Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Aktiivitoiminta liikkeelle

Veikko Mäkelä 7.9.2007

Pääkaupunkiseudun aktiivien yhteenliittymän toiminta lähti keskiviikkona mukavasti liikkeelle kuvaillan merkeissä. Paikalle saapui seitsemän henkeä ja meillä oli mukava kuvienkatselutuokio Ursan toimistolla.

Aloitimme varovasti yhteisen toiminnan järjestämisen. Tosin heti alkuun kaikille sopivaa päivää ei löytynyt, mutta niinhän se kai aina on, että mitä suurempi joukko, sitä vaikeampi yhteistä vapaata aikaa on löytää. Päätimme, että ensi kerralla valitaan toinen viikonpäivä.

Joka tapauksessa organisoija, eli minä, sai valita päivän. Keskiviikko tuntui sopivalta, koska se ei ollut kirjastopäivä ja sopi itselleni lentopallovuoron jälkeen hyvin.

Alku meni vähän tekniikan kanssa sähläämiseen. Kirjaston koneen kytkeminen dataprojektoriin oli mutkikkaampaa kuin arvasinkaan. Olisi pitänyt varmaan heti yrittää saada oma (tai siis firman) läppäri käyttöön. Siihen vain olisi tarvittu verkkokaapeli, joka löytyi myöhemmin.

Joka tapauksessa katseltiin ehkä pari tuntia kuvia: myrskybongausta, haloja, tähdenpeittoa, kuvia Moskovan matkalta ja muuta sekalaista.

Emme yritä tehdä porukasta kovin virallista, ainakaan jos porukalla ei siihen ole halua. Melko vapaamuotoisesti harrastetaan yhdessä. Tärkeintä on kuitenkin yhteydenpito, että jengi tietää muista seudulla harrastavista ja voi kertoa, jos on menossa havaitsemaan tai muuta vastaavaa.

Nyt viikonloppuna olemme jo järjestämässä pikku retkeä Kirkkonummen Komeetan tornille Volsiin.

Sekalaista

Artikkelien selaus

PreviousVuosikirja painossa
NextRetkellä Kirkkonummella

Viimeisimmät artikkelit

  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa III – tulevaisuus 29.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa II – tapahtuma 28.7.2011
  • Cygnuksesta selvittiin kunnialla, osa I – valmistelut 27.7.2011

Viimeisimmät kommentit

  • V. Kankare: Joulun toivotuksin
  • Kari A. Kuure: Joulun toivotuksin
  • VeikkoM: Ursa Minorin jälkeen

Arkistot

Kategoriat

Blogista Havaitsemisesta Jaostot Kirjatuotanto Projekteja Sekalaista Sähköistä viestintää Tapahtumia Tietotekniikkaa Yhdistystoimintaa

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org
Copyright © 2026. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum