Sähköistä viestintää

    Viisari ei ole kuollut (ainakaan vielä)

    Lähes puoleen vuoteen en ole ehtinyt kirjoitella blogiin. On ollut vähän huono omatunto lukijoita kohtaan. Toisaalta on yleensä muiden projektien kanssa ollut niin kiire, ettei blogiin kirjoittaminen ole aivan ensimmäisenä prioriteetissä.

    Kerhoseminaarin antia

    Kerhoseminaari on kahlattu läpi. Paljon oli ideointia, jonkun verran rönsyilyä, mutta lopulta löydettiin joitakin asioita, joihin kannattaa fokusoitua. Osittain tein liikaa töitä viestintäkoulutuksen kanssa, mutta ovatpahan harjoitukset seuraavaa kertaa varten valmiina.

    Astronetti muutti

    Astronetin keskustelufoorumi muutti joulunpyhinä Ursan palvelimelle. Ihan virtaviivaisesti asia ei onnistunut, josta on syytä oppia, että tulevaisuudessa verkkouudistukset Ursassakin täytyy tehdä huolellisesti suunnitellen.

    Uusi vuosi 2008

    Vuosi vaihtui sumun ja ruudinsavun sekaisissa tunnelmissa rakettien paukkuessa Artjärvellä. Kokoonnuimme noin tusinan tähtiharrastajan voimin Tähtikalliolle. Viime uutenavuotena tämä ei vielä onnistunut, vuoden mittaan tilanne havaintokeskuksessa on parantunut.

    Mars-päivityksiä

    Sain komeettarumban helpotettua päivtettyä kauden Mars-havainnot verkkoon. Niitä on toistaiseksi hämmästyttävän niukalti. Tosin yhden aktiivin kuvat puuttuu.

    Haloblogi Ursan serverille

    Kansainvälinen haloblogi Halo Reports siirtyi Googlen ylläpitämästä Blogspot-palvelusta Ursan koneelle. Jengi oli kuulemma alkanut kyllästyä Googlen asettamiin ehtoihin.

    RIP: Teksti-TV 599

    YLE:n teksti-TV on alkanut organisoida teksti-TV-sivujaan uudelleen. Tässä yhteydessä Taivaankannen nimellä kulkenut sivukokonaisuus 595-599 kutistui kahteen sivuun ja siirtyi Viikkomakasiinin Päivyriin (sivut 890-898). Tässä yhteydessä menetettiin kuitenkin yksi tähtiyhdistysten kannalta täydentävä tiedotuskanava. Syy ei pelkästään ole YLE:n toimissa, vaan suuri osuus oli kyllä Ursan toimiston taholta tapahtuneessa välinpitämättömyydessä.

    Ristiinuutisointia blogeihin?

    (Kuvat: ESA ja Arto Oksanen) Tähdet ja avaruus on alkanut panostaa myös harrastusuutisiin. Vastikään lehden uutissivusto uutisoi Hankasalmella tehdystä muuttujahavaintosarjasta ja ESAn satelliittisivustosta. Lähiaikoina on ollut myös useampia tulipallouutisia. Tämä sai minut pohtimaan ristiinuutisointitarvetta.

    Lehtijuttua blogeista ja muusta

    Lupasin taannoin Kai Hämäläiselle, että kirjoittelen kasvattiyhdistykseni Etelä-Karjalan Novan Tähtiharrastustietoa-lehteen juttua RSS-syötteistä ja muista sähköisen viestinnän kanavista. Vaikka siirtelin jutun aloittamista milloin minkäkin keskeneräisen projektin vuoksi, juttu syntyi loppujen lopuksi ihan parissa tunnissa. Tosin pientä viimeistelyä täytyy vielä myöhemmin tehdä.