Syyskokouksen kuulumisia

Tiistaina 11.11.2025 järjestettiin yhdistyksen syyskokous.

Kokouksessa hyväksyttiin vuodelle 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Toimintasuunnitelmassa yhdistyksen jo vakiintuneen toiminnan ohella nimettiin kehityskohteiksi työmaakopin julkisivun kunnostaminen ja kesällä rakennetun aidan valaisu puna/valkealla led-nauhalla. Talousarvio oli ylijäämäinen, summiltaan hyvin vastaava aiempien vuosien kanssa. Jäsenlehden painatusta ei kirjattu budjettiin, mutta yhdistyksellä on kyllä varaa se tehdä jos saadaan vain riittävästi artikkeleita.

Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan.

Vuoden 2026 hallitukseen valittiin jäseniksi Samuli Vuorinen (pj), Jarmo Helle, Jari Saukkonen, Ilkka Hakola ja Hannu Hongisto, ja hallituksen varajäseneksi Aarno Junkkari.

Vuoden 2026 toiminnantarkastajiksi valittiin Lauri Kangas ja Aarni Vuori. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Antti Kuntsi ja Markku af Heurlin.

Kokous päätti muuttaa yhdistyksen sääntöjä siten, että jatkossa yhdistykselle valitaan kahden sijaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö. Säännöt astuvat voimaan PRH:n käsiteltyä ne, eli vaikutus on vasta vuoden 2027 toiminnantarkastajan valintaan.

Muita asioita ei ollut.