Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Aurinkopäivää

Veikko Mäkelä 11.6.2007

Sunnuntaina 10.6. vietettiin aurinkopäivää. Tilaisuus liittyi kansainvälisen heliofysiikan vuoden tapahtumiin. Tähtiharrastajat osallistuivat muutaman tähtiyhdistyksen voimin toimintaan.

Helsingissä oli aurinkonäytöksen aikaan Kaivarin konsertti eli ympärillä oli muutaman kymmenen tuhannen hengen potentiaalinen yleisö 🙂


Tiedotteen mukaan ainakin Helsingissä, Kirkkonummella, Järvenpäässä, Lahdessa, Turussa ja Seinäjoella järjestettiin aurinkonäytöksiä. Kun asiasta aiemmin kuuluteltiin kerholistalla, niin huomautin että Ursan olisi hyvä tukea yhdistyksiä tuottamalla materiaalia näihin yhteisiin teemapäiviin, koska paikallisyhdistyksillä on aika kapeat resurssit tähän. Hyvä materiaali tehostaa valistustyötä ja tiedonlevitystä. Ajatus ei ole pelkästään omani, vaan kentältä kuultu.

Ursalla oli ainakin aiemmin aurinkoesite tornia varten. En sitten tiedä, onko sellaista enää. Toinen idea, aurinkoposteri näytäntöpaikan viereen, otti tuulta. Ilmeisesti Walterin käsistä oli syntynyt hyvä juliste, joka otettiin kiitoksella vastaan ainakin Kirkkonummella ja Seinäjoella. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin tapahtumiin.

Helsingissä Kaivopuistoon sattui samaan aikaan Radio Novan järjestestämä kesäkonsertti. Menimme Kukan kanssa sinne ja päätimme aluksi piipahtaa Ursan tornille katsomaan aurinkonäytöstä. Tornille on saatu nyt uusi Coronadon SolarMax 40 H-alfa-putki. Muutama pikkuprotu ja yksi selkeä pilkkuryhmä oli näkyvillä.

Kaivarissa oli kuuleman mukaan noin 60 000 henkeä, joten potentiaalisia vierailijoita riitti. Näyttäjänä olleen Lauri Kankaan mukaan tornissa kävi varmaan useampia satoja vierailijoita.

Tapahtumia | Yhdistystoimintaa

Artikkelien selaus

PreviousEi vielä yöpilviä
NextKovaa vääntöä

Viimeisimmät artikkelit

  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa III – tulevaisuus 29.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa II – tapahtuma 28.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa I – valmistelut 27.7.2011

Viimeisimmät kommentit

  • V. Kankare: Joulun toivotuksin
  • Kari A. Kuure: Joulun toivotuksin
  • VeikkoM: Ursa Minorin jälkeen

Arkistot

Kategoriat

Blogista Havaitsemisesta Jaostot Kirjatuotanto Projekteja Sekalaista Sähköistä viestintää Tapahtumia Tietotekniikkaa Yhdistystoimintaa

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org
Copyright © 2026. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum