Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus: 2023 lokakuu

Tapahtumia satelliittitaivaalla

Psyche-luotain lähti matkalleen

Nasan Psyche-luotain lähti matkalleen Falcon Heavy -kantoraketin saattelemana lokakuun 13.päivän iltana Suomen aikaa. Luotaimen kohteena on hyvin metallipitoinen 220 km kokoinen pikkuplaneetta 16 Psyche, joka löydettiin avaruudesta jo vuonna 1852. Vuosien varrella sen on havaittu olevan hyvin nikkeli-rauta -pitoinen ja muistuttavan lähinnä planeetan rautaydintä ilman pintakerroksia. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että asteroidilla olisi toki myös jonkin verran pintakerrostumia. Tämän metallisen kohteen luonne paljastuu varsinaisesti vuonna 2029, jolloin Psyche-luotain asettuu kiertämään sitä ja tekee mittauksia ainakin 26 kuukauden ajan.

Luotaimen matka kestää vuosia Marsin ja Jupiterin väliselle asteroidivyöhykkeelle. Keväällä 2026 se hakee vauhtia Marsin painovoimakentästä ja jatkaa matkaansa kohteeseen.

Luotainlennon yhteydessä tutkitaan myös laseriin perustuvaa tietoliikennettö avaruudessa, joka mahdollistaa moninkertaiset datasiirtomahdollisuudet perinteiseen radioliikenteeseen verrattuna.

Lue lisää: Psyche Mission

Amazonin Kuipersat-järjestelmän rakennustyö alkoi

Kaksi Amazon-yhtiön kokeellista tietoliikennesatelliittia, Kuipersat 1 ja Kuipersat 2 laukaistiin avaruuteen lokakuun 6. päivänä. Kuipersat on Amazon-yhtiön internet-satelliittien järjestelmä, joka alkaa varsinaisesti rakentumaan Maata kiertävälle radalle ensi vuonna. Tähän tulee kuulumaan ensivaiheessa 3232 kpl matalilla radoilla kiertäviä satelliitteja, jotka jo olemassa olevan SpaceX-yhtiön Starlinkin tavoin välittävät internet-palveluita yrityksille ja kuluttajille. 

Kuipersatien ratakorkeudet ovat 590 km, 610 km ja 630 km. Näille muodostuu yhteensä 98 ratatasoa, joilla on tarkoitus kattaa valtaosa maapallosta. Ratojen inklinaatio on korkeimmillaan 51,9 astetta, mikä vuoksi palvelualueen raja tulee olemaan 56.pohjoisen ja eteläisen leveyspiirien välisellä alueella. Polaarirataa tavoitellaan projektin seuraavassa vaiheessa myöhemmin. Järjestelmän on tarkoitus aloittaa toimintansa heinäkuun lopulla vuonna 2026. Järjestelmä on täysin valmis vuonna 2029.

Uusi miehistö Kiinan avaruusasemalle

Kiinan Tiangong-avaruusasema sai lokakuun lopulla uuden miehistön, kun Shenzhou 17 -miehistöalus laukaistiin avaruusasemalle. Aluksen mukana olivat kiinalaiset taikonautit Tang Hongbo, Tang Shengjie sekä Jian Xinlin. Heidän on tarkoitus olla avaruusasemalla kuuden kuukauden ajan. Jakson aikana korjataan mm. avaruusromun vahingoittamia aurinkopaneeleita.

Avaruusasemalla ennestään olivat Shenzhou 16 -lennon taikonautit Jing Haipeng, Zhu Yangzhu, and Gui Haichao. He ovat olleet avaruudessa viime toukokuusta lähtien.

Muita satelliittilaukaisuja

Kiina laukaisi Maata kiertämään kolme Yaogan 39 -satelliittia. Kyseessä on sotilaallisia signaalitiedustelusatelliitteja.

Amerikkalainen SpaceX-yhtiö laukaiSI avaruuteen Starlink 6-21 -satelliittiryhmän lokakuun 5.päivänä. Tämä koostuu 22:sta internet-satelliitista. Kuukauden toinen ryhmä Starlink 7-4 pitää sisällään 21 satelliittia. Starlink 7-4 -ryhmään kuuluu 21 satelliittia. Kuukauden kolmanteen Starlink 6-22 -ryhmään kuuluu 22 satelliittia. Neljänteen Starlink 6-23-ryhmään kuuluu 22 satelliittia. Viides ryhmä Starlink 7-5 piti sisällään 21 satelliittia. Kuudes ryhmä Starlink 6-24 koostui 23 satelliitista. Seitsemäs ryhmä Starlink 7-6 pitää sisällään 22 satelliittia.

Lokakuun 9.päivänä Arianespacen Vega-raketti vei avaruuteen useita satelliitteja. Näistä suurimpia olivat Thaimaan THEOS 2 -kartoitussatelliitti sekä Taiwanin avaruusjärjestön Formosat 7R -kartoitussatelliitti. Lisäksi mukana oli piensatelliitteja, kuten hollantilaiset CSC 1 ja CSC 2. ANSER-satelliitit ovat Espanjan satelliitteja. PRETTY on puolestaan itävaltalainen Grazin yliopiston satelliitti. MACSAT on Luxemburgin satelliitti. PVCC on Euroopan avaruusjärjestön satelliitti. N3SS on ranskalaisen U-Space -yhtiön satelliitti. ESTCube on virolainen Tarton yliopiston piensatelliitti.

Yunhai 1-3 on kiinalainen kaukokartoitussatelliitti, joka tutkii maapallon lisäksi ilmakehää ja avaruutta. Sarjan ensimminen satelliitti laukaistiin avaruuteen vuonna 2016. Toinen Yunhai-satelliitti pääsi avaruuteen syyskuussa 2019 ja kolmas syyskuussa 2022. Nyt kyseessä oli siis Yunhai-sarjan neljäs satelliitti.

Yaogan 39 on ryhmä kiinalaisia satelliitteja, joilla lienee sotilaallinen tarkoitus.

Venäjän Kosmos 2570 on sotilaallinen satelliitti.

 

Satelliittilaukaisuja lokakuussa

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Kantoraketti Tarkoitus Perigeum (km) Apogeum (km) Inklinaatio Muuta
5.10. Yaogan 39-3-1 2023-152A Xichang Chang Zheng 2D Sotilaallinen 490 501 43.0  
  Yaogan 38-3-2 2023-152B     Sotilaallinen 490 501 43.0  
  Yaogan 38-3-3 2023-152C     Sotilaallinen 490 501 43.0  
5.10. Starlink 6-21 2023-153 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 282 291 43.0  
6.10. Kuipersat 1 2023-154A Canaveral Atlas 5 Tietoliikenne 483 504 30.0  
  Kuipersat 2 2023-154B     Tietoliikenne 487 507 30.0  
9.10. THEOS 2 2023-155A Kourou Vega Kartoitus 603 605 97.9  
  Formosat 7R 2023-155B              
  CSC 1 2023-155     Teknologia        
  CSC 2 2023-155     Teknologia        
  ANSER L 2023-155     Kartoitus        
  ANSER F1 2023-155     Kartoitus        
  ANSER F2 2023-155     Kartoitus        
  PRETTY 2023-155     Tieteellinen        
  MACSAT 2023-155     Tietoliikenne        
  PVCC 2023-155     Kartoitus        
  N3SS 2023-155     Teknologia        
  ETSCube 2 2023-155     Teknologia        
9.10. Starlink 7-4 2023-156 Vandenberg Falcon 9 Tietoliikenne 284 295 53.1  
13.10. Psyche 2023-157A Kennedy Falcon Heavy Avaruusluotain        
13.10. Starlink 6-22 2023-158 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 282 292 43.0  
15.10. Yunhai 1-4 2023-159A Jiuquan Chang Zheng 2D Kaukokartoitus 756 773 98.6  
18.10. Starlink 6-23 2023-160 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 282 292 43.0  
21.10. Starlink 7-5 2023-161 Vandenberg Falcon 9 Tietoliikenne 284 295 53.1  
22.10. Starlink 6-24 2023-162 Canaveral Falcon 9 Tietoliikenne 282 292 43.0  
23.10. Yaogan 39-4-1 2023-163A Xichang Chang Zheng 2D Signaalitiedustelu 491 502 35.0  
  Yaogan 39-4-2 2023-163B     Signaalitiedustelu        
  Yaogan 39-4-3 2023-163C     Signaalitiedustelu        
26.10. Shenzhou 17 2023-164A Jiuquan Chang Zheng 2F Miehistöalus 383 390 41.5  
27.10. Kosmos 2570 2023-165A Plesetsk Soyuz 2-1b Signaalitiedustelu 239 900 67.1  
29.10. Starlink 7-6 2023-166 Vandenberg Falcon 9 Tietoliikenne 285 294 53.1  
                   
                   
                   
                   
                   
                   

Satelliittien visuaalihavaintoja

Satelliitti COSPAR Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
Meteor 2-10 Rocket144531983-109B2023-10-1520:10HKmag 6 kiikareilla
Cosmos 1703162621985-108A2023-10-1519.57HKmag 5 kiikareilla sattumalta
Iridium 17248701997-034B2023-10-2019.35HKmag 5 kiikareilla sattumalta
TRACE252801998-020A2023-10-1520:15HKmag 6 kiikareilla
Okean O Rocket258611999-039B2023-10-1520:25HKmag 1
USA 217-R372282010-062G2023-10-2019.30HKmag 5 kiikareilla sattumalta
COSMOS 2528436572018-082A2023-10-2019.37HKmag 4 kiikareilla sattumalta
NROL-71439412019-004A2023-10-2019.39HKmag 4 kiikareilla sattumalta
STARLINK 1054447592019-074AY2023-10-1519.54HKmag 6 kiikareilla
STARLINK 1062447672019-074BG2023-10-1519.58HKmag 7 kiikareilla
STARLINK-1170450732020-006AF2023-10-1520.21HKmag 6 kiikareilla
STARLINK-1503457452020-038R2023-10-1519.56HKmag 6 kiikareilla
STARLINK-1820467172020-073AZ2023-10-1520.14HKmag 6 kiikareilla
STARLINK-2420478312021-018AW2023-10-1520.02HKmag 6 kiikareilla
STARLINK-2378479162021-021BJ2023-10-1520.13HKmag 6 kiikareilla
STARLINK-4320530592022-077S2023-10-2019.37HKmag 5 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4308530612022-077U2023-10-2019.33HKmag 4 kiikareilla sattumalta
STARLINK-4325530682022-077AB2023-10-2019.30HKmag 4 kiikareilla sattumalta
             

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
HK Heikki Kauppinen Espoo