Arkisto
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009
- kesäkuu 2009
- toukokuu 2009
- huhtikuu 2009
- maaliskuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- marraskuu 2008
- lokakuu 2008
- syyskuu 2008
- elokuu 2008
- heinäkuu 2008
- kesäkuu 2008
- toukokuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- joulukuu 2007
- marraskuu 2007
- lokakuu 2007
- syyskuu 2007
- elokuu 2007
- heinäkuu 2007
- kesäkuu 2007
- toukokuu 2007
- huhtikuu 2007
- maaliskuu 2007
- helmikuu 2007
- tammikuu 2007
- joulukuu 2006
- marraskuu 2006
- lokakuu 2006
- syyskuu 2006
- elokuu 2006
Tutkakuvat tuovat uuden ulottuvuuden planeettatutkimukseen
ESAn Mars Express -luotaimen Marsis-tutka on osoittautunut nelivuotisen toimintansa aikana niin käyttökelpoiseksi Marsin jään tutkinnassa, että moniin uusiin luotaimiin suunnitellaan tutkalaitteita.
”Olemme osoittaneet, että Marsin napajäät ovat enimmäkseen vesijäätä”, kertoo Marsis-tutkan italialainen päätutkija Roberto Orosei. ”Nyt tunnemme tarkkaan Marsin veden määrän. Eteläisellä navalla sitä on 3,7 kilometriä paksu kerros.”
Erilaisten kerrosten läpi matkaava tutkapulssi heijastuu hieman jokaisesta rajapinnasta. Mielenkiintoisimpia seuraavia tutkimuskohteita olisivat Jupiterin jäinen Europa-kuu sekä Saturnuksen Titan-kuun järvet.
Europan jään paksuutta ei vielä tunneta. On todennäköistä, että jääkerroksen alla on sula valtameri, jossa saattaa olla jopa elämää. Titanin järvien syvyyttä taas ei Cassinin tutkalla pystytä vielä arvioimaan. Myös Enceladus-kuun geysirit aiheuttavat olosuhteet olisivat erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde.
Kuiden ja planeettojen lisäksi myös asteroidien ja komeettojen kolmiulotteiset rakenteet kiinnostaisivat kovin tutkijoita. Uusien planeettaluotainten suunnittelu on hidas prosessi, sillä yleensä suunnittelun aloittamisesta kestää lähes vuosikymmen laukaisuun ja sen jälkeen jopa saman verran matkaan tutkimuskohteeseen.
Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)
Täysikuun aikaan kiertolaisemme sähköistyy
Täydenkuun aikaan kiertolaisemme suorastaan sähköistyy, Nasan tuoreessa tutkimuksessa todetaan. Ilmiö havaittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1968, jolloin Nasan Surveyor 7 -luotain kuvasi Kuun horisontissa näkyvän oudon hehkun. Tuolloin ilmiön alkuperä jäi kuitenkin mysteeriksi. Nyt tutkijat uskovat, että hehkun syy oli sähköisesti varautuneiden hiukkasten sirottama auringonvalo.
Maapallolla on ympärillään magneettikenttä suojaamassa meitä Auringosta tulevilta sähköisesti varatuilta hiukkasilta. Nämä hiukkaset muodostavat kuitenkin avaruudessa pyrstön, joka ulottuu kauas maapallon taakse. Kerran kuukaudessa, tarkalleen ottaen täydenkuun aikaan, kiertolaisemme sukeltaa tämän pyrstön läpi. ”Tällä voi olla vaikutuksia pölymyrskyistä staattisen sähkön purkauksiin”, tutkija Tim Stubbs Marylandin yliopistosta kertoo.
Tutkijat uskovat, että Kuun kulkiessa hiukkaspyrstön läpi kevyimmät ja nopeimmat hiukkaset osuvat Kuun pintaan ja synnyttävät negatiivisen sähkövarauksen, joka leijuu Kuun pinnan yläpuolella. Päiväpuolella auringonvalo pudottaa varauksen synnyttämät elektronit takaisin Kuun pinnalle, mutta yöpuolella varaus kasaantuu ja jännite eri puolien välillä voi kivuta jopa tuhansiin voltteihin. Tämä varausten epäsuhta saattaa lennättää sähköisesti varautunutta pölyä yöpuolelta vähemmän varautunutta päiväpuolta kohti. Voimakkaimmillaan ilmiön pitäisi olla kohdissa, joissa Aurinko on juuri nousemassa tai laskemassa.
Aiheesta lisää space.com-uutissivustolla (englanniksi)
Vastaa
Uusin T+a ilmestyy maanantaina
Uusin Tähdet ja avaruus -lehti ilmestyy maanantaina. Numerossa 3/08 sukelletaan mustien aukkojen syövereihin. Hurjalla nopeudella kiitäviä keskiraskaita mustia aukkoja saattaa olla omassa Linnunradassamme jopa toista sataa kappaletta. Pienempiä, tähdenkokoisia aukkoja on irrallaan tätäkin enemmän.
Lehdessä esitellään myös uusimpia tietokonesimulaatioita. Niiden mukaan meitä lähimpänä olevalla tähtijärjestelmällä, Alfa Centaurilla, on jopa todennäköisesti elinkelpoisia planeettoja. Toisten tietokonesimulaatioiden mukaan oman aurinkokuntamme laitamailla saattaa olla piilossa noin puolen maapallon kokoinen planeetta.
Lisäksi uusimmassa lehdessä tutustutaan edesmenneen Arthur C. Clarken elämään ja saavutuksiin, Suomen historiaan liittyvään Poron tähtikuvioon, Saksassa sijaitsevaan maailman vanhimpaan tunnettuun taivaankappaleiden havaintopaikkaan sekä Sveitsin ja Ranskan rajalle rakennettuun LHC-törmäyttimeen. Lehdessä kerrotaan myös ensimmäisestä Suomessa laukaistusta isomman kokoluokan harrastajaraketista.
Numeron 3/2008 tarkemman sisällysluettelon näet tästä linkistä.
Vastaa
Cassinin tutkimuslentoa pidennettiin
Cassini-luotaimen tutkimuslentoa on pidennetty kahdella vuodella. Cassini on toiminut erinomaisesti jo neljän vuoden ajan ja lisännyt vallankumouksellisesti rengasplaneetan sekä sen kuiden tuntemusta.
”Pidennys ei ole jännittävää ainoastaan tiedeyhteisölle, vaan koko maailmalle, kun Saturnuksen salaisuudet paljastuvat”, kuvailee Nasan planeettatutkimusosaston johtaja Jim Green. ”Uudet löydöt ovat menestyksen näytteitä ja luotaimen henkeäsalpaavat kuvat ovat kertakaikkiaan lumoavia.”
Alunperin heinäkuussa 2008 lopetettavaksi suunniteltu luotainprojekti sai nyt jatkoaikaa siis ainakin vuoden 2010 puoliväliin. Tänä aikana se ehtii tehdä 60 ylimääräistä kierrosta Saturnuksen ympäri ja monia lähiohituksia Saturnuksen kuista. Titan ohitetaan 26 kertaa, Enceladus 7 sekä Dione, Rhea ja Helene kukin kertaalleen.
Yhteensä 3,26 miljardia dollaria maksanut Cassini on yksi suurimmista ja kalleimmista koskaan toteutetuista planeettaluotaimista. Mikäli se jatkaa moitteetonta toimintaansa, myönnetään projektille lisärahoitusta edelleen vielä vuonna 2010. Jossain vaiheessa Cassinin rakettipolttoaine kuitenkin loppuu eikä sen rataa pystytä enää ohjaamaan kuiden lähiohituksiin. Myös luotaimen voimanlähteenä toimiva ydinparisto menettää tehoaan vähitellen.
Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)
Vastaa
Einsteinin suhteellisuusteoria sai lisävahvistusta
Professori Mauri Valtosen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt lisävahvistusta Einsteinin yleiselle suhteellisuusteorialle. Viime tammikuussa Yhdysvaltain tähtitieteellisen seuran AAS:in kokouksessa alustavasti esitellyt tulokset ovat nyt ilmestyneet arvovaltaisessa Nature-lehdessä.
Tutkimuksessa seurattiin kvasaarin OJ287 valonvaihtelua. Kyseisessä kvasaarissa kaksi mustaa aukkoa kiertää toisiaan radalla, joka prekessoi eli kiertyy. Radan kiertyminen on herkkä mitta suhteellisuusteorialle, sillä Einsteinin mukaan painovoima johtuu nimenomaan aika-avaruuden kaareutumisesta taivaankappaleen ympärillä.
Kaikki ilmiön aiemmat testaukset on tehty suhteellisen heikoissa painovoimakentissä, kuten maapallon tai Auringon vetovoimakentässä. Vaikka koetulokset ovat olleet sopusoinnussa Einsteinin teorian kanssa, niitä on voitu tulkita toisinkin. OJ287:ssä havaittu 39 asteen kiertyminen yhtä ratakierrosta kohti ei kuitenkaan jätä tilaa tulkinnoille. Tutkimuksessa mitattu aika-avaruuden kaareutuminen tapahtuu täsmälleen Einsteinin ennustamalla tavalla.
Mittausten mukaan myös aukkoparin kiertoaika lyhenee. Tämä johtuu parin säteilemistä gravitaatio- eli painovoima-aalloista. Vuoden 2016 tienoilla avaruuteen sijoitettavan LISA-laitteiston odotetaan näkevän myös OJ287:stä tuleva gravitaatioaaltosäteily.
Myös mustien aukkojen olemassaolon voi viimeistään nyt tulkita tulleen varmistetuksi. Musta aukko on Einsteinin yleisestä suhteellisuusteoriasta johdettu käsite, jossa aika-avaruuden kaareutuminen saa äärimmäisen muotonsa. Avaruudesta on löydetty lukuisia kohteita, joissa esiintyy suuri painovoima pienessä tilassa, ja nämä on tulkittu mustiksi aukoiksi. Aiemmin ei ole kuitenkaan tarkkaan ottaen voitu osoittaa, että löydetyt vahvojen painovoimien kohteet ovat juuri avaruuden kaareutumisen seurausta. Suomalaisjohtoisessa tutkimuksessa ensimmäistä kertaa mitattiin painovoimakenttään liittyvä aika-avaruuden kaarevuus, ja siten osoitettiin, että musta aukko on todella olemassa kvasaarissa OJ287.
Vastaa
Apophis-uutisankka saapui Suomeen
Uutistoimisto AFP kunnostautui eilen erikoisella tiedeuutisella, joka on tänään rantautunut suomalaisiin tiedotusvälineisiin. Kansainvälisen tähtitieteellisen uutisen lähteeksi AFP:lle oli kelvannut Potsdamin seudulla ilmestyvä sanomalehti nimeltä Potsdamer Neueste Nachrichten. Tämän aviisin tietolähteenä oli tapauksessa puolestaan ollut 13-vuotias saksalaispoika nimeltä Nico Marquardt.
Potsdamer Neueste Nachrichten väittää Nicon päihittäneen Nasan eli Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnon laskelmillaan. Saksalaiskoululaisen laskut koskevat Apophis-asteroidin vuosien 2029 ja 2036 maapallon ohituksiin liittyviä törmäysriskejä.
Nicon mukaan asteroidin mahdollinen törmäys satelliittiin vuonna 2029 johtaisi kohonneeseen maapalloon osumisriskiin vuoden 2036 ohituksessa. Nasan arvioima törmäysriski vuodelle 2036 on luokkaa 1/45 000, kun taas Nico Marquardtin laskujen mukainen ”oikea” lopputulema olisi pikemminkin 1/450, saksalainen lehti kirjoittaa.
Potsdamer Neueste Nachrichten väittää edelleen, että Nasa on jo virallisesti myöntänyt virheensä Euroopan avaruusjärjestölle. Moinen olisi kuitenkin yllättävää, sillä Apophiksen ratalaskenta ei edes pohjaudu yksinomaan Nasan arvioon, vaan johtavien ratalaskijoiden työhön eri puolilla maailmaa.
Uutisessa on useita seikkoja, joita Helsingin yliopiston tähtitieteen laitoksen törmäysasiantuntija Karri Muinonen ei allekirjoita. ”Ainakin jos ajatellaan maapallon nykyistä satelliittipopulaatiota, niin olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että Apophis osuisi yhteenkään satelliiteista”, Muinonen toteaa.
”Kun oletetaan karkeasti, että kaikki maapallon satelliitit jaetaan satunnaisesti sellaisen ympyrän sisälle, jonka säde on geostationaarisen radan säde, ja kun oletetaan Apophikselle kokoluokaksi muutama sata metriä, voidaan laskea ensimmäinen likimääräinen arvio törmäystodennäköisyydelle”, Muinonen selittää. Törmäysriski tekokuihin yhdessä geostationaarisen radan (eli maapallon uloimpien satelliittien radan) sisäpuolelta tapahtuvassa ohituksessa on Muinosen mukaan vähemmän kuin yksi miljoonasta.
Riskiä nostaa jonkin verran satelliittien ja avaruusromun vuoteen 2029 mennessä lisääntyvä määrä, mutta joka tapauksessa saksalaispojan päättelemä osumatodennäköisyys 1/450 on käsittämätön arvio. ”Tämän uutisaineiston perusteella ei käy selväksi, kuinka tähän todennäköisyyteen on päästy”, Muinonen muotoilee.
Hyvin epätavalliset väittämät vaativat erityisen voimakasta tieteellistä näyttöä, eikä maailmalla leviävä ylimalkainen uutinen tätä määritelmää täytä. ”Vastine tullee suht pian Nasan suunnalta”, Muinonen arvioi. ”Sinällään on kyllä totta, että suhteellisen pienikin tuuppaisu vuonna 2029, jossain tapauksissa vain Apophiksen oman läpimitan verran, voisi siirtää asteroidin maapalloon törmäävälle radalle.”
* * *
[Päivitys 17.4. kello 8.53] Tänään torstaina aamuyöllä julkaistussa tiedotteessaan Nasa on nyt julkisesti kiistänyt (englanniksi) saksalaispojan laskelmat, aivan kuten Karri Muinonen Tähdet ja avaruus -lehden verkkouutisille eilen iltapäivällä antamassaan haastattelussa (ks. teksti yllä) ennusti. Samalla avaruusjärjestö kertoo, ettei se ole ollut missään yhteydessä saksalaisnuorukaiseen.
Vastaa
Linnunradan musta aukko lepää purkauksen jälkeen
Linnunradan keskustan jättiläismäinen musta aukko on purkautunut ehkä vain 300 vuotta sitten. Tuloksen julkaisi japanilainen tutkijatiimi, joka käytti apunaan useiden röntgenalueen avaruusteleskooppien havaintoja.
”Olemme ihmetelleet, miksi Linnunradan musta aukko vaikuttaa uinuvalta jättiläiseltä”, selostaa tutkimusryhmän johtaja Tatsuya Inui Kyoton yliopistosta. ”Nyt olemme huomanneet, että se oli paljon aktiivisempi menneisyydessä. Ehkä se vain lepäilee valtavan purkauksen jälkeen.”
Sagittarius A*:na tunnetulla jättiläismäisellä mustalla aukolla on massaa noin neljän miljoonan Auringon verran. Nykyään sen lähettämä säteily on epätavallisen vähäistä aukon kokoon nähden.
Havainnot menneisyyden purkauksesta tehtiin kosmisen kaiun avulla. Purkauksen synnyttämä säteilyaalto havaittiin mustaa aukkoa lähellä olevista kaasupilvistä heijastuvista röntgensäteistä. Vuosien 1994 ja 2005 välillä tehdyissä havainnoissa näkyi kaasupilven kirkkauden kasvu ja lasku purkausaallon matkatessa pilven läpi.
Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)
Vastaa
Uusi gammateleskooppi laukaistaan pian
GLAST eli ”Gamma-ray Large Area Telescope” laukaistaan näillä näkymin toukokuun puolivälissä avaruuteen. Teleskoopin kantorakettia kootaan parhaillaan Cape Canaveralin laukaisukeskuksessa Floridassa.
”Laukaisun suorittava Delta II on eräs luotettavimmista kantoraketeistamme”, kertoo GLASTin päätutkija Rick Harnden Nasan pääkonttorista. ”Tästäkin huolimatta huokaamme helpotuksesta vasta kun GLAST on päässyt kiertoradalle turvallisesti.”
GLASTin avulla pystytään tutkimaan maailmankaikkeuden äärimmäisiä ympäristöjä, joissa energiatiheys on paljon suurempi kuin missään maanpinnalla. Tutkimuskohteita ovat muun muassa mustat aukot ja gammapurkaukset. Myös pimeän aineen olemuksesta voidaan saada uutta tietoa. Gammasäteitä ei maanpinnalta pysty havaitsemaan, sillä ilmakehä absorboi ne.
GLASTia ovat olleet Yhdysvaltojen lisäksi rakentamassa ja suunnittelemassa myös Ranska, Saksa, Italia, Japani ja Ruotsi.
Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)
GLAST-teleskoopin sivut (englanniksi)
Vastaa
Esko Valtaoja nappasi tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon
Professori Esko Valtaoja sai tämän vuoden tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Palkinto myönnettiin Valtaojalle kirjatrilogiasta Kotona maailmankaikkeudessa, Avoin tie ja Ihmeitä.
”Teostensa ansiosta Valtaoja on 2000-luvulla noussut populaaritieteellisen kirjallisuuden yhdeksi kiistattomista suomalaisista kärkinimistä”, palkintoperusteissa todetaan.
”Turkulainen avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja nousi vuoden 2007 Tiedebarometrissa geenitutkija Leena Palotien ja tietotekniikkaguru Linus Torvaldsin ohella niiden harvojen suomalaisten nykytutkijoiden joukkoon, jotka myös suuri yleisö tuntee. Valtaoja on arvostettu tieteentekijä, mutta samalla verraton tiedon popularisoija. Monista kollegoistaan poiketen hän on uskaltanut panna likoon myös persoonansa.”
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto on opetusministeriön myöntämä palkinto yksityishenkilölle tai ryhmälle ansioista tiedonjulkistamisessa. Vuoden 2008 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot jaettiin kahdeksalle yksityishenkilölle tai ryhmälle heidän ansioistaan tiedonjulkistamisessa. Palkinnot ovat kukin suuruudeltaan 10 000 euroa. Valtaojan trilogian ensimmäinen osa oli jo palkittu Tieto-Finlandialla vuonna 2002.
Aiheesta lisää opetusministeriön sivuilla
Vastaa
Phoenixin rataa hienosäädettiin
Marsiin matkalla olevan Phoenixin rataa on korjattu hieman luotaimen rakettimoottoreilla. Kyseessä on kolmas hienosäätö elokuussa tehdyn laukaisun jälkeen. Phoenix laskeutuu Marsin pohjoiselle napa-alueelle 26. toukokuuta.
”Kyseessä on ensimmäinen tarkkaan laskeutumispaikkaan tähtäävä ratakorjaus”, kertoo Phoenixin navigaatiotiimin johtaja Brian Portock JPL:sta. Luotaimen arvioitu laskeutumisalue Marsin pinnalla on noin 100 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä. Sen sijainti on 68 astetta Marsin pohjoista leveyttä.
”Laskeutumisalueella on Marsin suurin jääesiintymä planeetan napajäätikköjen ulkopuolella”, selostaa luotainlennon päätutkija Peter Smith. ”Alue on erinomainen ikijään tutkimuspaikaksi.”
Luvassa on vielä kolme ratakorjausta ennen laskeutumista. Seuraava radan säätö tehdään 11. toukokuuta.
Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)