Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Valiokunnan esitys syyskokoukselle 2023

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n hallitus on asettanut yhdistyksen sääntöjen 6 §:n 5 momentin mukaisesti nimitysvaliokunnan valmistelemaan hallituksen valintaa syyskokouksessa 14.11.2023. Kokouksessa valitaan puheenjohtaja ja kaksi hallituksen varsinaista jäsentä kaudelle 2024–2026 sekä 1–3 varajäsentä vuodelle 2024.

Valiokunta on kartoittanut henkilöitä, joilla on hallituksen jäsenyyteen tarvittava pätevyys ja arvioinut myös yhdistyksen jäsenten tekemät ehdotukset. Yhdistyksen toimitusjohtaja on kertonut valiokunnalle näkemyksiään yhdistyksen lähivuosien haasteista. Valiokunta on arvioinut ehdokkaita työjärjestyksessään vahvistetuilla perusteilla, joihin kuuluvat henkilön tiedot, taidot ja erityisosaaminen, kriittisyys, itsenäisyys ja riippumattomuus, työkokemus ja ikä, ajankäyttömahdollisuudet sekä jäsenen edustamat sidosryhmät.

Ursan toiminta jakautuu monelle sektorille, jotka kytkeytyvät toisiinsa. Ursan toimintaympäristö muuttuu parhaillaan voimakkaasti. On tärkeää, että yhdistyksen strategiaa ohjaava hallitus kykenee näkemään muutosten vaatimat tarpeet, tekemään vaadittavat päätökset ja tukemaan Ursan kaikkia toimijoita.

Kartoituksen ja ehdokkaiden arvioinnin perusteella valiokunta ehdottaa, että hallitukseen valittaisiin seuraavat henkilöt.

Ehdotus hallituksen puheenjohtajaksi vuosiksi 2024–2026

  • Hannakaisa Lindqvist, tutkimusprofessori, Ilmatieteen laitos

Ehdotus hallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuosiksi 2024–2026, tai toissijaisesti varajäseniksi vuodeksi 2024

  • Timo Loikala, tutkimusinsinööri, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
  • Mika Tulimaa, TkL (rakennusmateriaalitekniikka), laatu- ja kehitysjohtaja, Rudus Oy

Ehdotus varajäseniksi vuodeksi 2024

  • Paula Kyyrö, FM (tähtitiede), pääopas, Helsingin Observatorio
  • Janne Kommonen, valokuvaaja (AT), nuoriso-ohjaaja ja geopark-opas

Nimitysvaliokunta on keskustellut ehdokkaiden kanssa, ja he ovat antaneet tehtäviin suostumuksensa.

Nimitysvaliokunta toteaa aikovansa esittää kokouksessa, että varajäseniä valitaan kaksi ja että heidät valitaan tehtäväänsä edellä luetellussa järjestyksessä (ensimmäiseksi varajäseneksi Kyyrö ja toiseksi Kommonen).

Esittelyt

Hannakaisa Lindqvist (s. 1984) on innostunut tähtiharrastuksesta ja monipuolisesta tähtiharrastustoiminnasta tähtitieteen kautta. Hän on valmistunut tähtitieteestä filosofian maisteriksi ja väitellyt tohtoriksi meteorologian alalta. Hän työskentelee Ilmatieteen laitoksen Avaruus- ja kaukokartoituskeskuksessa tutkimusprofessorina ja ryhmäpäällikkönä. Hänen ryhmänsä tutkii ilmakehän kasvihuonekaasuja satelliittimittauksia käyttäen ja kehittää matemaattisia sekä koneoppimismenetelmiä hiilidioksidin ja metaanin lähteiden ja nielujen selvittämiseksi. Lindqvist asuu ja työskentelee nykyisin Sodankylässä, missä Ilmatieteen laitoksen Arktinen avaruuskeskus ylläpitää satelliittien validointimittauksia sekä toimii satelliittien maa-asemana. Lindqvist toimii useissa kansainvälisissä luottamustehtävissä, mm. Ruotsin avaruusjärjestön tiedeasiantuntijana sekä Esan CO2M-mission ja Nasan OCO-2&3-missioiden tiederyhmissä. Hän on myös toiminut Suomen Fyysikkoseuran hallituksessa.

Tähtiharrastuksessa Lindqvist kokee merkitykselliseksi toisten kanssa jaetut hetket avaruuden ihmeiden äärellä. Hän on toiminut Ursan tähtinäyttäjänä Helsingin Kaivopuistossa vuodesta 2006 alkaen. Hänellä on laajasti kokemusta tähtiharrastustoiminnasta työskenneltyään tähtikerho-ohjaajana, planetaario-oppaana, avaruusnäyttelyn oppaana, nuorten tähtileirin ohjaajana, Tähdet ja avaruus -lehdessä sekä Maailmankaikkeus-kurssin luennoitsijana. Sodankylässä Lindqvist ihastelee pimeää tähtitaivasta ja koko taivaan laajuisia revontulia. Hän on pitkään ollut kiinnostunut tähtivalokuvauksesta, ja tapansa mukaan on perehtynyt ensin teoriaan mutta harjoittelee vihdoin myös ulkona, sormet kohmeessa. Hänestä on hienoa kuulla ihmisten ajatuksia yötaivaan alla ja oppia yhdessä uutta avaruudesta sekä maailmasta. 

Timo Loikala (s. 1960) löysi tähtitaivaan ihmeet jo alakouluikäisenä Kouvolan silloin niin pimeältä taivaalta. Hieno harrastus on pysynyt helposti mukana läpi elämän ja on tarjonnut antoisan ja tukevan vastapainon työtehtävien aiheuttamien paineiden purkamisessa.
Tähtiharrastusyhdistys Konut Tählet ry perustettiin Jaalaan vuonna 2005 ja Loikala on alusta lähtien ollut järjestämässä yhdistyksen tapahtumia. Viimeiset 8 vuotta hän on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana.
Loikala työskentelee tutkimusinsinöörinä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, tällä hetkellä biohiileen liittyvissä tutkimuksissa. Kuitenkin useamman kerran viikossa hänet löytää ”iltalöysistä” kertomassa selkokielellä, mitä sieltä avaruudesta oikein löytyy. Kohderyhminä ovat yhdistykset, koulut, kansalaisopistot, kirjastot ja yleisesti ottaen kaikki ihmiset, joita avaruuden ihmeet kiinnostavat. Ja niitähän on paljon. Kymenlaakson peruskoulut ja päiväkodit ovat avaruustarinoiden luennoitsijana tulleet hänelle hyvin tutuiksi. Etenkin vierailuisäntänä toimiminen Tähtikallion havaintokeskuksessa on tuonut esiin sen upean seikan, miten kiinnostuneita ihmiset ovat avaruudesta.

Mika Tulimaa (s. 1964) on koulutukseltaan tekniikan lisensiaatti ja toimii Rudus Oy:ssä laatu- ja kehitysjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen vastuulleen kuuluvat yrityksen laatu-, kehitys- ja ympäristöasiat sekä hankintatoimi. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän vastasi kymmenen vuoden ajan Ruduksen kunnallistekniikan liiketoiminnasta. Tulimaalla on vankka kokemus liiketoiminnasta ja johtoryhmätyöskentelystä. Hän toimii myös useissa rakennusteollisuuden, tutkimuksen ja alan yhdistysten luottamustehtävissä.
Nykyisiin tehtäviinsä Tulimaa siirtyi Teknillisestä korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto), jossa hän toimi lähes kymmenen vuotta materiaalitekniikan tutkijana. Merkittäviä tutkimuskokonaisuuksia olivat mm. erikoislujien betonien kuin myös ympäristöystävällisten betonien (tämä vastaa nykyisiä vähähiilisiä betoneja) kehittäminen.

Tulimaan tähtiharrastus alkoi 1970-luvun toisella puoliskolla, jolloin hän koululaisena liittyi Ursan jäseneksi. Harrastuksen sisältö on vaihdellut vuosikymmenten aikana. Nuoruuden planeetta- ja komeettahavainnointi ovat vaihtuneet kirjallisuuteen perehtymiseen. Myös harrastuksen siirtäminen seuraavalle innostuneelle sukupolvelle – omat lapset mukaan lukien – on hänelle tärkeää.
Tulimaa toisi Ursan hallitustyöskentelyyn liiketoimintaosaamista sekä näkemystä tuloksellisuudesta, taloudesta ja markkinoinnista. Lisäksi yhdistystoiminnan haasteet ovat hänelle tuttuja, mikä antaisi oman lisänsä hallitustyöskentelyyn.
Tulimaa on ollut Ursan hallituksen jäsen vuodesta 2021 ja pyrkii nyt toiselle hallituskaudelle. Tulimaa on vuonna 2023 Ursan varapuheenjohtaja.

Paula Kyyrö (s. 1987) on valmistunut tähtitieteestä ja työskentelee nykyään Tiedemuseo Liekissä Observatorion pääoppaana vastaten tähtitieteen yleisökeskuksen opastustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Opiskeluaikanaan Paula toimi Ursassa monipuolisissa yleisötyön tehtävissä kuten asiakaspalvelussa, nuorten tähtikerhojen ohjaajana sekä planetaario- ja tähtinäytösten vetäjänä. Hän herätti lasten tähtileirit vuosien tauon jälkeen uuteen eloon toimien leirien päävastaavana neljän kesän ajan. Ursan hallinnossa Paula on aiemmin ollut mukana hallituksen varajäsenenä (2012 ja 2023), jäsenenä (2013–15) ja varatoiminnantarkastajana (2021–2022). Paula on hyvin asiakasorientoitunut ja hänellä on myös erikoisammattitutkinto tuotteistamisesta ja palvelumuotoilusta. Hän on lisäksi tällä hetkellä Kansainvälisen tähtitieteen unionin IAU:n Suomen toinen NAEC-yhteyshenkilö (National Astronomy Education Coordinator).

Janne Kommonen (s. 1964) on luontovalokuvaaja, jolle luonnontieteellisten harrastusten kipinä tarttui jo lapsena. 20 vuoden luovien alojen tietoteknisten ratkaisujen konsultointi- ja asiantuntijatehtävien jälkeen hän on siirtynyt edistämään luonnontieteellisiä harrastuksia kokemisen ja opettamisen kautta. Keskeisenä tavoitteenaan hän pitää nuorten mahdollisuuden saada luontokipinä jo varhaisessa vaiheessa. Valokuvaustoiminnan lisäksi hän toimii toisen asteen sekä aikuisopiskelijoiden opettajana valokuvauksessa, tietotekniikassa ja luonnontieteellisissä harrastusaiheissa. Hän pitää ala- ja yläkouluissa planetaarioesityksiä ja teemaviikoilla avaruustunteja kutsuttuna luennoitsijana. Kommosen esitykset tukeutuvat visuaalisesti omaan harrastusmateriaaliin. Hänelle on tärkeää myös vastuullisen luontomatkailun edistäminen.

Kommonen on perustajajäsen ja toiminut hallituksen puheenjohtaja miehittämättömän ilmailun toimialayhdistys RPAS Finland ry:ssä (2015–18). Hän on Ursan myrskybongausryhmän yhteyshenkilö sekä Lohjan Ursa ry:n varapuheenjohtaja. Muita luottamustehtäviä hänellä on kotiseutunsa alue- ja paikallistoiminnassa. Kommonen on myös aktiivisesti mukana monien luontoon ja luonnon havainnointiin liittyvien valtakunnallisten yhdistysten toiminnassa.


Helsingissä 4.10.2023
Ursan hallituksen nimitysvaliokunta
Veikko Mäkelä (pj), Maija Aksela, Jyri Näränen ja Antti Ritvos

Yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus tehdä suoraan syyskokoukselle ehdotuksia hallituksen uusista jäsenistä 24.10.2023 klo 16 asti, ks. ehdokasasettelu 2023