Täydellinen kuunpimennys 9.1.2001


Tiistaina, tammikuun 9. päivä alkuyöstä on mahdollista seurata täydellistä kuunpimennystä. Seuraava täydellinen kuunpimennys näkyy vasta vuoden 2003 lopulla, joten tapahtumaa kannattaa seurata jos vain on selkeää.

Pimennyksen ajallinen kulku on seuraava:

Pimennyksen aikana Kuu on Kaksosten tähdistössä ja noin 50 asteen korkeudella. Pimennys alkaa kello 19.43 Kuun siirtyessä Maan puolivarjoon. Täysivarjoon siirtyminen tapahtuu noin tuntia myöhemmin kello 20.42. Pimennyksen syvin vaihe on kello 22.21. Tuolloin kuu näyttää samanlailta kuin alla oleva kuva. Kuu tulee täysivarjosta kello 23.59 ja pimennys päättyy kello 00.58 keskiviikon puolella.

Rihlaperän tähtitorni on auki yleisölle ja jäsenille tiistai-iltana 9.1.2001 aina puoleen yöhön asti.

(10.1.2001 Valitettavasti pilvisyys Jyväskylän alueella esti tapahtuman näkemisen. Suomessakin ainoastaan aivan pohjoislapissa pimennystä pystyttiin seuraamaan.)


Kuva kuunpimennyksestä.
Kuva Arto Oksanen.

Täydellisen kuunpimennyksen aikana Kuu näkyy tummanpunaisena. Väri johtuu valosta joka taittuu Maan ilmakehän kautta Kuun pinnalle.

Tässä kuvassa Kuu on täysin pimentynyt.


Takaisin Siriuksen kotisivulle