Tähdet ja tähdistöt

Tähtiharrastajalle mainio tähtiluettelo on ns. Messierin luettelo. Koska Messier teki luettelon 1700 luvulla silloisilla kaukoputkilla, sopii luettelo hyvin kiikarin tai pienen kaukoputken omistajillekin. Ursa on julkaissut Messierin luettelon ja luettelo löytyy myös Internetistä.

Kirjallisuutta:
Henriksson, Mäkelä:"Messierin kohteet", Ursan julkaisuja 73, Ursa 2000.
Tähdet 2005, Ursa 2004.

Linkkejä

Messier deep space objects
CCD Images of Messier Objects:
Messierkohteet


lokakuu27_21.gif (27K)

Otava, Pikkuotava ja Pohjantähti

Otan katkelman Kalevalan ensimmäisestä luvusta: "... Nousi kuuta katsomahan, päiveä ihoamahan, Otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän.
Se oli synty Väinämöisen ..."
Runo kertoo, että tähdet ja erityisesti Otava oli tärkeitä jo muinaisille suomalaisille.

Tähdistä kiinnostuneelle Otavan oppiminen onkin ensimmäisiä asioita. Useimmat meistä tuntevat Otavan ennestään. Otava on näkyvissä kaikkina vuodenaikoina korkealla taivaalla ja se muodostuu seitsemästä kirkkaasta tähdestä. Otava tarkoittaa jonkinlaista verkkoankkuria. Englanninkielessä se tarkoittaa kauhaa. Arabeilla Otava on ruumisvaunut ja surusaattue, jonka johtajana on Alkaida. Otavan viimeinen tähti ( h) onkin nimeltään Alkaid (käytetään myös nimeä Benetnasch). Hännän toinen tähti on kaksoistähti ( z ), jonka voi nähdä kahtena eri tähtenä (Mizar, e  ja Alcor) paljain silmin ja paremmin kiikarilla.
 
 
kaksoist.jpg (4K)      Mizar ja Alcor

Otavan kirkkain tähti (a) on nimeltään Dubhe ja toiseksi kirkkain (b) on Merak. Näiden kautta piirretty suora osoittaa Pohjantähteen, joka on Pienen Otavan kirkkain tähti ja sijaitsee lähellä taivaan napaa
 
otava.jpg (58K)  Otava on osa Ison Karhun  (Ursa Major) tähdistöä. Karhun   jalat ja pää ovat Otavan ulkopuolella.

Vastaavasti Pieni Otava kuuluu Pienen karhun  (Ursa Major) tähdistöön.


 

keskitaivas.gif (2K)
Ursan tähtikartta
Pikkuotava tähtikartalla
Isokarhu tähtikartalla
Ursa Minor, The Little Dipper or The Little Bear
Ursa Minor

Kefeus, Kassiopeia, Andromeda ja Perseus

Jatkamalla Otavasta Pohjantähden ohi eteenpäin tulemme ensin Kefeuksen kärkitähteen (g) ja edelleen Kassiopeian reunatähtiin.
Kefeusta on vaikea hahmottaa, koska siitä puuttuvat sopivat kirkkaat tähdet. Sensijaan Kassiopeija on helppo tunnistaa W-muotonsa perusteella. (Toisin päin katsottuna se on M:n muotoinen.)

Vanhan kreikkalaisen tarinan mukaan Kefeus oli kuningas ja Kassiopeija hänen vaimonsa. Heillä oli kaunis tytär Andromeda. Andromeda löytyy Kassiopeian (W:n) alapuolelta. Meren jumala suuttui Kefeukselle ja uhkasi lähettää merihirviön tuhoamaan koko Kefeuksen valtakunnan. Vain Andromedan uhraaminen merihirviölle voi pelastaa valtakunnan. Andromeda sidottiin rannalle, mutta paikalle saapui Perseus. Perseus näytti voittamansa Meduusan päätä. Kuka tahansa katsoi Meduusan päätä, kuoli. Näin Perseus voitti merihirviön ja sai vaimokseen Andomedan. Perseus löytyy Kassiopeian ja Andromedan viereltä.

Kuten sanoin Kefeusta on vaikea tunnistaa, koska siinä ei ole kirkkaita tähtiä eikä kaikki kuvion tähdet aina näy, aluksi vain toisen puolen tähdet. Se on kuin talo, jonka harja osoittaa Pohjantähteen. Se löytyy helpoiten Pohjantähden avulla.

Kassiopeia sensijaan löytyy helposti. Siinä on kirkkaiden tähtien muodostama W-kuvio. Se on linnunradan kohdalla ja sillä kohdalla on paljon tähtiä. Pian Kassiopeian oppii löytämään ja sitä voi käyttää apuna muitten tähtien etsimisessä.

Andromeda löytyy Kassiopeian alta. Andromedan galaksi on linnunradan lähin galaksi, joka näkyy hyvissä olosuhteissa paljain silmin. Galaksi on iso, mutta hyvin himmeä. Jos tuijottaa pimeässä paikassa kirkkaana tähtiyönä oikeaa kohtaa, sen oppii hahmottamaan. Sen jälkeen sitä voi yrittää löytää kiikarilla tai kaukoputkella.

Kefeus kartalla
Kassiopeia kartalla
The Legend of Perseus
Perseus, kuva
Perseus tähtikartalla
Stjernebildet Perseus
Perseus ja Andromeda, kuva
Andromeda tähtikartalla
Perseus
Perseidit

Kesäkolmio

Kun syksyllä seuraa klo 18 jälkeen tähtien syttymistä eteläisellä taivaalla, syttyy ensin Lyyran Vega ja Kotkan Altair ja viimeiseksi Joutsenen Deneb. Näiden kolmen tähden muodostamaa kolmiota on alettu kutsua kesäkolmioksi, koska ne näkyvät vielä melko valoisinakin öinä.

Pian voi hahmottaa Joutsenen ristimäisen kuvion. Sen voi myös hahmottaa joutseneksi, joka lentää taivaanrantaa kohti. Joutsenen kirkkain tähti Deneb on joutsenen pyrstötähti. Joutsenen kaula on kesäkolmion sisällä. Kolmion kirkkain tähti kuuluu pieneen Lyyran tähdistöön. Joutsen on keskellä linnunrataa, Lyyra ja Kotka ovat sen reunoilla.

Joutsenen löytää myös kirkkaana yönä seuraamalla linnunrataa päinvastaiseen suuntaan kuin on Kassiopeia ja Perseus.

Joutsen tähtikartalla
Lyyra tähtikartalla
Kotka kartalla

Väinämöisen viikate

orionpieni.jpg (10K)

Syksyaamuna etelästä nousee Orion, jonka vanha suomalainen nimi on Väinämöisen viikate. Siitä voi hahmottaa viikatteen tai tiimalasin.

Keskellä kolmen tähden suoraa jonoa kutsutaan myös Orionin vyöksi. Vyön alapuolella on kaasusumu, jonka voi nähdä jopa paljain silmin.

Myös sen valokuvaaminen onnistuu tavallisella kameralla kuten kuvasta näkyy.

Ylhäällä vasemmalla on punainen jättiläistähti Betelgeutze.

Orionin alapuolella on Ison koiran tähdistö, jossa on taivaan kirkkain kiintotähti, Sirius. Se on vain 8,6 valovuoden päässä meistä.


Orion tähtikartalla

Härkä

Orionin vierestä löytyy Härän tähdistö. Siitä voi hahmottaa härän sarvet. Härän kirkkain tähti on Aldebaran.

Sarvista erillään, mutta Härän tähdistöön kuuluva on Plejadit. Se on kaunis tähtisikermä, joka näkyy paljain silmin, mutta pienellä kaukoputkella tai hyvällä kiikarilla se on erityisen kaunis, koska se muodostuu nuorista kuumista tähdistä, jotka valaisevat ympäröivää kaasua sinisellä valolla.

Seulaset eli Plejadit
Härkä kartalla

Kaksoset

Orionin ja Härän yläpuolella on kaksosten tähdistö. Huomio kiinnittyy usein kahteen kirkkkaimpaan tähteen "Castor" ja "Pollux". Kauempana on muitakin kirkkaita tähtiä, joiden avulla kuvion voi hahmottaa. Saturnus on ollut pitkän aikaa kaksosten lähellä ja voi muuttaa kuviota.

Kaksoset kartalla

Paljain silmin ja kiikarilla nähtäviä kohteita

delfiini.jpg (6K) Delfiinit kartalla

Joutsenen kaulan kohdallla vastakkaisella puolella kuin lyyra on pieni tähdistö nimeltä delfiinit. Se on hyvä erottaa plejaadeista, jotka ovat aivan eri puolilla taivasta.


Ajomies kartalla

Yksi helposti tunnistettava tähtikuvio on ajomies. Se on lähes viisikulmio ja on aina melko korkealla taivaalla. Se löytyy kaksosten ja Perseuksen välistä.


Bereniken hiukset

Pieni mielenkiintoinenn tähtikuvioon Coma Benedike eli Benediken hiukset. Siinä on runsaasti galakseja ja tähtijoukkoja. Benediken hiukset näkyy paljain silmin, mutta galaksit näkyvät vain kaukoputkella. Bereniken hiukset näkyvät syksyllä aamutaivaalla. Sitä voi tarkastella samalla kun katselee aamutaivaan planeettoja (Venus, Jupiter ja Mars). Bereniken hiukset ovat näiden planeettoja ja pohjoisempana olevan kirkkaan Arkturusstähden väliin.


Kolmio kartalla

Aivan Andromedan ja Perseuksen alta löytyy pieni tähtikuvio nimeltään kolmio. Kolmion terävän kärjen ja Anromedan väliltä löytyy galaksi M33, joka voi näkyä hyvissä olosuhteissa paljaalla silmällä sumuläiskänä. Se on myös kaukaisin kohde, jonka voi nähdä paljaalla silmällä. Kiikarilla se näkyy paremmin.



Alkuun Aurinkokunta