Saimaan syväväylän varrella

Puurtilan leirikeskus sijaitsee kauniilla niemellä aivan Varkaus- Kuopio syväväylään kuuluvan Pussilataipaleen kanavan varrella. Leirikeskuksen edestä alkaa Komminselkä, joka erottaa Puurtilan muusta kaupungista. Pussilantaipaleen kanavan kohdalla oli ennen syväväylää korkea maakannas. Puurtilaan johtava tie kulki kannasta pitkin. Tie jatkui kohti itää Joensuuhun päin. Itäpuolelta Puurtila rajoittuu Kopolanvirtaan, jota pitkin laivat aikoinaan kulkivat. Kopolanvirta on mutkikas ja kapea. Merkattu kulkureitti on ns. 2,4 metrin reitti. Ajoneuvot virran yli vietiin lossilla. Jalankulkijat ja polkupyöräilijät pääsivät yli lossarin soutamalla veneellä. Keväällä ja alkukesällä virrassa kävi voimakas virtaus. Virran yli rakennettiin silta syväväylän valmistuttua, kun laivaliikenne reitillä loppui.

Pussilantaipaleen avokanavan tekeminen oikaisi ja lyhensi vesimatkaa Kuopioon. Samalla tieyhteys Puurtilaan katkesi ja siitä tuli saari. Kanavan tekeminen oli suuri työ. Kaivaminen tehtiin jättämällä maakaistaleet vesistön puoleisiin päihin. Näin kaivaminen saatiin tehtyä kuivatyönä. Kuorma- autot kuljettivat louhittua kivi- ja maa-ainesta montusta loivia kulku-uria pitkin. Kaivetulla aineksella maisemoitiin kanavan ympäristöä. Kun vesi pääsi kulkemaan kaivannon kautta, muutti se virtauksia Puurtilan pohjoispuolella olevassa Unnukassa. Myös virtaus Kopolanvirrassa väheni.

Ennen Komminselän sillan valmistumista kaivannon yli kuljettiin armeijan rakentamaa kapulasiltaa pitkin. Sillan kannessa oli lankut, jotka pitivät kilometrien päähän kuuluvaa kolinaa auton kulkiessa siltaa pitkin. Puurtilan saari yhdistettiin mantereeseen rakentamalla Komminselän yli silta. Samalla matka Puurtilasta kaupunkiin lyheni huomattavasti. Syväväylän siltojen alikulkukorkeus on 24,5 metriä.

Syväväylän kulkureitin kohdalta ruopattiin järven pohjaan useasta kohti. Väylä kulkee Unnukkaa pitkin Leppävirtaan ja sieltä Konnuksen kanavan kautta Kallaveden puolelle. Konnuksessa on yksi sulkukammio. Veden pintojen korkeusero kanavan eripuolilla on vähäinen. Unnukan pinta on meren pintaan nähden noin 81 metriä korkeammalla. Kallaveden pinta on yleensä muutaman kymmenen senttimetriä korkeammalla. Varkauden kohdalla on veden pinnassa suuri pudotus, kun vesi virtaa Unnukasta Haukiveden Siitinselkään. Pintojen ero on 4,6- 6 metriä. Tämän pudotuksen vuoksi on pitänyt rakentaa Taipaleen kanava. Se on ehkä hienoin tutustumispaikka Varkaudessa. Suuren rahti- tai matkustajalaivan näkeminen sisävesikanavassa on vaikuttava näky. Kanavan seudulla on kanavamuseo. Vanhin vuosina 1835- 1840 rakennuttu kanava on nähtävyytenä. Toinen kanava rakennettiin vuosina 1867- 1871 vanhan kanavan viereen. Siinä oli kaksi sulkua ja niiden välissä kohtaamisallas. Syväys oli 2,67m. Nykyiseen kokoonsa yhden altaan kanavaksi se uusittiin vuosina 1962- 1967. Kanavaan sukuporttien väli on 160 m, altaan leveys on 12,2m ja alus saa uida 4,35m syvällä. Saimaan kanavan kautta kulkeva aluksen suurin pituus saa olla 82,50m.

Tälläisen ihmeen voi nähdä myös Puurtilan leirikeskuksen lähellä Pussilantaipaleen kanavalla. Sisävesien suurin matkustajaristeilijä on Koli III, jonka pituus on 62m ja leveys 9m. Kanavan läpi kulkee paljon huviveneitä. Pussilantaipaleesta Leppävirralle päin alkaa kesämökkialue. Osa mökeistä on saarissa, joten niihin on mentävä vettä pitkin. Tätä liikennettä on kanavalla jatkuvasti.

Kannattaa mennä kanavan rannalle vilkuttamaan ohi ajaville veneilijöille, sitä tekevät myös kanavan toisella rannalla olevat Kuntorannan lomailijat.

» Takaisin linkit ja matkailu -sivulle