Karannut työkalulaukku näkyy kiikarikohteena taivaalla

27.11.2008 klo 07.49, kirjoittaja
Kategoriat: Tähtiharrastus

Tähtiharrastajat ovat bonganneet avaruusaseman huoltotöissä 18. marraskuuta karanneen työkalulaukun. Lähes samalla radalla avaruusaseman kanssa kulkeva työkalulaukku näkyy kiikarikohteena.

”Näin kohteen kulkevan 70 asteen matkan selkeällä taivaalla”, kertoo New Jerseyssä asuva Edward Light SpaceWeather.comin sivuilla. ”Näennäinen kirkkaus oli noin magnitudia +6,4 puolen magnitudin tarkkuudella.”

Kohdetta havainnoi myös Keven Fetter Ontariosta, Kanadasta. Hän arvioi kohteen kirkkauden olevan magnitudia +8 ja sai kuvattua siitä myös lyhyen videon.

Kansainvälinen avaruusasema näkyy Etelä-Suomesta tämän viikon lopulta lähtien iltataivaalla. Mikäli sää suosii, on työkalulaukku mahdollista nähdä kiikarikohteena muutamaa minuuttia ISS:n edellä samalla radalla. Molemmat kohteet näkyvät taivaalla tasasesti liikkuvina valopisteinä.

[Lisäys klo 23.40] Avaruussukkula Endeavourin on määrä irtaantua asemasta perjantaina kello 16.47 Suomen aikaa ja se pysyttelee parin tunnin ajan ihan aseman tuntumassa. Etelä-Suomesta katsottuna ISS ja sukkula nousevat horisontin yläpuolelle etelälounaassa perjantaina noin kello 18.00 ja liikkuvat eteläkaakkoon peittyen Maan varjoon kello 18.03. ISS ja sukkula näkyvät helposti paljain silmin sään salliessa.

Aiheesta lisää SpaceWeather.comin sivuilla (englanniksi)

http://www.heavens-above.com/PassSummary.aspx?satid=25544&lat=60.176&lng=24.934&loc=Helsinki&alt=23&tz=EET”>ISS:n näkyvyystiedot Heavens-aboven sivuilta (Pätee minuutin tarkkuudella koko Etelä-Suomelle, oman tarkan paikan voi valita halutessaan)

Ursan Tekokuu-jaoston opas satelliittien havainnointiin

Kun työkalulaukku karkasi huoltotöitä tekeviltä astronauteilta 18. marraskuuta, uskottiin Nasan lennonjohdossa, että sitä ei enää sen jälkeen nähtäisi. Kuva Nasa TV

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *