Kun aurinko laskee omassa horisontissamme, korkealla avaruudessa se näkyy horisontissa vielä jonkin aikaa. Satelliitit heijastavat Auringon valoa. Tähtikirkkaalta yötaivaalta löytämämme liikkuvan valopisteen eli satelliitin valo on siis heijastunutta valoa. Jotta voisimme nähdä satelliitin, tulee sen olla Auringon valaisema. Havaitsijan tulee olla Maan varjossa eli Aurinko on havaitsijan horisontin takana.

Satelliitit näkyvät kirkkaimmillaan vastakkaisella puolen aurinkoa. Kun aurinko laskee illalla, kirkkaimmat satelliitit näkyvät hetken aikaa idässä. Vastaavasti aamulla kirkkaimmat satelliitit löytyvät länsitaivaalta.

Satelliitin, Maan ja Auringon välistä kulmaa kutsutaan vaihekulmaksi. Mitä pienempi tämä kulma on, sitä heikommin satelliitti näkyy.

Aurinko ei valaise satelliittia ikuisesti. Satelliitin horisontissa Aurinko laskee parhaimmillaan 14 kertaa vuorokauden aikana. Kun Aurinko laskee satelliitin horisontissa, satelliitti siirtyy Maan varjoon. Satelliitti katoaa näkymättömiin. Näin voi käydä vaikka keskellä taivasta sopivassa vaiheessa iltaa tai aamua. Aiemmin kirkkaana loistanut satelliitti yhtäkkiä hiipuu ja katoaa näkymättömiin.

Kun Aurinko laskee horisontissamme, Maan varjo alkaa kipuamaan ylemmäs itätaivaalla. Tämän voit huomata jo taivaan värierojen perusteella. Hiljalleen illan edetessä Maan varjo kipuaa yhä korkeammalle ja korkeammalle ja saavuttaa lopulta matalilla radoilla kiertävät satelliitit. Jos tarkkailemme taivasta talvella keskellä yötä, emme näe todennäköisesti juuri lainkaan satelliitteja. Jos tarkkailemme taivasta hetki auringonlaskun jälkeen, näemme taivaalla kymmeniä risteileviä satelliitteja. Maan varjolla on tässä osuutensa satelliittien näkymiseen.

Kaikki Maata kiertävät satelliitit eivät näy Suomessa, eivätkä varsinkaan maapallon napa-alueiden lähettyvillä. Satelliitin radan inklinaatio kertoo melko suoraan sen leveyspiirin, jonka zeniittiin eli taivaanlaelle satelliitti voi vielä ylitystensä aikana kivuta.

Satelliitti, jonka radan inklinaatio on 66 astetta, näkyy todennäköisesti vielä zeniitissä 66. leveyspiirillä pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Satelliitti, jonka radan inklinaatio on alle 60 astetta, ei voi koskaan näkyä Suomessa havaintopaikan zeniitissä. Satelliitit, joilla inklinaatio on alle 50 astetta, eivät yleensä koskaan nouse Suomen horisonttiin. Päiväntasaajalla näemme kaikki taivaan satelliitit.

Inklinaatio kertoo myös jotain satelliitin liikesuunnasta taivaalla. Jos inklinaatio on kovin alhainen, satelliitti todennäköisesti käväisee yleensä vain matalalla eteläisessä horisontissa, liikkuen lounaasta kaakkoon. Pohjois-etelä -akselilla liikkuvilla satelliiteilla on suuri inklinaatioarvo, joka todennäköisesti lähentelee 90 astetta tai on hieman sen ylikin. Satelliitilla, joka kulkee taantuvalla radalla idästä länteen, on inklinaatio yli 90 astetta, useimmiten 100 asteen tienoilla tai jopa enemmänkin.

Tyypillinen satelliitti (tässä avaruusasema) näkyy tuhansien kilometrien laajuisella alueella, kun satelliitin rata projisoidaan maapallolle. (Kuva ohjelmasta JSatTrak).

Kun satelliitin rata projisoidaan kaksiulotteiselle maailmankartalle, piirtyy rata kuin sinikäyränä. Mitä pienempi on satelliitin radan inklinaatio, sitä loivemmalta ratakäyrä näyttää. Vastaavasti mitä suurempi inklinaatio on, sitä jyrkemmältä ratakäyrä näyttää. Keltainen käyrä kuvastaa Envisat-satelliitin rataa ja punainen on ISS-avaruusaseman rata. Kummastakin satelliitista on näkyvissä kolmen ylityksen radat. Ratakäyrä liikkuu itäänpäin jokaisella ylityksellä. (Kuva ohjelmasta JSatTrak).

Paluu etusivulle