Tähtiharrastus
 Matti T. Salo

Jaostotoimikunta
          


Jaostotoiminta toi vuonna 1993 eteeni aivan uuden ulottuvuuden tullessani valituksi Jaostotoimikuntaan. Kyseinen ryhmä kantaa myös nimeä Jaostojen yhteistyöelin. Siihen kuuluu neljä jäsentä, joiden toimikausi on kaksi vuotta. Joka vuosi, Cygnuksella kaksi jäsentä jättää paikkansa uusille jasotoaktiivien keskuudestaan valitsemille edustajille.

Tuon ensimmäisen JTK-jaksoni (1993-95) merkittävimmäksi työksi on mieleeni jäänyt pohjatyö, joka tehtiin jaostojen toiminnan arvioimiseksi ja vetäjien velvollisuuksien määrittelemiseksi.

Toinen Jaostotoimikuntapesti oli vuosina 1999-2001. Tuona aikana alettiin luoda kriteeristöä Cygnus-leirien pitopaikoille ja suoritettiin jaostohistorian kaiketi ensimmäiset "potkut", kun jaostoille ja niiden vetäjille asetettuja vähimmäiskriteereitä alettiin valvoa.

Kolmas jaksoni jtk:ssa on 2003-2005. Tätä päivittäessäni (28.7.04) näyttää siltä, että jakson ykkösjutuksi tulee Stella Arcti-palkitsemiskäytännön uudistaminen.

 


[ Yhteystiedot ]    [ Takaisin etusivulle ]    [ Tähtiharrastus ]

Sivun suunnittelu ja ylläpito Matti.Salo (a) ursa.fi
Tätä sivua päivitetty viimeksi 14.11.2004.