Artjärven jättikaukoputken loppusuora häämöttää

4.5.2007 klo 10.19, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta , Tähtiharrastus

Pohjoismaiden suurimman tähtiharrastusobservatorion rakennustyöt ovat loppusuoralla. Ursan Artjärven Tähtikalliolla koetaan nyt toukokuussa useitakin merkittäviä hetkiä. Jännittävin niistä on lähes metrisellä peilillä varustetun Astrofox-peiliteleskoopin saapuminen Alankomaista Suomeen ja Artjärvelle kuun puolivälissä.

”Valmistaja saapuu ryhmänsä kanssa itse suorittamaan asennuksen ja he odottavat sitä innokkaina”, kertoo projektipäällikkö Jukka-Pekka Teitto. ”Pääsemme siis näkemään oikean lentävän Hollantilaisen, kun 1500 kilon teleskooppi siirretään nosturilla torniin.”

Talkooapua kaivataan Tähtikalliolla varsinkin lauantaipäivinä. Projektiväki toivottaa kaikki tervetulleiksi. Menossa on lähinnä viimeistelyvaihe, joten mikään vaativa erityisosaaminen ei ole tarpeen. ”Tässä kuussa joka lauantai on talkoita, mutta ihan tärkeimmät talkoopäivät ovat 19. ja 26. toukokuuta”, Teitto kertoo. ”Silloin olisi erityisen hienoa saada väkeä mukaan.”

91-senttimetrinen Astrofox on superjäreän luokan kaukoputki, joka kohoaa korkealle mäelle Artjärven pimeällä maaseudulla. Samalta kukkulalta löytyvät ohjausrakennus ja päärakennus, joiden suojissa on jo vietetty useita harrastustapaamisia.

Tähtikallio on omatoimisuutta edellyttävä observatorio, joka on tarkoitettu tähtitieteestä kiinnostuneille. Ursa, Euroopan Unioni ja Artjärven kunta ovat tehneet pohjoismaiden suurimman harrastuskaukoputken Suomeen saamisen mahdolliseksi. Jatkossa on vain tähtiharrastajista kiinni minkälaista käyttöä sille löytyy.

Tähdet ja avaruuden verkkosivu seuraa nyt toukokuussa Tähtikallion lopputöiden ja talkoiden etenemistä.

Näin löydät Artjärven Tähtikallion talkoisiin
Tähtikallion kotisivut

Kuva Jorma Koski

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *