Tähtiharrastus
 Matti T. Salo

Tähtikerho Järvenpään Nova
          


Oma harrastustoimintani alkoi talvella 1982 Tähtikerho Järvenpään Novassa. Aivan ensimmäisestä kerhoillasta, kuten ei oikeastaan muistakaan aivan alkuajan illoista ole mieleen jäänyt juurikaan muistoja. Ainoastaan joitakin välähdyksen omaisia tapahtumia ja tunnelmia. Ehkäpä tuo harrastuksen aloittaminen ei sittenkään ollut mitenkään mullistava asia, olihan mukana koko joukko muutoinkin hyviä ystäviäni. Paikkana oli tutut koulun auditorio ja fysiikanluokka ja toinen kerhon vetäjistä oma matematiikanopettajani Hannulan Irma. Vetäjistä toiseen, Airolan Agnekseen tulin tutustumaan opettajana paria vuotta myöhemmin, siirtyessäni lukioon. Novan aikana tutustuin varsin läheisesti avaruustekniikkaan. Sukkulan ensilento oli juuri ollut ja pian tapahtui myös Challengerin traaginen onnettomuus. Muut tähtiharrastuksen osa-alueet jäivät paitsioon. Koulun tähtitornilla piipahdin aniharvoin.

Nova tutustutti minut myös Ursan toimintaan. Kävimme porukalla Ursan esitelmätilaisuuksissa ja luimme Ursan lehteä. Irma ja Agnes saivat myös aikaiseksi Novalaisten joukkoliittymisen Ursaan. Tuolloin Ursa tuntui suurelta, hienolta ja etäiseltä. Muistelen meidän jopa pohtineen, että pitäisikö Ursaa lähestyä jäsenasiassa erityisellä kirjeellä ja anoa jäsenyyttä "Kunnioittavasti". Lopulta kuitenkin lähetimme vain ruutupaperille kirjoitetun listan nimistä ja osoitteista ja näin oli kuitattu tuokin vaihe elämässä.

Harrastaminen yläasteen ja lukion tähtikerhossa vaikeutui huomattavasti syksyllä 1986. Tällöin siirryin opiskelemaan Hyvinkäälle kauppaopistoon ja myös kaveripiiri alkoi sen myötä löytyä Järvenpään ulkopuolelta. Viimeinen muistiin jäänyt tapahtuma Novan ajoilta lienee Hyvinkään tähtipäivät joskus syksyllä -86. Tuolla tapasin ensikerran monia nykyisiä tähtiharrastusystäviäni, joita en silloin tietenkään vielä tuntenut. Tähtipäivät olivat minulle tutussa ympäristössä Kauppaoppilaitoksella.

Nova palasi uudelleen elämääni kymmenen vuotta myöhemmin, kun ryhdyin kerhon ohjaajaksi. Elettiin laman jälkeistä aikaa ja koulujen kerhomäärärahat olivat jäissä. Lähdin mukaan silkasta harrastuksesta ja halusta tarjota koululaisille mahdollisuuden tähtitieteen harrastamiseen. Lisäksi halusin pitää Novan, oman kerhoni hengissä, yli koulukerhojen lama-ajan. Vihdoin, syksyllä 1999 sain aisaparikseni matemaattisten aineiden opettaja Arto Martikaisen ja seuraavana syksynä pitkän linjan tähtiharrastajan ja historiaa opettavan Vesa Vanhasen. Syksyllä 2001 olin taas yksin, kun Vesa lähti vuodeksi Kokkolaan. Lukukausi 2002-2003 oli minulle muista syistä hiljainen ja vaikeahko, mutta Vesan ottaessa täysimääräisen vetovastuun, sain toimia leppoissasti apuohjaajana. Lukukaudella 2004-05 vastuu iski taas takaisin, mutta en nyt en ollut enään yksin vetäjänä.

 


[ Yhteystiedot ]    [ Takaisin etusivulle ]    [ Tähtiharrastus ]

Sivun suunnittelu ja ylläpito Matti.Salo (a) ursa.fi
Tätä sivua päivitetty viimeksi 12.1.2005.