|
5.1.02 webmaster@ursa.fi
Vuosikirjan sanasto
A
- Absoluuttinen magnitudi
- katso. magnitudi.
- Aika
- Ajan perusyksikkö on sekunti, jonka pituus määritellään
cesium-atomin värähtelyjen avulla. Virallinen aika perustuu
nykyisin atomikellojen mittaamaan atomiaikaan (TAI). Aurinkoaika
määräytyy Auringon näennäisen suunnan mukaan. Greenwichin kautta
kulkevan nollapituuspiirin aurinkoaikaa sanotaan yleisajaksi (UT).
Maapallon pyörimisen hidastuessa yleisaika jää vähitellen jälkeen
atomiajasta. Aikamerkeissä käytettävä koordinoitu yleisaika (UTC)
pidetään likimain samana kuin UT käyttämällä tarvittaessa karkaussekunteja.
Taivaankappaleiden liikkeiden laskemisessa käytetään ideaalista tasaisesti
etenevää dynaamista aikaa (DT).
Atomiaika, dynaaminen aika ja UTC etenevät samalla nopeudella,
mutta poikkeavat hieman toisistaan. Atomiajan ja dynaamisen ajan
erotus pysyy aina samana; UTC:n ero näihin kasvaa karkaussekuntien
vuoksi.
- Alakonjunktio
- katso aspektit.
- Apheli
- Apheli on Aurinkoa kiertävän kappaleen radan kaukaisin piste.
Vastakohta periheli.
- Aspektit
- Kahden planeetan ja Auringon keskinäisiin asemiin liittyviä
tapahtumia. Kun planeetta on Auringon suunnassa, se on konjunktiossa.
Sisäplaneetta (Merkurius tai Venus) voi olla joko Maan ja Auringon
välissä, jolloin se on alakonjunktiossa, tai Auringon takana
yläkonjunktiossa. Maan radan ulkopuolella liikkuva planeetta on
oppositiossa, kun se on vastakkaisessa suunnassa kuin Aurinko.
Oppositiossa ollessaan se on lähinnä Maata, on kirkkaimmillaan
ja näkyy etelässä keskiyöllä.
Vaihekulma (alfa) on Maan ja Auringon välinen kulma
kohteesta nähtynä; oppositiossa vaihekulma on nolla (tosin ei aivan,
koska planeetat eivät liiku tarkalleen samassa tasossa). Planeetan ja
Auringon välinen kulma Maasta nähtynä on elongaatio. Ulkoplaneetan
elongaatio voi olla välillä 0°-180°. Sisäplaneetan elongaatio ei voi
ylittää maksimiarvoa, joka riippuu planeetan radan koosta. Planeetta
näkyy kauimmin iltataivaalla auringonlaskun jälkeen, kun se on suurimmassa
itäisessä elongaatiossa, ja aamulla ennen auringonnousua, kun se on
suurimmassa läntisessä elongaatiossa.
- Aste
- katso kulmat.
- Asterismi
- Muutaman tähden muodostama selvästi erottuva kuvio, joka voi olla osa
tähdistöä tai ulottua useamman tähdistön alueelle. Esimerkiksi Kesäkolmio.
- Asteroidi
- katso pikkuplaneetta.
- Astronominen hämärä
- katso hämärät.
- Astronominen yksikkö
- (eli tähtitieteellinen yksikkö, lyhennys AU). Pituuden yksikkö,
jota käytetään lähinnä aurinkokunnan etäisyyksiä ilmoitettaessa. Maan
keskietäisyys Auringosta on yksi astronominen yksikkö. Sen suuruus on
noin 149,6 milj. km.
- Atsimuutti
- katso koordinaatit.
- AU
- katso astronominen yksikkö.
- Auringonpilkku
- Auringon pinnalla näkyvä tummempi alue, joka on noin 1000 astetta
ympäristöään viileämpi. Auringonpilkut liittyvät Auringon magneettiseen
aktiivisuuteen ja niiden runsaus vaihtelee keskimäärin 11 vuoden jaksoissa.
- Auringonpimennys
- Tapahtuma, jossa Kuu kulkee Auringon editse. Pimennys on täydellinen,
kun Kuu peittää Auringon kokonaan. Osittaisessa pimennyksessä vain osa
Auringon kiekosta peittyy. Jos Kuun täysvarjo ei ulotu maanpinnalle saakka,
pimennys on rengasmainen ja Auringon reuna näkyy rengasmaisena Kuun
kiekon takaa.
- Aurinko
- Aurinkokunnan keskuskappale, jota planeetat, pikkuplaneetat ja
komeetat kiertävät. Aurinko on tavallinen tähti, joka tuottaa säteilemänsä
energian muuttamalla vetyä fuusioreaktioilla heliumiksi. Se on hehkuva
kaasupallo, josta nähdään fotosfääriksi kutsuttu kerros, jonka lämpötila
on noin 5800 astetta. Aurinko syntyi tähtienvälisestä aineesta 4,5 miljardia
vuotta sitten. Se on nyt rauhallisen pääsarjavaiheen puolivälissä; noin 5
miljardin vuoden kuluttua se laajenee punaiseksi jättiläiseksi.
- Aurinkoaika
- katso aika.
- Aurinkokunta
- Omaan aurinkokuntaamme kuuluu yksi tähti, Aurinko, sekä sitä
kiertävät yhdeksän planeettaa, kymmeniä planeettojen kuita,
satojatuhansia pikkuplaneettoja, valtava määrä komeettoja ja
meteoroideja sekä planeettojenvälistä kaasua ja pölyä. Aurinkokunnan
kokonaismassasta 99,9 % on Auringossa. Myös muiden tähtien ympärillä
lienee vastaavia järjestelmiä.
- Avoin tähtijoukko
- Muutaman kymmenen tai sadan tähden muodostama melko harva ryhmä,
joka pysyy koossa tähtien keskinäisen vetovoiman ansiosta. Joukkojen
tähdet ovat yleensä suhteellisen nuoria.
B
- Bolidi (tulipallo)
- Poikkeuksellisen kirkas meteori eli tähdenlento. Yleensä bolideiksi
lasketaan kaikki Venusta kirkkaammat (4 mag) tähdenlennot.
D
- Deklinaatio
- katso koordinaatit.
- Dynaaminen aika
- katso aika.
E
- Ekliptika
- Ekliptika on Maan ratataso tai Auringon näennäinen vuotuinen
rata taivaalla. Se kulkee eläinradan tähdistöjen kautta.
- Ekvaattori
- katso koordinaatit.
- Elongaatio
- katso aspektit.
- Eläinrata
- Eläinrata on ekliptikaa ympäröivä tähtitaivaan vyöhyke, jonka
alueella Aurinko, Kuu ja planeetat liikkuvat.
- Emissiosumu
- katso kaasusumu.
- Emokomeetta
- Melkein kaikki meteoriparvet ovat syntyneet komeettojen jälkeensä
jättämästä pölystä, joka on jäänyt kiertämään Aurinkoa itsenäisellä
radallaan. Tietyn tähdenlentoparven synnyttänyttä pyrstötähteä sanotaan
kyseisen parven emokomeetaksi.
- Ensimmäinen neljännes
- katso Kuun vaiheet.
- Epookki
- Ajanhetki, jolle tähtitaivaan kohteiden koordinaatit on annettu.
Prekessio muuttaa taivaankappaleiden koordinaatteja jatkuvasti. Siksi
sijainteja ilmoitettaessa on aina kerrottava se ajanhetki, jota
koordinaatit vastaavat. Nykyiset tähtikartat käyttävät vuoden 2000
mukaisia koordinaatteja.
- Etelämeridiaani
- katso koordinaatit.
- Etenevä liike
- katso oppositiosilmukka.
- Fotosfääri
- katso Aurinko.
G
- Galaksi
- Järjestelmä, joka koostuu tähdistä sekä tähtienvälisestä
aineesta. Galaksit jaetaan muotonsa perusteella spiraaligalakseihin,
sauvaspiraaleihin, linssimäisiin, elliptisiin ja epäsäännöllisiin
galakseihin. Linnunrata ja Andromedan
galaksi ovat spiraaligalakseja. Pienimmissä galakseissa on noin
100 000 tähteä. Suurimpien galaksien massa vastaa yli 1000 miljardia
Auringon massaa. Paljain silmin voidaan hyvin nähdä vain
Andromedan galaksi sekä Linnunradan seuralaisgalaksit Suuri
ja Pieni Magellanin pilvi. Kaukoputkella
galaksit näkyvät normaalisti vain heikkoina sumuläikkinä.
- Galaksijoukko
- Galaksit ovat ryhmittyneet joukoiksi, joihin kuuluu satoja
tai tuhansia galakseja. Virgon ja Coman galaksijoukot ovat
tunnetuimpia.
- Galilein kuut
- Galileo Galilei löysi Jupiterin neljä suurinta kuuta, Ion,
Europan, Ganymedeksen ja Kalliston vuonna 1610. Niistä vain
Europa on Maan Kuuta pienempi.
H
- Heijastussumu
- katso kaasusumu.
- Horisontti
- katso koordinaatit.
- Horisonttijärjestelmä
- katso koordinaatit.
- Hämärät
- Porvarillinen hämärä kestää Auringon laskusta hetkeen,
jolloin Auringon kiekon keskipiste on 6° horisontin alapuolella.
Nauttinen eli merenkulkijain hämärä vallitsee Auringon
keskipisteen ollessa 6°-12° horisontin alapuolella. Astronominen
eli tähtitieteellinen hämärä on Auringon keskipisteen ollessa
12°-18° horisontin alapuolella.
I
- Ilmakehä
- Maata ympäröivä kaasukerros, joka mahdollistaa elämän.
- Inklinaatio
- Taivaankappaleen radan kaltevuuskulma johonkin perustasoon
nähden. Aurinkoa kiertäville kappaleille perustasona käytetään
Maan ratatasoa.
J
- Juliaaninen päivämäärä
- Päivien juokseva numerointi, jonka avulla aikavälien
laskeminen käy helpommin kuin tavallisella kalenterilla,
jossa on erimittaisia vuosia ja kuukausia. Nollakohtana
on 1.1.4713 e.Kr.
- Jättiläisplaneetta
- katso planeetta.
K
- Kaariminuutti
- katso kulmat.
- Kaarisekunti
- katso kulmat.
- Kaasukehä
- Joitakin planeettoja ja kuita ympäröivä erilaisista kaasuista
muodostunut kerros, joka pysyy paikallaan vetovoiman ansiosta.
- Kaasusumu
- Tähtienvälisen kaasun tai pölyn pilvi. Sumut voivat olla
emissiosumuja, jotka itse säteilevät valoa,
heijastussumuja tai pimeitä sumuja.
- Kaksoistähti
- Kaksoistähteen kuuluu kaksi lähellä toisiaan olevaa tähteä,
jotka keskinäisen vetovoiman vaikutuksesta kiertävät toisiaan.
Suuri osa tähdistä on kaksoistähtiä ja moninkertaisia tähtiä.
On myös optisia kaksoistähtiä, jotka näkyvät lähekkäin, mutta
ovat aivan eri etäisyyksillä eivätkä siten liity fyysisesti
toisiinsa.
- Kasvava kuu
- katso Kuun vaiheet.
- Kesäaika
- Kellojen siirtäminen kesäkaudeksi tunnin edelle normaaliaikaa.
EU-maissa kelloja siirretään tunti eteenpäin maaliskuun viimeisenä
sunnuntaina klo 3 ja takaisin lokakuun viimeisenä sunnuntaina klo 4.
- Kesäpäivänseisaus
- Kesäpäivänseisaus on hetki, jolloin Aurinko on pohjoisimmillaan.
Tällöin Auringon deklinaatio on suurimmillaan, noin +23,5°.
Kesäpäivänseisauksen aikaan Aurinko on pisimpään horisontin
yläpuolella maapallon pohjoisella puoliskolla. Kesäpäivänseisaus
on kesäkuun 20.-22. päivän välisenä aikana.
- Kevätpäiväntasaus
- Kevätpäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko siirtyy taivaanpallon
eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle. Tällöin päivä ja yö ovat kaikkialla
maapallolla suunnilleen yhtä pitkiä. Kevätpäiväntasaus on maaliskuun 19.-21.
päivän välisenä aikana.
- Kevättasauspiste
- katso koordinaatit.
- Komeetta (pyrstötähti)
- Komeetat ovat Aurinkoa kiertäviä löyhiä ainekasaumia, joissa
tärkeimpänä ainesosana on jää tai lumi. Luonteenomainen pyrstö
muodostuu, kun komeetta tulee radallaan kyllin lähelle Aurinkoa,
joka höyrystää komeetan ytimestä ainetta ja puhaltaa sitä poispäin.
Komeetat kiertävät Aurinkoa hyvin soikeita ratoja pitkin. Komeettojen
massat ovat hyvin pieniä. Niiden ytimet ovat yleensä vain muutaman
kilometrin kokoisia.
- Konjunktio
- katso aspektit.
- Koordinaatit
- Tähtitaivaan kohteiden voi ajatella sijaitsevan suuren taivaanpallon
pinnalla. Suunta taivaanpallolla voidaan ilmoittaa kahden kulman avulla,
samoin kuin sijainti maapallolla ilmoitetaan pituus- ja leveysasteen
avulla. Taivaanpallolla käytetään useita erilaisia koordinaatistoja,
joilla on eri perussuunnat. Maan pyörimisakseli osoittaa taivaanpallon
navan eli taivaannavan suuntaan. Maan pyöriessä tähdet näyttävät kiertävän
taivaannavan ympäri.
Horisonttijärjestelmän perustaso on havaitsijan
ja horisontin kautta kulkeva taso. Kohtisuoraan yläpuolella
oleva piste on zeniitti. Kohteen korkeus on sen ja taivaanrannan
välinen kulma. Zeniitin korkeus on 90°. Horisontissa olevan kohteen
korkeus on 0°. Atsimuutti ilmoittaa kohteen ilmansuunnan.
Tähtitieteessä atsimuutti mitataan tavallisesti etelästä myötäpäivään:
etelän atsimuutti on 0°, lännen 90°, jne. Etelästä taivaannavan ja
zeniitin kautta pohjoiseen kulkeva ympyränkaari on meridiaani.
Etelämeridiaani on siitä taivaannavan ja eteläsuunnan välinen
osa. Kohde on korkeimmillaan taivaalla, kun se ohittaa etelämeridiaanin.
Pohjoismeridiaani on meridiaanin pohjoispuolinen osa.
Ekvatoriaalisen koordinaatiston perustasona on Maan
päiväntasaajan eli ekvaattorin taso. Sen projektio taivaanpallolla on
taivaanpallon ekvaattori. Leveysastetta vastaava kulma
taivaanpallolla on deklinaatio (delta), joka mitataan
ekvaattorilta. Pohjoisen taivaannavan deklinaatio on +90°, eteläisen
-90°. Pituusastetta vastaava kulma on rektaskensio (alfa). Sen
nollakohdaksi on sovittu se ekvaattorin piste, jonka suunnassa Aurinko
näkyy kevätpäiväntasauksen hetkellä siirtyessään taivaanpallon
eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle. Tämä piste on kevättasauspiste;
nykyisin se sijaitsee Kalojen tähdistössä. Rektaskensio mitataan
kevättasauspisteestä vastapäivään. Tuntikulma on kohteen etäisyys
etelämeridiaanista myötäpäivään. Kun tuntikulma on 0, kohde on
korkeimmillaan taivaalla. Tuntikulma kasvaa ajan mukana Maan pyörimisen
vuoksi, mutta deklinaatioon ja rektaskensioon Maan pyöriminen ei vaikuta.
Jotta rektaskension ja deklinaation avulla voitaisiin laskea
korkeus ja atsimuutti, on tunnettava myös kevättasauspisteen suunta. Tämän
suunnan ilmoittaa tähtiaika (Theta), joka on kevättasauspisteen
tuntikulma. Kun tähtiaika on 0, kevättasauspiste on etelässä. Samalla
tähtiajan hetkellä tähtitaivas on aina samassa asennossa. Kohde on
etelässä ja korkeimmillaan taivaalla, kun tähtiaika on sama kuin
kohteen rektaskensio. Tähtiaika, tuntikulma ja rektaskensio ilmoitetaan
yleensä aikayksiköissä: 24 h = 360°, 1 h = 15°, 4 min = 1° jne.
Ekliptikaalisen koordinaatiston perustasona
on Maan ratataso eli ekliptika. Pituus eli longitudi
mitataan kevättasauspisteestä vastapäivään. Leveys eli latitudi
kertoo kohteen ja ekliptikan välisen kulman.
- Korkeus
- katso koordinaatit.
- Kraatteri
- Rengasmainen pinnanmuoto planeetan tai kuun pinnalla. Kraatterilla
on ympärillään reunavalli. Joidenkin keskellä voi olla keskusvuori.
Kraatterit ovat syntyneet yleensä joko meteoriitin törmäyksessä tai
tulivuoritoiminnan tuloksena.
- Kulmaläpimitta
- Kohteen, esimerkiksi planeetan, näennäinen läpimitta kulmamitoissa.
- Kulmat
- Aste on 1/360 ympyrästä tai täydestä kulmasta. Suora
kulma on 90 astetta. Yksi aste taivaalla on noin kaksi Kuun läpimittaa.
Jos ojennat käden suoraksi eteesi, nyrkin leveys on noin 8 astetta.
Asteet jaetaan 60 kaariminuuttiin ja ne puolestaan 60
kaarisekuntiin. Merkinnät ovat ° (aste), ' (minuutti) ja "
(sekunti).
- Kuu
- Planeettoja kiertävät vähintään kilometrien läpimittaiset
kappaleet ovat kuita. Useimmat niistä ovat syntyneet samaan
aikaan kuin planeetta. Suurimmat kuut ovat pienimpiä planeettoja
suurempia. Isolla alkukirjaimella kirjoitettuna Kuu tarkoittaa
maapallon luonnollista kiertolaista.
- Kuun vaiheet
- Kuun valaistun osan suuruuden jaksottainen muuttuminen. Kun
Kuu on Auringon suunnalla on uusikuu. Ensimmäiseksen
neljänneksen aikaan kuu on 90° Auringosta itään. Täydenkuun
aikaan Kuu on Aurinkoon nähden vastakkaisella puolella taivasta.
Viimeisen neljänneksen aikaan Kuu on 90° Auringosta länteen.
Kuu on kasvava uudenkuun ja täydenkuun välisenä aikana,
jolloin pohjoisella pallonpuoliskolla Kuun oikea reuna
näkyy valaistuna. Täydenkuun ja uudenkuun välisenä aikana Kuu on
vähenevä ja Kuun vasen reuna näkyy valaistuna. Muutamia päiviä
uudenkuun jälkeen tai ennen uuttakuuta Kuun kiekon pimeä osa näkyy
himmeästi valaistuna, koska se saa Maasta heijastunutta Auringon
valoa. Ilmiötä kutsutaan maatamoksi.
- Kuunpimennys
- Tapahtuma, jossa Kuu joutuu Maan varjoon. Sisinnä on täysvarjo,
jonka mistään kohdasta Aurinko ei näy. Täysvarjon ulkopuolella olevassa
puolivarjossa näkyy ainakin hieman Auringon kiekkoa. Kun Kuu joutuu Maan
täysvarjoon, tapahtuu täydellinen kuunpimennys. Kuu ei tällöin yleensä
kokonaan katoa näkyvistä, vaan näkyy punertavana Maan ilmakehästä
taittuneen valon ansiosta. Pimennys on osittainen, kun vain osa
Kuusta on täysvarjossa. Kun Kuu on vain Maan puolivarjossa, kyseessä
on puolivarjopimennys. Tällöin Kuu tummenee vain hieman. Tätä on
vaikea havaita.
L
- Latitudi
- katso koordinaatit.
- Linnunrata
- Taivaan poikki kulkeva vaalea maitomainen vyöhyke, joka syntyy
lukemattomien paljaalle silmälle näkymättömien tähtien valosta. Tämä
vyöhyke on oman galaksimme tasossa. Linnunrata on myös oman
galaksimme erisnimi.
- Longitudi
- katso koordinaatit.
- Läpinäkyvyys
- Valon läpäisykyvyn mitta ilmakehässä. Läpinäkyvyyden arvo vaihtelee
ilman puhtauden myötä.
M
- Maankaltainen planeetta
- katso Planeetta.
- Maatamo
- katso Kuun vaiheet.
- Magnitudi (suuruusluokka)
- Visuaalinen magnitudi. Symboli m tai mag.
Tähtien ja taivaan kohteiden näennäisen kirkkauden mitta. Mitä pienempi
on magnitudia osoittava luku, sitä kirkkaampi kohde on. Paljain silmin tähtiä
voidaan nähdä magnitudiin 6 ja kiikarilla noin magnitudiin 10 asti.
Suurimmilla kaukoputkilla CCD-kameran avulla voidaan kuvata jopa
magnitudia 30 himmeämpiä tähtiä. Kirkkaimpia taivaankappaleita
varten on otettu käyttöön negatiiviset luvut. Esim. Siriuksen
(näennäisesti kirkkain tähti) magnitudi on 1,5, Venus-planeetan
noin 4, täydenkuun noin 12 ja Auringon 26,8.
Absoluuttinen magnitudi (symboli M) on
tähden todellisen kirkkauden mitta, jossa on otettu huomioon tähden
etäisyys. Luku kertoo tähden kirkkauden, jos se olisi 32,6 valovuoden
(10 parsekin) päässä. Esim. Auringon absoluuttinen magnitudi on +4,8,
Siriuksen +1,4 ja Pohjantähden 4,6.
- Meridiaani
- katso koordinaatit.
- Messierin luettelo
- Ranskalaisen tähtitieteilijän Charles Messier'n ja hänen kollegansa
Pierre Mechainin laatima tähtijoukkoja, sumuja ja galakseja sisältävä
luettelo, jossa on kaikkiaan 110 kohdetta.
- Meteori (tähdenlento)
- Ilmakehään osuvan ja ilman kitkan vaikutuksesta hehkuvan kappaleen
aiheuttama valoilmiö. Kappale on usein vain hiekanjyvän kokoinen.
Hyvin kirkasta meteoria kutsutaan tulipalloksi tai bolidiksi.
Yleensä kappale höyrystyy kokonaan ilmakehässä, vain suurimmat
kappaleet voivat selviytyä meteoriitteina maan pinnalle asti.
- Meteoriparvi
- Vuosittain muutamien päivien tai viikkojen ajan nähdään normaalia
runsaammin meteoreja, jotka näyttävät tulevan samalta suunnalta
taivasta. Näitä kutsutaan meteoriparviksi. Merkittäviä parvia
tunnetaan parisenkymmentä. Yleensä parven maksimin aikaan nähdään
5-100 meteoria tunnissa. Jotkut parvet voivat aiheuttaa aika ajoin
meteorimyrskyjä, jolloin tähdenlentojen määrä kasvaa hetkellisesti
tuhansiin tunnissa. Parviin kuulumattomia tähdenlentoja kutsutaan
sporadisiksi eli satunnaisiksi meteoreiksi.
- Muuttuva tähti
- Tähti, jonka kirkkaus vaihtelee. Vaihtelut voivat olla säännöllistä
tai epäsäännöllistä ja ne voivat johtua mm. tähden sykkimisestä,
purkauksista tai kaksoistähden jäsenten välisistä pimennyksistä.
N
- Napapiiri
- Pohjoisella pallonpuoliskolla eteläisin leveysaste, jossa
kesäpäivänseisauksen aikaan näkyy keskiyön Aurinko. Suomessa
se kulkee Rovaniemen pohjoispuolella.
- Nauttinen hämärä
- katso hämärät.
- Normaaliaika
- Tietyllä aikavyöhykkeellä käytettävä virallinen aika, Suomessa
UTC + 2 tuntia.
O
- Osittainen auringonpimennys
- katso auringonpimennys.
- Osittainen kuunpimennys
- katso kuunpimennys.
- Oppositio
- katso aspektit.
- Oppositiosilmukka
- Opposition aikaan ulkoplaneetta tai pikkuplaneetta näyttää piirtävän
tähtitaivaan suhteen silmukan, S:n tai Z:n muotoisen kuvion. Tavallisesti
planeetan liike on etenevää, jolloin se liikkuu taivaalla
vasemmalle eli lännestä itään. Oppositiota lähestyttäessä liike kääntyy
taantuvaksi (idästä länteen) ja palautuu opposition jälkeen taas
eteneväksi. Silmukka johtuu Maan liikkeestä, kun nopeammin liikkuva Maa
ohittaa planeetan.
- Optinen kaksoistähti
- katso kaksoistähti.
- Osittainen auringonpimennys
- katso auringonpimennys.
- Osittainen kuunpimennys
- katso kuunpimennys.
P
- Pallomainen tähtijoukko
- Kymmenien tai satojentuhansien tähtien muodostama pallomainen joukko.
Joukot sijaitsevat galaksien ympärillä ja niiden tähdet ovat hyvin vanhoja.
- Parsek
- Tähtitieteessä käytetty etäisyyden yksikkö, lyhenne pc.
1 pc = 3,26 valovuotta. Tähden etäisyys on 1 pc, jos tähdestä katsottuna
Maan radan säde (astronominen yksikkö) näkyy yhden kaarisekunnin kulmassa.
- Periheli
- Periheli on Aurinkoa kiertävän kappaleen radan läheisin piste.
Vastakohta apheli.
- Pikkuplaneetta
- Pikkuplaneetat ovat pienehköjä kappaleita, joista pääosa kiertää
Aurinkoa Marsin ja Jupiterin välisellä alueella. Niitä on myös aurinkokunnan
ulko-osissa, Pluton radan ulkopuolella. Suurin pikkuplaneetta Ceres
löydettiin vuonna 1801. Se on halkaisijaltaan yli 1000 km. Useimmat
pikkuplaneetat ovat vain muutaman kilometrin läpimittaisia. Vuoden
2001 heinäkuussa oli 26 073 pikkuplaneetan radat määritetty riittävällä
tarkkuudella. Näistä 8540 oli saanut nimen. Kaikkiaan pikkuplaneettoja
lienee ainakin 400 000. Niiden yhteinen massa on kuitenkin alle
tuhannesosa Maan massasta.
- Pimeä sumu
- Tähtienvälisestä pölystä ja kaasusta muodostunut pilvi, joka himmentää
taustalla olevien kohteiden valoa.
- Planeetta
- Planeetta on suurehko Aurinkoa kiertävä kappale. Planeetat jaetaan
rakenteensa perusteella kahteen ryhmään: maankaltaisiin
planeettoihin (Merkurius, Venus, Maa ja Mars) ja jättiläisplaneettoihin
(Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus). Pluto ei kuulu kumpaankaan ryhmään.
- Planetaarinen sumu
- Tähteä ympäröivä kaasupilvi, joka on syntynyt tähden puhallettua
ulkokerroksensa avaruuteen elämänsä loppuvaiheissa. Sumut näkyvät usein
renkaina.
- Porvarillinen hämärä
- katso hämärät.
- Puolivarjopimennys
- katso kuunpimennys.
- Prekessio
- Kevättasauspiste siirtyy pitkin ekliptikaa noin 50" vuodessa
myötäpäivään ja tekee 25 800 vuodessa täyden kierroksen. Tätä ilmiötä
sanotaan prekessioksi ja sen löysi Hipparkhos jo vuonna 150 e.Kr.
Prekession johdosta taivaankappaleiden rektaskensio ja deklinaatio
muuttuvat. Prekessio johtuu siitä, että Kuun, Auringon ja planeettojen
vetovoimat saavat litistyneen maapallon pyörähdysakselin kiertymään.
- Pyrstötähti
- katso komeetta.
R
- Radiantti (säteilypiste)
- Pienehkö alue taivaalla, josta meteoriparven tähdenlennot
perspektiivi-ilmiön vuoksi näyttävät tulevan.
- Rajamagnitudi
- Tiettynä hetkenä paljain silmin tai havaintolaitteella näkyvän
himmeimmän tähden magnitudi.
- Refraktio
- Valon taipuminen ilmakehässä.
- Rektaskensio
- katso koordinaatit.
- Rengasmainen auringonpimennys
- katso auringonpimennys.
- Revontulet
- Napojen läheisyydessä 80-300 km:n korkeudella näkyviä värikkäitä
valoilmiöitä, jotka syntyvät Auringosta saapuvien sähköisesti varattujen
hiukkasten osuessa Maan ilmakehään.
S
- Spektri
- Kun valo kulkee prisman läpi, eri aallonpituudet taittuvat eri tavoin
ja muodostavat spektrin. Tähtien spektreissä nähdään kaikkia aallonpituuksia
sisältävä jatkuva spektri, jossa on ympäristöään tummempia spektriviivoja.
Ne antavat tietoa mm. tähden koostumuksesta, lämpötilasta ja liikkeestä.
Spektrien avulla tähtiä voidaan luokitella eri spektriluokkiin.
Tavallisimmat luokat pintalämpötilan mukaisessa järjestyksessä ovat
O (lämpötila 25000-30000 K), B, A, F, G, K ja M (3000 K). Luokat voidaan
vielä jakaa alaluokkiin 0-9. Esimerkiksi Auringon spektriluokka on G2.
- Spiraaligalaksi
- katso galaksi.
- Sporadinen meteori
- katso meteoriparvi.
- Supernova
- Jos tähden massa on suurempi kuin noin kolme Auringon massaa, siinä
käynnistyy kehityksen lopulla ydinreaktioita, jotka räjäyttävät tähden
ulko-osat hajalle supernovana. Supernova havaitaan laajenevana kaasupilvenä,
jonka keskellä voi olla tähdestä jäljelle jäänyt pieni ja hyvin tiheä kappale.
Tähden ydinreaktioissa syntyneet raskaammat alkuaineet leviävät räjähdyksessä
tähtienväliseen avaruuteen seuraavien tähtisukupolvien rakennusaineeksi.
- Stratosfääri
- Noin 1050 km:n korkeudessa sijaitseva kuiva ilmakehän kerros, jossa
esiintyvät mm. helmiäispilvet.
- Suuntakulma
- Suuntakulmien avulla ilmoitetaan taivaankappaleiden asemat toistensa
suhteen valitun perussuunnan suhteen. Kaksoistähden keveämmän komponentin
suuntakulma mitataan taivaanpallon pohjoisnavan suunnan suhteen. Kulma
kasvaa pohjoisesta idän, etelän ja lännen kautta takaisin pohjoiseen.
Kuun taakse peittyvän tähden paikka Kuun kiekon reunalla voidaan
ilmoittaa neljällä erilaisella suuntakulmalla.
- Suurennus
- Kaukoputken tunnusluku, joka saadaan jakamalla objektiivin polttoväli
okulaarin polttovälillä. Harrastajakaukoputkissa se vaihtelee tyypillisesti
välillä 40-300×.
- Syyspäiväntasaus
- Syyspäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko siirtyy taivaanpallon
pohjoiselta puoliskolta eteläiselle. Tähän aikaan päivä ja yö ovat
kaikkialla maapallolla suunnilleen yhtä pitkiä. Syyspäiväntasaus on
syyskuun 22.-23. päivän välisenä aikana.
- Säteilypiste
- katso radiantti.
T
- Taantuva liike
- katso oppositiosilmukka.
- Taivaannapa
- katso koordinaatit.
- Talvipäivänseisaus
- Talvipäivänseisaus on hetki, jolloin Aurinko on eteläisimmillään.
Tällöin Auringon deklinaatio (ks. koordinaatit) on pienimmillään, noin
23,5°. Talvipäivänseisauksen aikaan Aurinko on lyhyimmän aikaa horisontin
yläpuolella maapallon pohjoisella puoliskolla. Talvipäivänseisaus on
joulukuun 21.-22. päivän välisenä aikana.
- Terminaattori
- Aurinkokunnan kappaleilla valon ja varjon raja pinnalla.
- Tulipallo
- katso bolidi.
- Tuntikulma
- katso koordinaatit.
- Tähdenlento
- katso meteori.
- Tähdenlentoparvi
- katso meteoriparvi.
- Tähdenpeitto
- Tapahtuma, jossa tähti tai jokin aurinkokuntamme kappale joutuu
Kuun, planeetan tai jonkin muun aurinkokunnan kappaleen taakse. Sivuavissa
tähdenpeitoissa tähti katoaa muutaman minuutin aikana useaan kertaan Kuun
napa-alueiden vuorten taakse.
- Tähdistö
- Rajattu alue taivaalla, jonka kaikki tähdet kuuluvat samaan
tähdistöön. Taivas on jaettu kaikkiaan 88 tähdistöön. Alueen tähdillä
ei yleensä ole mitään fysikaalista yhteyttä toisiinsa. Tähdistöillä on
suomenkielisetkin nimet, vaikka usein käytetään myös niiden latinankielisiä
nimiä.
Tähdistöjen kirkkaimmilla tähdillä on erisnimet, mutta
ne on merkitty myös kreikkalaisin aakkosin saksalaisen Johannes Bayerin
järjestelmän mukaan. Kirkkaimmille tähdille käytetään joskus myös
englantilaisen John Flamsteedin antamia tunnusnumeroita. Tähden nimi
muodostetaan kreikkalaisesta aakkosesta tai Flamsteed-numerosta sekä
tähdistön latinankielisen nimen genetiivimuodosta, esimerkiksi Gamma Tauri
tai 54 Tauri.
- Tähti
- Tähdet ovat kuumia kaasupalloja, jotka tuottavat säteilemänsä
energian fuusioreaktioilla muuttamalla vetyä heliumiksi ja muiksi
raskaammiksi alkuaineiksi. Tähdet syntyvät tiivistymällä tähtienvälisestä
aineesta. Kun tiheys ja lämpötila nousee riittävän suureksi, vetyatomit
alkavat yhtyä heliumiksi, jolloin osa niiden massasta muuttuu energiaksi
kaavan E=mc2 mukaisesti. Tähti aloittaa silloin
pitkän, rauhallisen pääsarjavaiheen. Vedyn vähetessä fuusio siirtyy
lähemmäs tähden pintaa ja tähti laajenee lopulta jättiläiseksi.
Pienimassaisilla tähdillä säteily puhaltaa ulkokerrokset laajenevaksi
planetaariseksi sumuksi. Raskaampien
tähtien kehitys johtaa supernovaräjähdykseen.
Tähdestä jää jäljelle hyvin pienikokoinen ja tiheä kappale, valkea
kääpiö, neutronitähti tai musta aukko. Se ei enää tuota uutta
energiaa fuusiolla, vaan jäähtyy ja säteilee siihen varastoitunutta energiaa.
- Tähtiaika
- katso koordinaatit.
- Tähtijoukko
- katso pallomainen ja avoin
tähtijoukko.
- Tähtikuvio
- Tähdistön kirkkaimpien tähtien muodostama selvä kuvio, joka yleensä
on yhdistetty viivoin tähtikartassa.
- Tähtipilvi
- Linnunradan kirkas alue, joka muistuttaa hiukan
hentoa pilveä taivaalla. Esimerkiksi Joutsenen tähtipilvi.
- Tähtitieteellinen yksikkö
- katso astronominen yksikkö.
- Täydellinen auringonpimennys
- katso auringonpimennys.
- Täydellinen kuunpimennys
- katso kuunpimennys.
- Täysikuu
- katso Kuun vaiheet.
- Täysvarjo
- katso kuunpimennys.
U
- UT, UTC
- katso aika.
V
- Vaihe
- Kuun tai planeetan kiekon valaistuna näkyvän osan suhde koko
kiekkoon. Kuun, Merkuriuksen ja Venuksen vaiheet saavat kaikki
mahdolliset arvot. Marsin kiekosta näkyy valaistuna aina vähintään
85%. Uloimmilla planeetoilla vaihe on aina lähellä 100%.
- Vaihekulma
- katso aspektit.
- Valovuosi
- Matka, jonka valo kulkee vuoden aikana. Valovuoden pituus on
9460,5 miljardia kilometriä.
- Viimeinen neljännes
- katso Kuun vaiheet.
- Visuaalinen magnitudi
- katso magnitudi.
- Vähenevä kuu
- katso kuun vaiheet.
Y
- Yleisaika
- katso aika.
- Yläkonjunktio
- katso aspektit.
Z
- Zeniitti
- katso koordinaatit.
- ZHR
- (zenithal hourly rate) Meteoriparvien
aktiivisuutta kuvaava luku, joka kertoo, kuinka monta meteoria hyvä havaitsija
voi nähdä ideaalisissa olosuhteissa tunnin aikana parven radiantin
ollessa zeniitissä.
|
|