin vuosien 2029 ja 2036 maapallon ohituksiin liittyviä törmäysriskejä.
Nicon mukaan asteroidin mahdollinen törmäys satelliittiin vuonna 2029 johtaisi kohonneeseen maapalloon osumisriskiin vuoden 2036 ohituksessa. Nasan arvioima törmäysriski vuodelle 2036 on luokkaa 1/45 000, kun taas Nico Marquardtin laskujen mukainen ”oikea” lopputulema olisi pikemminkin 1/450, saksalainen lehti kirjoittaa.
Potsdamer Neueste Nachrichten väittää edelleen, että Nasa on jo virallisesti myöntänyt virheensä Euroopan avaruusjärjestölle. Moinen olisi kuitenkin yllättävää, sillä Apophiksen ratalaskenta ei edes pohjaudu yksinomaan Nasan arvioon, vaan johtavien ratalaskijoiden työhön eri puolilla maailmaa.
Uutisessa on useita seikkoja, joita Helsingin yliopiston tähtitieteen laitoksen törmäysasiantuntija Karri Muinonen ei allekirjoita. ”Ainakin jos ajatellaan maapallon nykyistä satelliittipopulaatiota, niin olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että Apophis osuisi yhteenkään satelliiteista”, Muinonen toteaa.
”Kun oletetaan karkeasti, että kaikki maapallon satelliitit jaetaan satunnaisesti sellaisen ympyrän sisälle, jonka säde on geostationaarisen radan säde, ja kun oletetaan Apophikselle kokoluokaksi muutama sata metriä, voidaan laskea ensimmäinen likimääräinen arvio törmäystodennäköisyydelle”, Muinonen selittää. Törmäysriski tekokuihin yhdessä geostationaarisen radan (eli maapallon uloimpien satelliittien radan) sisäpuolelta tapahtuvassa ohituksessa on Muinosen mukaan vähemmän kuin yksi miljoonasta.
Riskiä nostaa jonkin verran satelliittien ja avaruusromun vuoteen 2029 mennessä lisääntyvä määrä, mutta joka tapauksessa saksalaispojan päättelemä osumatodennäköisyys 1/450 on käsittämätön arvio. ”Tämän uutisaineiston perusteella ei käy selväksi, kuinka tähän todennäköisyyteen on päästy”, Muinonen muotoilee.
Hyvin epätavalliset väittämät vaativat erityisen voimakasta tieteellistä näyttöä, eikä maailmalla leviävä ylimalkainen uutinen tätä määritelmää täytä. ”Vastine tullee suht pian Nasan suunnalta”, Muinonen arvioi. ”Sinällään on kyllä totta, että suhteellisen pienikin tuuppaisu vuonna 2029, jossain tapauksissa vain Apophiksen oman läpimitan verran, voisi siirtää asteroidin maapalloon törmäävälle radalle.”
* * *
[Päivitys 17.4. kello 8.53] Tänään torstaina aamuyöllä julkaistussa tiedotteessaan Nasa on nyt julkisesti kiistänyt (englanniksi) saksalaispojan laskelmat, aivan kuten Karri Muinonen Tähdet ja avaruus -lehden verkkouutisille eilen iltapäivällä antamassaan haastattelussa (ks. teksti yllä) ennusti. Samalla avaruusjärjestö kertoo, ettei se ole ollut missään yhteydessä saksalaisnuorukaiseen.
Vastaa
Elämä kukoisti asteroiditörmäysten jälkeen
Elämä alkoi kukoistaa ordovikikaudella tapahtuneen valtavan asteroidipommituksen jälkeen. Näin väittävät Kööpenhaminan ja Lundin yliopiston tutkijat Nature Geoscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan.
Noin 470 miljoonaa vuotta sitten asteroidivyöhykkeellä hajosi asteroidi, jonka osia satoi myös maapallolle. Hajonnutta pikkuplaneettaa pidetään L-kondriiteiksi nimettyjen meteoriittien sekä Flora-nimisen asteroidiperheen lähteenä. Lukemattomien pienten meteoriittien lisäksi Maahan on voinut osua merkittävä määrä kilometriluokan asteroideja suhteellisen lyhyen ajan kuluessa. Neljä tähän periodiin ajoitettua kraatteria sijaitsee Ruotsin ja Viron maaperässä.
Birger Schmitzin tutkimusryhmän mukaan pian asteroidipommituksen jälkeen elämä näyttää kuitenkin kukoistaneen ja kehittäneen monia uusia muotoja. Tutkimusryhmä vertasi keskiordovikikaudella tapahtuneen biodiversiteetin räjähdysmäisen kasvun merkkejä asteroidipommituksen merkkeihin ja päätyi esittämään, että kaksi tapahtumaketjua olivat samanaikaisia.
Mikäli Schmitzin ryhmä on oikeassa, kilometriluokan osumat planeettaamme olivat juuri riittävän suuria kiihdyttääkseen evoluutiota. Toisaalta yksikään Maahan osuneista kappaleista ei ollut niin iso, että lähes kaikki elämä olisi hetkellisesti kadonnut. (Aiheesta lisää kesäkuun Tähdet ja avaruus -lehdessä no 4/2008)
Alkuperäinen tutkimus Nature Geoscience -lehden verkkosivulla (englanniksi)
Kuva Don Davis / Nasa
Vastaa
Maailman ensimmäiset kuvat Kernistä julkaistiin tänään
Maailman ensimmäiset valokuvat erittäin harvinaisesta haloilmiöstä nimeltä Kernin kaari julkaistiin tänään. Kyseinen taivaanilmiö on vältellyt niin tutkijoiden kuin harrastajienkin kameroita vuodesta 1895 lähtien, jolloin H.F.A. Kern teki siitä ensihavainnon Alankomaissa. Ursan jäsenen Marko Mikkilän ottamat historialliset kuvat esiteltiin nyt maanantaina ilmestyneessä Tähdet ja avaruus -lehdessä no 1/2008.
Kernin kaaren tosiasiallinen esiintyminen luonnossa on pitkään ollut epäselvää. ”Kernin kuvaaminen oli kaukainen haave, en pitänyt sitä todennäköisenä”, Marko Mikkilä itse toteaa ja kertoo aiemmin suhtautuneensa skeptisesti koko ilmiön olemassaoloon. ”Siitähän on yli 100 vuotta, kun Kern ensimmäisen kerran havaittiin, eikä yhtään todistusvoimaista valokuvaa ole ollut olemassa – siis tähän asti.”
Haloilmiöt syntyvät ilmakehän jääkiteistä, joista kirkkaan valonlähteen kuten Auringon tai Kuun valo heijastuu. Tulos on erilaisia valoisia renkaita, kaaria ja pilareita. Ne voivat olla sateenkaaren tapaan spektrin väreissä näkyviä tai valkoisia. Useimmat haloilmiöt ovat verraten himmeitä ja näkyvät häikäisevän kirkkaan Auringon lähettyvillä. Komeissa halonäytelmissä haloja erottuu ympäri taivasta.
Mikkilän Sotkamon halonäytelmän kuvasaalis koostuu yli 900 digikuvasta. Kernin kaari näkyy paitsi useissa kymmenissä digikuvissa myös kolmessa diafilmille otetussa ruudussa. Kuvissa näkyvän ilmiön ainutlaatuisen luonteen vahvistivat niin suomalaiset kuin ulkomaiset alan asiantuntijat.
”Välitön reaktioni nähdessäni kuvan ensimmäistä kertaa oli hämmästys ja ilo”, kommentoi Mikkilän saavutusta Les Cowley, englantilainen fyysikko ja valoilmiöasiantuntija. ”Siinä se oli – kaari, jota kaikki halohavaitsijat olivat etsineet ja unelmoineet löytävänsä. Viimeinkin se oli taltioitu, todellinen triumfi.”
Suomalaiset ovat aiemminkin menestyneet harvinaisten haloilmiöiden metsästyksessä. Yksi haloilmiö on jopa nimetty suomalaisen Jarmo Moilasen mukaan Moilasen kaareksi (englanniksi Moilanen arc). Kernin kaaren ensikuviin verrattavia menestyksiä on kuitenkin edellisinä vuosikymmeninä ollut vain muutama. Erilaisia haloilmiöitä tunnetaan ylipäätään vain noin 70. Niistä noin kymmenen on suomalaisten löytämiä.