Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Aurinkokuntatapaaminen lähestyy

Veikko Mäkelä 23.3.2007

Aurinkokuntatapaaminenkin on ovella. Tehostetut mainostamisen ja kyselyn myötä loppujen lopuksi parisenkymmentä harrastajaa on ilmoittautunut. Se hyvä määrä siihen nähden, mitä oli viime keväänä. Silloin tosin mentiin matalalla profiililla, kun päärakennus ei ollut valmis.

Olen itse käyttänyt muutaman illan esitelmän vääntämiseen. Aion puhua komeettojen perusparametreistä.

Aurinkokuntatapaamista alettiin kunnolla suunnitella jo tuolla vuodenvaihteen tienoilla. Ohjelma kylläkin saatiin kasaan vasta ihan parisen viikkoa sitten.

Ilmoittautumisia tuli aluksi niukalti, mutta alkoihan niitä sitten tippua vähitellen. Piti turvautua perinteisen julkisen UMI- ja verkkotiedotuksen ohella henkilökohtaisiin kyselyihin. Tulipahan vaihdettua samalla muutamat kuulumiset jaoston aktiivien kanssa.

Tosiaan pidän sunnuntaina esitelmän. Todennäköisesti enää pienehkölle joukolle. Aihe on vähän teknisluonteinen, komeettojen perusparametrit. Tarkoituksena on vähän kerrata, mitä kaikki termejä ja lukuja noissa komeettaennusteissa vilahtelee. Yllä oleva rataelementtejä esittelevä kuva on esitelmän kalvoista.

Taivaanmekaniikkaa siis perusolemukseltaan on luvassa, mutta en aio mennä kovin syvällisiin, vaan kertoa, mitä nuo rataelementit, efemeridien sarakkeet ja kirkkausparametrit tarkoittavat.

Tarkoitus on tehdä tästä myöhemmin myös Ursa Minor -juttu.

Jaostot | Tapahtumia

Artikkelien selaus

PreviousKapean kuunsirpin metsästelyä
NextMukavaa osanottoa aurinkokuntatapaamisessa

Viimeisimmät artikkelit

  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa III – tulevaisuus 29.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa II – tapahtuma 28.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa I – valmistelut 27.7.2011

Viimeisimmät kommentit

  • V. Kankare: Joulun toivotuksin
  • Kari A. Kuure: Joulun toivotuksin
  • VeikkoM: Ursa Minorin jälkeen

Arkistot

Kategoriat

Blogista Havaitsemisesta Jaostot Kirjatuotanto Projekteja Sekalaista Sähköistä viestintää Tapahtumia Tietotekniikkaa Yhdistystoimintaa

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org
Copyright © 2026. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum