Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Jaostotapaamisten aikoja

Veikko Mäkelä 20.6.2007

Melkoisen hektinen vaihe menossa tässä, kun on menossa noin puolen tusinaa harrastusasiaa päällekkäin. Mistähän sitä kertoisi aluksi.. Niin, joo jaostot ovat alkaneet fiksailla jo syksyn tapaamisaikojaan.

Tähtikallion varaukset olisi ollut hyvä jo tehdä aiemminkin, mutta ehkä tähän alkaa tulla tulevaisuudessa rutiini. Minun itse asiassa piti ottaa tuo aikojne fiksaaminen puheeksi jaostotoimikunnan puolesta aiemmin keväällä, mutta nyt vain jäi. Ehkä seuraava jtk petraa tässä.

Myrskybongareilla asia oli aika selvä. Jo viime vuonna sovittiin, että tapaaminen on vakioviikonloppu eli lokakuun viimeinen. Eikä muita mukinoita sallita, kun päätös on tehty isolla joukolla 🙂 . No, ajan varaaminen kuitenkin oli jäänyt. Onneksi kukaan ei ollut ehtinyt ottaa sitä vielä. Tapaaminen on siis 27.–28.10.

Tähtikallion käytössä alkaa ollakin jo kuhinaa. Tämä saatiin kokea DS-tapaamisen kanssa. Aluksi oli kaavailtu 14.–16.9. viikonloppua, mutta Altair oli jo ehtinyt napata sen Altair-päiviään varten. No, DS-jaosto otti seuraavan. Ei viikonloppu 21.&ndash:23.9. paljon huonompi ole. Vähän Kuu kiusaa alkuillasta.

Meteorijaosto yrittää mahtua sitten tuohon väliin. Siellä ajankohdan selvittely on menossa.

Lisäksi tähän solmuun on sotkemassa Tähtipäivät ja mahdollinen Tähtiharrastusviikko, joiden ajankohtaa ei ole ilmoitettu missään. Koordinoinnin kannalta tieto olisi kyllä tärkeää.

Jaostot | Tapahtumia

Artikkelien selaus

PreviousVihdoin yöpilviä
NextCygnuksen ohjelmaa pähkäillään

Viimeisimmät artikkelit

  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa III – tulevaisuus 29.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa II – tapahtuma 28.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa I – valmistelut 27.7.2011

Viimeisimmät kommentit

  • V. Kankare: Joulun toivotuksin
  • Kari A. Kuure: Joulun toivotuksin
  • VeikkoM: Ursa Minorin jälkeen

Arkistot

Kategoriat

Blogista Havaitsemisesta Jaostot Kirjatuotanto Projekteja Sekalaista Sähköistä viestintää Tapahtumia Tietotekniikkaa Yhdistystoimintaa

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org
Copyright © 2026. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum