Komeettojen sisuksissa lainehti meri

4.8.2009 klo 07.52, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Uuden tutkimuksen mukaan useiden komeettojen sisuksissa on aikoinaan ollut meri. Nestemäinen vesi yhdessä komeetoista löytyvien orgaanisten aineiden kanssa olisi ollut hyvä elinympäristö esimerkiksi muinaisille bakteereille.

Tutkija Chandra Wickramasinghe Cardiffin yliopistosta selvitti komeettojen lämpötilahistorian. Komeetat syntyvät jäisinä kappaleina, mutta radioaktiivisten aineiden muodostaman lämmön avulla vesi voisi pysyä nesteenä komeettojen sisuksissa jopa miljoonien vuosien ajan.

”Nämä laskelmat, jotka ovat laajemmat kuin mitkään aiemmin tehdyt, jättävät vain vähän epäilyksiä siitä, etteikö suuri osa aurinkokuntamme 100 miljardista komeetasta pitänyt menneisyydessä sisällään nestemäistä vettä”, Wickramasinghe väittää.

Wickramasinghe on tunnettu panspermian kannattaja. Tämän teorian mukaan elämä voi levitä tähdeltä toiselle esimerkiksi juuri komeettojen sisällä. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 6/2009)

Aiheesta lisää EurekAlert-sivustolla (englanniksi)

Komeetta Hale-Bopp. Kuva Philipp Salzgeber, http://salzgeber.at/astro/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *