Tähtiharrastus
 Matti T. Salo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
          


Ursaan 1985 liittymisen jälkeen aktiivitoiminta keskittyi Tähdet ja avaruus-lehden lukemiseen sekä novalaisten kanssa tehtyihin retkiin Ursan esitelmätilaisuuksiin. Varsinainen aktiivinen toiminta alkoikin oikeastaan vasta Altairin perustamisen myötä syksyllä 1988. Silloin aloin tilanteen pakosta käydä Ursassa lainaamassa ja hankkimassa materiaalia. Vähitellen moni ursalainen alkoi tulla tutuksi, heistä etunenässä Linnaluodon Seppo, jota käy myös kiittäminen monista neuvoista ja vinkeistä, joita sain uuden yhdistyksen alkutaipaleella. Toinen Altairin tukemiseen suuntautuneen aktiviteettinsa ansiosta tutuksi tullut oli Jari Mäkinen, jota saimme kuulla monen vierailun ja esitelmän aikana.

Myöhemmin Ursassa aktiivisin toimintani keskittyi Kerho- ja yhdistystoimintajaoston ohjaamiseen. Jaoston kultaisena tavoitteena, ehkei nyt aivan virallisena, mutta jossakin rivien välissä, oli tehdä kaikista suomen tähtiseuroista suuria, voimakkaita ja erittäin elinvoimaisia. Valitettavasti tämä utopia ei koskaan toteutunut, mutta yrittänyttä ei laiteta... jne. Tosiasiassa järjestelimme yhteydenpitoa eri seurojen aktiivien kesken. Kokoonnuimme erilaisissa valtakunnallisissa tapahtumissa sekä tietysti omissa vuotuisissa seminaareissamme ja jaoimme kokemuksia erilaisista asioista ja suunnittelimme yhteisiä hankkeita.

Toinen aktiivitoiminnan osa-alue on ollut valosaasteen torjuminen. Tähän tarkoitukseen perustettiin Ursaan oikein Valosaasteen vastaisen toiminnan ohjausryhmä, (VVT). Hirmuinen nimihirviö, mutta tosiasiassa vain taho, joka muistutteli Ursaa ja ympärystahoja siitä, että valosaasteelle pitäisi tehdä jotakin. Lopulta niitä muutamaa tempausta lukuunottamatta valosaasteen vastustaminen konkretisoitui Ursan Sää- ja havainto-olosuhteetjaostossa, kesällä 2001 aloitetun valosaastekartoituksen ympärillä.

Samainen kesäleiri, jossa valosaastekartoituksesta sovittiin oli yksi niistä lukuisista tapahtumista, joita olen ollut järjestämässä. Jostakin kumman syystä minulla on taipumus ajautua erilaisten tapahtumien järjestelyporukoihin. Ei niin, että olisin aina suuna ja päänä johtamassa leirejä ynnä muita häppeninkejä, mutta jossakin taustalla. Toki muutaman kerran olen löytänyt itseni myös tapahtuman järjestelyn ydinryhmästä.

Kesällä 2001 pääsin eroon, tai siis luovuin Kerhojaoston vetäjyydestä ja pääsin keskittymään "oikeaan" tähtiharrastamiseen, ottamalla herteilleni harrastusryhmänä toimivan Kuu, planeetat ja komeetat -porukan. Siis entisen KPK-jaoston. Vähitellen ovat entiset kokemukset Aurinkukunnan kohteiden havaitsemisesta alkaneet palailla mieleen.


[ Yhteystiedot ]    [ Takaisin etusivulle ]    [ Tähtiharrastus ]

Sivun suunnittelu ja ylläpito Matti.Salo (a) ursa.fi
Tätä sivua päivitetty viimeksi 14.11.2004.