Nyrölän tähtitornin kehittämistalkoot


Nyrölän Observatorio-alueen kehitystyöt jatkuvat. Kesälauantaisin siellä järjestetään talkoopäiviä, joissa rakennetaan uutta ja korjataan vanhaa.

Nyrölän Observatorion kehitystyö jatkuu. Keväällä 2000 ostimme Jyväskylän kaupungilta toisen työmaakopin, jota kunnostettiin uudeksi huoltorakennukseksi vanhemman parakin viereen, ja koppien väliin rakennettiin yhteinen harjakatto. Suurentuneet sisätilat lisäävät havaitsijoiden oleskelu-mukavuutta. Paikalle asennetulla sohvalla on mahdollista levätä havaintojen välissä.

Nyt valmistuneessa uudessa yhteisessä huoltorakennuksessa on myös valipalan tekeminen helpompaa. Ruuan valmistusta varten keittiötilassa on mikroaaltouuni ja kahvinkeitin. Vettä saa keittiötilassa olevasta vesisäiliöstä. Uusi ulko-WC sijaitsee aivan huoltorakennuksen vieressä.

Myös 16 tuumainen Meade-teleskooppi huollettiin kesän 2000 aikana. Sen ohjausmoottoreiden kunto tarkistettiin ja korjauslinssi sekä muut optiset osat puhdistettiin. Myös tulevan radioteleskoopin valmistelu on käynnissä, ja ensikesän aikana pyritään ainakin valamaan sen perustus sekä aloittamaan tarvittavan elektroniikan rakentaminen.

Talkoissa oli vuoden 2000 aikana mukana Harri, Antti, Aki, Risto, Jalo, Arto, Minna, Marko, Aimo, Pekka ja Jouni. Sirius haluaa kiittää lämpimästi reipashenkisiä talkoolaisia!


Viimeisimmät tapahtumat, vuosi 2000:

  • Uusi huoltorakennus kokonaisuudessaan valmis. 24.11.2000
  • Sähköt kytketty uuteen huoltorakennukseen. 24.11.2000
  • Väliovi rakennusten välillä valmis. 9.11.2000
  • Katon päätykolmiot asennettu. 28.10.2000
  • Ulko-WC asennuttu huoltorakennuksen viereen. 23.9.2000

  • Molempien huoltorakennuksien suojakatto valmistunut. 22.9.2000
  • Meade-teleskooppi kollimoitu. 15.9.2000
  • Huoltorakennuksia suojaavan yhteisen katon rakennustyöt on aloitettu. 2.9.2000
  • Radioteleskoopin perustusten suunnittelu aloitettu. 2.9.2000
  • Meaden ohjausmoottoreiden kunto tarkistettu. 29.7.2000
  • Uusi huoltorakennus kunnostettu ja maalattu sisältä. 22.7.2000
  • Uusi huoltorakennus maalattu ulkoapäin. 22.7.2000



    Nyrölän Observatorion pääsivulle
    Takaisin Siriuksen kotisivulle