Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Blogit kiinnostaa

Veikko Mäkelä 23.12.2006

Kerroin kerho- ja yhdistystoimintajaoston kerho-l@ursa.fi-listalla,
että yhdistyksillä olisi mahdollisuus kokeilla blogia uutisointi- ja
päiväkirjatyyppisenä välineenä Ursan koneella. Kiinnostusta heräsikin jonkun verran. Toivottavasti en haukannut heti alkuun liian isoa palaa.

Kuten olen jo moneen kertaan todennut, blogiväline on erinomainen siihen tarkoitukseen, johon se on alunperin keksitty, eli vaihtuvan aikajärjestykseen laitettavan tiedon julkaisuun verkossa. Tieto voi olla päiväkirja, havaintokirja, mielipidepalsta tai vaikkapa uutissivusto.

Tämä b2evolution on helppo asentaa, mutta siinä on silti kosolti ominaisuuksia. Peruskäyttäjälle se ei ehkä ole niin simppeli säätää kuin esimerkiksi Blogger. Tai en ole itse koskaan käyttänyt Bloggeria, joten en tarkalleen osaa sanoa, miten helppo se on. b2e vaatii kuitenkin hiukan osaamista css-tyylitiedostojen kanssa, ellei vakiona olevat pohjat kelpaa.

Täytyy hiukan miettiä, miten yhdistysten osaavammille henkilöille saadaan helpot tavat virittää omaa blogipohjaansa. Eri tapoja tuntuu olevan useita, eikä tässä parin kuukauden käytöllä ole vielä kaikkea oppinut.

Projekteja | Yhdistystoimintaa

Artikkelien selaus

PreviousTulen värejä, häivähdys purppuraa ja vähän helmiäistäkin
NextMaalle helmiäisiä kytäten

Viimeisimmät artikkelit

  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa III – tulevaisuus 29.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa II – tapahtuma 28.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa I – valmistelut 27.7.2011

Viimeisimmät kommentit

  • V. Kankare: Joulun toivotuksin
  • Kari A. Kuure: Joulun toivotuksin
  • VeikkoM: Ursa Minorin jälkeen

Arkistot

Kategoriat

Blogista Havaitsemisesta Jaostot Kirjatuotanto Projekteja Sekalaista Sähköistä viestintää Tapahtumia Tietotekniikkaa Yhdistystoimintaa

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org
Copyright © 2026. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum