Leader-rahoitus Maaseutukehitys ry:n kautta on osa EU:n maaseuturahoitusta, jota täydennetään valtion ja kuntien tuella. Maaseutukehitys ry toimii Keski-Suomessa paikallisena Leader-ryhmänä, ja sen toiminta-alueeseen kuuluvat Hankasalmi, Joutsa, Konnevesi, Luhanka ja Toivakka. Pienhankkeet ovat osa Leader-rahoitusta, ja ne on suunniteltu erityisesti pienimuotoisiin, nopeasti toteutettaviin ja paikallisesti merkittäviin hankkeisiin. Maaseutukehitys ry:n kautta haettavat pienhankkeet tarjoavat matalan kynnyksen mahdollisuuden kehittää omaa kylää, yhteisöä tai toimintaa. Pienhankkeiden tyypillinen koko on yleensä enintään noin 8 000–10 000 euroa ja tuki voi olla jopa 100 % hyväksyttävistä kustannuksista, mutta omarahoitusosuus voi sisältää esimerkiksi talkootyötä. Murtoisten laitteiden modernisointi toteutettiin pienhankkeena kevään ja kesän 2025 aikana.
Merkittävin osa hanketta oli sääaseman uusinta. Observatorion sääasema mittaa Murtoisten kylän säätilaa ja vanha sääasema on palvellut lähinnä etäkäyttöolosuhteita valvovana laitteena. Hankkeessa nykyinen jo 15 vuotta vanha asema korvattiin uudella modernilla ammattikäyttöön tarkoitetulla Davis Vantage Pro2 sääasemalla (Kuva 1) ja samalla luotiin säädatalle avoimet nettisivut (http://murtoinen.jklsirius.fi/ccd/WD/). Nettisivuilla on tämänhetkisen säätilan (Kuva 2) lisäksi kattavat päiväkohtaiset ja kuukausikohtaiset tilastot kaikista sääaseman mittaamista suureista, joita ovat lämpötila, sademäärä, ilman suhteellinen kosteus, tuulen nopeus ja tuulen suunta.

Kuva 1. Davis Vantage Pro2 sääasema

Kuva 2. Murtoisten sääaseman nettisivu (http://murtoinen.jklsirius.fi/ccd/WD/ )
Halokamera on radioteleskoopin yhteyteen asennettu kamera, joka on kohdistettu Aurinkoon ja joka kuvaa Auringon ympärillä olevia haloja aina Auringon ollessa näkyvissä. Halokamerasta on tarkempi kuvaus Ursan Zeniitti-verkkolehdessä https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2021/12/31/sirius-halocam/. Halokameran prototyyppi on ollut yhdistettynä radioteleskooppiin vuodesta 2021. Nykyinen halokamera on kuitenkin laadultaan varsin vaatimaton ja kuvakentältään rajattu. Hankkeessa halokameran kameramoduuli ja objektiivi uusittiin. Aiempi 1,2 MPix ASI120 MC-S kamera korvattiin uudella 12,6 MPix ASI676MC-kameralla. Uuden kameran kuvakenttä on selvästi aiemaa laajempi, jolloin on mahdollista havaita useampia halomuotoja. Öisin kameralla voi havaita kuun ympärillä olevia haloja.

Kuva 3. Uuden halokameran näkökenttä. Aurinko näkyy keskellä olevan hitsauslasin takana vaaleana kiekkona.
Observatorion selvästi seuratuin instrumentti on taivasta kuvaava allsky-kamera. Kamera ottaa 60 s valotuksia ja kuvat ovat seurattavissa niin Siriuksen kuin Ilmatieteen laitoksen tarjoamissa palveluissa. Jotta revontulien ilmiöitä voitaisiin seurata tarkemmin, asennettiin hankkeen puitteissa pohjoistaivaalle suunnattu herkkä videokamera, jolla voi taltioida myös nopeita revontuli-ilmiöitä. Kameraksi valikoitui TP-LINK Tapo C325WB -valvontakamera (Kuva 4), joka on varsin herkkä ja josta kuvan saa tallennettua tietokoneelle. Kamerassa on puskurimuisti, johon tallentuu noin vuorokauden mittainen värillinen videotallenne, joten kameran aineistosta voidaan nopeiden revontuli-ilmiöiden lisäksi etsiä myös pohjoistaivaalle osuvia tulipalloja ja revontulikauden (Kuva 5) ulkopuolella myös esim. valaisevia yöpilviä (Kuva 6). Kameran kuva päivittyy sääaseman nettisivun ylälaitaan tunnin välein.

Kuva 4. Revontulikamerana toimiva Tapo-valvontakamera.

Kuva 5. Pohjoistaivaan revontulia 17.4.2025

Kuva 6. Valaisevia yöpilviä 29.7.2025
Viimeisin merkittävä modernisointi oli kolmen UPS-varavirtalähteen hankinta sähkökatkojen varalle. Varavirtalähteet asennettiin allsky-kameraan, kaukoputken tietokoneelle ja nettimodeemiin. Varavirtalähteillä varmistetaan, että laitteet pysyvät päällä lyhytaikaisen sähkökatkon ajan.
Modernisointihankkeen kokonaisbudjetti oli 3220€, jolle saatiin Leader-avustusta 2093€. Omarahoitusosuus toteutettiin Siriuksen jäsenistön toimesta talkootyönä, joka sisälsi mm. laitteiston asennukset ja nettisivujen ohjelmointityön. Hanke toteutui suunnitellusti niin aikataulun ja budjetin osalta. Lämpimät kiitokset hankkeen rahoittajalle Maaseutukehitys ry:lle sekä talkootöihin osallistuneille Siriuksen jäsenille.

