Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitiede yhdistyy Rovaniemellä arktiseen valoon ja pimeyteen

23.2.2016

Taivaallinen yleisötapahtuma Tähtipäivät saapuu tänä vuonna Rovaniemelle. Tähtitieteestä kiinnostunut yleisö, tähtitieteilijät ja -harrastajat kohtaavat Pilkkeessä ja Arktikumissa 27.-28.2. Tapahtuman järjestää lappilainen tähtitieteellinen yhdistys Pohjan kruunu yhteistyössä Tähtitieteellinen yhdistys Ursan kanssa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

"Minulle arktinen valo ja pimeys tuovat ensimmäisenä mieleen napapiiriin, kesän yöttömän yön ja talven kaamoksen", kuvailee Pohjan kruunun sihteeri ja tapahtuman pääjärjestäjä Pasi Laurila. "Useimmille arktinen valo tarkoittaa tietysti revontulia. Lapissa on kuitenkin mahdollista nähdä myös haloilmiöitä, jopa niiden harvinaisia muotoja." Rovaniemen Tähtipäivillä on tarjolla kaikkiin näihin ilmiöihin liittyvää taiteellista, tieteellistä ja matkailullista näkemystä, Laurila lupaa.

Ohjelma keskittyy Arktikumin tiloihin. Viikonlopun aikana kuullaan englanniksi puhujia Tšekistä ja Japanista saakka, mutta kaikki muu ohjelma on suomenkielistä. Esitelmissä kuullaan muun muassa avaruussäästä, arktisesta valosta taiteessa, kosmisista säteistä, haloilmiöistä, liikkuvan napaiirin ja Jukolan viestin kohtaamisesta sekä tähtivalokuvauksesta. Kumpanakin päivänä nähdään myös Osakan tiedemuseon englanninkielinen tiedeshow. 

Arktikumissa on myös näyttelypuoli, jossa voi tehdä tähtitieteeseen ja -harrastukseen sopivia kirja- ja lahjatavaraostoksia sekä tutustua tähtiharrastajien havaintovälineisiin. Ursan tiskillä voi tutustua Kuusta ja Marsista peräisin oleviin meteoriitteihin. Tiedekeskus Pilkkeen puolella pyörivät Ursan planetaarioesitykset, jotka sopivat nelivuotiaille lapsille ja sitä vanhemmille. Pilkkeessä on myös esillä Steinerkoulun oppilaiden tähtitieteeseen liittyviä töitä.

Arktikumissa on ylimääräistä tähtitieteellistä ohjelmaa päiväkoti-ikäisille peräti kahden viikon ajan: viikolla 8 siellä tutustutaan Aurinkoon ja planeettoihin ja seuraavalla viikolla tähtikuvioihin.

Tähtipäivien ohjelma alkaa itse asiassa jo perjantaina, jolloin ovet ovat avoinna ennakkoon ilmoittautuneille koululaisryhmille. "Koululaispäivästä on tulossa erittäin vilkas", Laurila kertoo. "Työpajoihin on ilmoittautunut jo satoja koululaisia." Koululaistyöpajat esittelevät mm. valon värejä, tähtitaivaan kohteiden paikantamista, avaruuden kiviä sekä revontulia.

Miten Tähtipäiville sitten pääsee? Voiko kadulta vain marssia sisään? "Yleisöpäivien 27.—28.2 tapahtumat ovat kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma", Laurila vakuuttaa. Arktikumin tiskiltä saa tunnistetarran, joka toimii pääsylippuna tapahtumapaikalla. "Jos haluat käydä vain planetaarioesityksessä, voit mennä suoraan Pilkkeeseen ja noutaa maksuttoman lipun tiskiltä", Laurila vihjaa.

---

Tähtipäivät on tähtitiedettä ja tähtiharrastusta esittelevä yleisötapahtuma, jota on järjestetty jo vuodesta 1971 lähtien. Tähtipäivät järjestetään paikallisen tähtiyhdistyksen ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursan yhteistyönä.

Pohjan Kruunu on lappilainen tähtitiedettä harrastavien yhdistys, jonka toiminta-alueena on koko Lappi. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä tähtitiedettä harrastavien välillä ja levittää tähtitieteen harrastusta ja tietoutta.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on Suomen suurimpia tieteellisiä seuroja. Sen tarkoituksena on tarjota jäsenilleen ja yleisölle selkeä ja nykyaikainen käsitys maailmankaikkeudesta, toimia tähtitieteen ja lähialojen harrastuksen edistämiseksi sekä edistää alansa kouluopetusta ja aikuiskasvatusta. Ursa kustantaa tähtitieteen ja lähitieteiden kirjallisuutta sekä julkaisee Tähdet ja avaruus –lehteä.

Rovaniemen Tähtipäivien muita yhteistyökumppaneita ovat Arktikum, Lapin yliopiston Arktinen keskus, Tiedekeskus Pilke, Ounasvaaran Hiihtoseura, Lapin maakuntamuseo, LUMA-keskus Lappi, Mitta Oy, Lapin AMK sekä Alnilam Oy.

 

Tähtipäivät 27.-28.2016

Tapahtumapaikka: Arktikum, Pohjoisranta 4 / Tiedekeskus Pilke, Ounasjoentie 6

Ohjelma: http://pohjankruunu.net/

 

 


Materiaalia tiedotusvälineiden vapaaseen käyttöön

Kuva 1. Tähtipäivät-logo (pdf) CMYK | RGB

Kuva 2. Ursan planetaarionäytös käynnissä. Kuva Riku Nikkilä jpg

 

Lisätietoja

Pasi Laurila
Pohjan kruunu, sihteeri
puh. 040 536 5873
sposti pasi.laurila[ät]lapinamk.fi

Anne Liljeström
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, tiedottaja
puh. 09 6840 4010
sposti anne.liljestrom[ät]ursa.fi