Tähtiharrastus
 Matti T. Salo

Perseus-kerho
          


Mitä omintakeisimman Tähtitieteellisen yhdistysken, Perseuksen synty osuu Ursan Kerhojaoston seminaariin Ylöjärven Antaverkanssa talvella 1995. Alustavat suunnitelmant ja uuden seuran tarve punnittiin seminaarin luppoajalla, lähinnä öisin ja varsinainen perustava kokous pidettiin kotimatkalla Janakkalassa.

Yhdistyksen tarkoituksena oli toimia paikallisyhdistyksistä ja Ursasta riippumattomana alueellisena työkaluna. Ajatuksena oli tarjota mahdollisuus uusien ideoiden koestamiselle ilman vanhoollista byrokratiaa, jota yhdistysten ideanikkarit niin usein kohtaavat, aina täydelliseen lannistamiseen saakka.

Omana kuningasajatuksenani oli käyttää Perseusta tähtiharrastajien leiri- ja havaintoalueen perustamiseen. Keräsimme listaa tarpeista, jota tällainen alue vaatisi. Etsimme kartoilta sopivia alueita ja olimme yhteykssä lukuisiin kuntiin ja maanomistajiin. Jotta en loukkaisi ketään, en esittele niitä järjettömyyksiä ja sitä vanhoollista byrokraattista ajattelua jota sitten sain kohdata tämän projektin ympärillä ja vain tähtiharrastajien piirissä.

Pisimmällä leririalueen ja jopa tähtitornin saamisessa olitiin Pornaisissa. Siellä yritimme ensiksi aina anomukseen asti kunnan maita ja sitten yksityiseltä. Aktiivijoukko kuitenkin väsähti juuri ratkaisevalla hetkellä ja hanke kariutui. Lahjoituksena saatu tähtitornin kupoli siirtyi sitten Altairille, saatteenaan edellytys palauttamisesta, jos sille ei saajayhdistyksessä löydy omaa käyttöä .

Ajatus yhteisen leirialueen saamisesta tähtiharastajien kurssien ja havaintoretkien sekä lomanvieton tarpeisiin elää kuitenkin yhä. Toivon, että jonakin päivänä jossakin ymmärretään vetää kaikki mahdolliset tarpeet ja niiden mukanaantuomat resurssit yhteen ja toteuttaa ihmislähtöinen hanke ilman kuppikuntaisuutta ja aktiivien oman itsensä korostamista.

Jotakin jäi Perseuksestakin elämään. Hyviä muistoja sekä tuhoamaton ajatus vapaudesta toimia. Tätä vapautta on osaltaan ainoa todellinen toimintamuoto, mitä yhdistyksellä enään on. Sun Party -tapahtumat ovat vapaamuotoisuudessan lähes ylivertaisia, järjestäjän ilmoittaessa potentiaalisille osanottajille vain ajan ja paikan. Kukin huolehtii omasta majoituksestaan, syömisistään sekä jopa ohjelmastaan itse.

Vuosikymmenen vaihduttua on Perseus taas palaamassa juurilleen, maattomaksi kulkuriksi, jännittävien retkien ja leritulilla valmistettujen aterioiden pariin.


[ Yhteystiedot ]    [ Takaisin etusivulle ]    [ Tähtiharrastus ]

Sivun suunnittelu ja ylläpito Matti.Salo (a) ursa.fi
Tätä sivua päivitetty viimeksi 14.11.2004.