Radioteleskooppi

Siriuksella on Hankasalmen observatoriossa 3-metrinen radioteleskooppi. Teleskooppi on tietokoneohjattu ja sillä voidaan tutkia mm. Auringon radiosäteilyä, Linnunradan vetypilviä ja muita radiokohteita. Teleskoopin rakentaminen on aloitettu vuonna 2001 Nyrölässä, jonka jälkeen se on siirretty Hankasalmen Murtoisiin.
Antenni
Radioteleskoopin antennina oli alunperin tarkoituksena käyttää Kesnet Oy:ltä lahjoituksena saatua radiolinkkiantennia, mutta vierailtuamme kesällä 2002 Turussa tutustumassa Tuorlan observatorion uuteen pieneen radioteleskooppiin päätimme yrittää valmiin radioteleskoopin hankkimista Venäjältä. Turun teleskoopin puuhamies, venäläinen radioastronomi Vladimir Khaikin, lupasi yrittää löytää meille tarpeisiimme sopivan radioteleskoopin.Sopiva 3.1 metrinen käytöstä poistettu teleskooppi löytyikin syksyllä 2002 Venäjän meteorologisen laitoksen Turgoshin tutkimusasemalta.
Peilin pinnan tarkkuus on 0.1 mm, joten sillä voi havaita millimetrialueella jopa 30 GHz taajuudella. Noin sata kiloa painava peili on horisonttalisesti pystytetyllä jalustalla, jolla sitä voidaan kääntää eri suuntiin.
Jalusta
Jalustan perustana kolme maan sisään valettua betonista täytettyä kaivonrengasta. Tälle alustalle on kiinnitetty antennin liki kahden tonnin painoinen kääntömekaniikka, joka on myös Turgoshista. Ohjauselektroniikka on modernisoitu Suomen Optomekaniikka Oy:n toimesta tietokoneohjauksen mahdollistamiseksi.
Vastaanotin ja mikroaaltokomponentit
Vastaanottimena käytetään AOR AR5000 liikennevastaanotinta, jonka taajuusalue ylttää 2 GHz saakka. Teleskooppi tulee aluksi toimimaan 10.368 GHz taajuudella, jolloin sillä voidaan havainnoida mm. Aurinkoa. Myös vastaanotin on tietokoneohjattu.- Kuhne etuvahvistin MKU 102S EME (testimittaus 10368 MHz:n taajuudella, +24,7 dB)
- Kuhne konvertteri MKU 10 CON 10368 - 432 MHz (mitattu + 23 dB), taajuusalue 10368 - 10370 MHz ja välitaajuusalue 432 - 434 MHz
- Lisävahvistin Tratec Telecom WA-2050 (40 - 862 MHz +15dB, 950 - 2050 MHz +20bB)
Ensimmäinen havainto
Teleskoopin 'ensivalo' vastaanotettiin 7.6.2007 havaitsemalla Aurinkoa 1 GHz taajuudella. Vastaanottimena toimi satelliittivastaanottoon tarkoitettu mikroaaltopää ja satelliittifinder AD-muuntimen kera. Kun teleskooppi käännettiin kohti Aurinkoa, niin satelliittifinder piippasi ja signaali näkyi AD-muunninta lukevalla tietokoneella nousevana käyränä. Teimme muutaman ohikulkuhavainnon antamalla Auringon lipua antennin keilan läpi jalustan seuranta pysäytettynä. Ensihavaintoa olivat tekemässä siriuksen jäsenistä Jalo Ojanperä, Pertti Poutiainen, Mikael Papatheocharis ja Arto Oksanen, asiantuntija-apua tarjosivat venäläiset radioastronomit Vladimir Khaikin ja Vasilij Radzikhovsky.Rahoitus
Hankkeen rahoitus on varmistunut, kun Wihurin rahasto myönsi hankkeelle kymmenen tuhannen euron apurahan lokakuussa 2004. Erittäin suuret kiitokset Wihurille ja kaikille muille avustajille! Teleskooppin kokonaiskustannuksiksi on arvoitu noin 15.000 euroa.Jyväskylän Sirius ry vastaanottaa edelleen lahjoituksia, sekä yrityksiltä että yksityisiltä henkilöiltä. Hankkeen yhteyshenkilönä on Jalo Ojanperä (puh: 050-3690700, sähköposti: jalo.ojanpera@jklsirius.fi), jolta lisätietoja teleskoopista ja lahjoituksita. Lahjoituksia voi maksaa suoraan Siriuksen pankkitilille 478311-216129 (viestiksi Radioteleskooppi). Lahjoituksen voi tehdä myös talkootyön muodossa. Lahjoittajien nimet tullaan laittamaan näkyville teleskooppin yhteyteen.
Hankkeen rahoittajat (tilanne 10.10.2004)
Yritykset ja yhteisöt:Yksityiset lahjoittajat:
Kuvia rakennustalkoista
Linkkejä
