Nyrölän observatorio
Siriuksella on Jyväskylän Nyrölän kylässä (Vertaalantie 449) tähtitieteellinen observatorio. Yhdistyksen vuokraama tontti tarjoaa erinomaisen paikan himmeidenkin tähtitaivaan kohteiden havaitsemiseen, mikä ei ole enää mahdollista Jyväskylän valojen keskelle jääneessä Rihlaperän tähtitornissa.
Piirros: Jalo Ojanperä
Observatorio koostuu kolmesta rakennuksesta: kahdesta teleskooppirakennuksesta ja huoltorakennuksesta. Suurempi teleskooppirakennus on kahdeksankulmainen noin 3.5 m korkea rakennus, johon teleskooppi on sijoitettu puolipallonmuotoisen kääntyvän ja avattavan kuvun alle. Toinen pienempi rakennus on varustettu liukukatolla, jonka alta paljastuu koko tähtitaivas. Huoltorakennus on rakennettu kahdesta työmaaparakista, siellä sijaitsevat lämmintä säilytystilaa vaativat elektroniikka ja sähkölaitteet. Se toimii samalla myös havaitsijoiden tauko- ja lämmittelytilana. Huoltorakennus on sähkölämmitteinen.

Kuva: Markku Nyfelt
Tähtitornille hankittiin uusi huippunykyaikainen 16 tuumainen Meade-teleskooppi ja se asennettiin vanhan Sirius-Dobson peilikaukoputken tilalle kesällä 1999. Myös liukukattoisessa tähtitornissa on Meade LX200 teleskooppi, vähän pienempi 10-tuumainen (25 cm) malli, jota käytetään pääasiassa kohteiden katseluun.
Meade-teleskoopin käyttöohjeet nyt
web-versiona.
Taivaalla on myös Nyrölän nimikkoasteroidi, kun marraskuussa 1999 observatoriossa löydetty pikkuplaneetta sai vuonna 2001 viralliseksi nimekseen (22978) Nyrölä.
Revontulikamerat
Nyrölästä on saanut kodin myös kaksi revontulikameraa. Syksyllä 2004 asennettiin Ilmatieteen laitoksen mustavalkoisia kuvia ottava revontulikamera ja toukokuussa 2005 Calgaryn yliopiston RAINBOW-värikamera.Revontulikameroiden ottamat uusimmat kuvat: RAINBOW, Ilmatieteen laitoksen kamera.
Observatorion tämänhetkinen laitteisto:
| TELESKOOPIT: | ||
| CCD KAMERAT: | ||
| VIDEOKAMERA: |
|
|
| OHJELMAT: |
|
|
| SUODATTIMET: |
|
|
| POLTTOVÄLIN LYHENTÄJÄT: |
|
|
| OKULAARIT: |
|
|
| MUITA TARVIKKEITA: |
|
Toimintamuodot:
- Asteroidien etsintä ja fotometria
- Visuaali- ja piirroshavaintojen teko syväntaivaan kohteista
- Muuttuvien tähtien CCD fotometria
- Syväntaivaan ja planeettojen kuvaus CCD kameralla
- Gammapurkausten optisten jälkihehkujen etsintä
- Yhteistyö Helsingin yliopiston kanssa asteroidien etsinnässä
- Yhteistyö Turun yliopiston Tuorlan Observatorion kanssa blazaarien fotometria-mittauksissa
- Yhteistyö amerikkalaisten AAVSOn ja CBAn sekä japanilaisen VSNETin kanssa muutuvien tähtien
havainnoinnissa
Muita tietoja:
- Observatorion web palvelin (mm. kaikki kuvat)
- Osoite: Vertaalantie 449, Nyrölä, Finland
- Observatorion sijainti: Lat/Long: 62° 20' 32"N / 25° 30' 47"E
- Korkeus merenpinnasta: 200m
- Puhelin: 045 135 7416
- IAU Observatory code: 174
Tieteelliset julkaisut
Nyrölän Observatorion vanhat sivut
