Mira-tähdeltä paljastui valtava kaasuvana

18.8.2007 klo 09.02, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Ultraviolettialueella kuvaava Galex-avaruusteleskooppi on paljastanut Mira-tähden perästä valtavan kaasuvanan. Mira on nopeasti liikkuva punainen jättiläistähti, joka varistaa avaruuteen pintamateriaaliaan. Mittasuhteet ovat valtavat, sillä komeettamainen pyrstö on 13 valovuoden pituinen.

”Olin järkyttynyt nähdessäni ensi kertaa tämän täysin odottamattoman ja hirvittävän suuren pyrstön hyvin tunnetun tähden perässä”, kuvailee Galexin päätutkija Christopher Martin. ”On hämmästyttävää, miten Miran pyrstö muistuttaa valtavassa mittakaavassaan pikaveneen turbulenttia vanaa.”

Mira oli miljardeja vuosia sitten Auringon kaltainen tähti, mutta se kasvoi ”elämänsä” loppuvaiheessa vähitellen punaiseksi jättiläiseksi. Mira on epävakaa, mistä johtuen sen koko ja kirkkaus vaihtelevat pulssimaisesti. Ajoittain se kirkastuu jopa paljain silmin nähtäväksi. Mira pumppaa vähitellen suurimman osan kaasustaan avaruuteen muodostaen planetaarisen sumun. Lopulta tähdestä jää jäljelle himmenevä valkoinen kääpiö.

Mira sijaitsee noin 350 valovuoden etäisyydellä Valaan tähtikuviossa. Sitä on tutkittu mielenkiintoisen käyttäytymisensä vuoksi jo 400 vuoden ajan.

Lue aiheesta lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

Nasan Galaxy Evolution Explorer -avaruusteleskoopin ultraviolettivalon mosaiikki näyttää komeettamaisen pyrstön Mira-tähden perässä. Ilmestys näyttää pysäytetyltä luodilta, jonka turbulenssivana näkyy sen perässä. Kuva Nasa / JPL-Caltech

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *