Jaostot

    Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa III – tulevaisuus

    Cygnuksen yhteydessä tuli pohdittua, mikä on Cygnuksen tulevaisuus, miten välttää tämänkertainen yllätystilanne, ja miten kehittää tapahtumaa ja säilyttää sen suosio. Suunnitellun Cygnus-paikan peruuntuminen myöhäisessä vaiheessa kevättä oli ainutkertainen tilanne koko tapahtuman 24-vuotisessa historiassa. Yritän tässä muistella, olisiko peruuntumisia tapahtunut aiemmin, esimerkiksi alustavan tarjokkaan kohdalla, mutta en nyt saa mieleen.

    Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa II – tapahtuma

    Hannu Määttänen luennoi havaintolaitteiden ja -tekniikoiden historiasta hyvin ilmastoidussa salissa. Jälkikäteen ajatellen Cygnus tuntui onnistuneen ihan mainiosti. Etukäteen tiedostetut ongelmat sekä pelätty kritiikki jäivät odotettua vähäisemmin. Joko tapahtuma onnistui, harrastajat ovat sopeutuvaisia tai sitten vain kohteliaita.

    Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa I – valmistelut

    Jokioisten Tapulimakasiini, josta tuli myös Cygnuksen symboli. Cygnus-kesätapaaminen alkaa olla takanapäin. Tapahtuman jälkeen on ollut vielä jonkun verran jälkihoitotoimia, mutta vähitellen voi kääntää katseensa seuraaviin haasteisiin. Cygnuksen valmistelut vaativat aika paljon vääntöä ja joistakin asioista pakostakin jouduttiin ajan puutteen vuoksi tinkimään.

    Tähtipäivämietteitä

    Turun tähtipäivistä 2011 on nyt pari päivää. Olen tavannut tapahtumien jälkeen vähän pohdiskella, miten homma meni ja mihin suuntaa harrastustapahtumat ovat yleensä menossa. Tähtipäivät ovat kyllä enempi yleisötapahtuma nykyään.

    Liityin AAVSO:iin

    Tulin viimein liittyneeksi maailman suurimpaan muuttuvien tähtien havaitsijoiden yhdistykseen AAVSO:iin eli American Association of Variable Star Observersiin. Täytyy sanoa, että yhdistyksessä osataan kyllä antaa uuden jäsenen kokea olevansa tervetullut.

    UMI-jutut valmiina etuajassa!?

    Hyvää uutta vuotta vaan Viisarin lukijoille! Tässä on hassu tilanne, jossa Ursa Minor -lehden deadline on huomenna, mutta kaikki suunnittelemani jutut ovat valmiina. Ehkä tässä onkin irccailun lomassa mahdollisuus kirjoittaa pari riviä.

    Cygnus oli ja meni

    Cygnuksesta on nyt jo liki viikko. Minulle se jäi tällä kertaa vähän tyngäksi, mutta sen aikaa kun paikalla oli, niin tunnelma oli hyvä.

    Ursa Minor -kiireitä

    Kalenteri meinasi yllättää. Kuvittelin viuime viikolla, että heinökuu alkaa vasta ensi viikolla ja kokonainen viikko ja viikonloppu Ursa Minor -juttujen kirjoittamiseen.

    Ursa Minor -urakointia

    Onko herran ties vaikka kuinka pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitettelin Viisariin juttua. No, se on se vanha seli-seli-selitys, että on ollut kiireitä, eikä blogistelu ole ollut niitä prioriteetissä ensimmäisiä juttuja.

    Uuden vuoden alkaessa

    Piti ihan kerrata, mitä sitä tuli vuosi sitten tuli kirjoitettua edellisestä vuodesta. Ei voi kuin hämmästellä, miten samankaltaisia ajatuksia edelleenkin liikkuu mielessä.