myrskybongarit-l [ät] ursa.fi
viestiarkisto
Tämä myrskybongarit-l [ät] ursa.fi-listan viestiarkisto. Huomaa,
että voit vastata viesteihin tältä sivulta ainoastaan, jos olet jo
liittynyt listalle.
» Listan/viestin loppuun
Moi,
Sami Luoma-Pukkila perusteli ja tiivisti mielestäni oikein hyvin sekä
rakentavasti, miksi puuskakuvia olisi hyvä olla mukana. Vähemmän
rakentavasti omalta kohdaltani voisi sanoa, että sillä tavalla kun
itse on tottunut chasettamaan, chasettaminen IL:n aluetutkakuvalla ja
pelkillä rae-kuvilla on yhtä tyhjän kanssa. Itse pyrin menemään sinne
minne kuvittelen jonkin ajan kuluttua jotain syntyvän tai saapuvan.
Käsitykseni tapahtumien keskimääräisestä kulusta voi olla väärä, mutta
käsitykseni mukaan keskiverto suomalainen ukkoskuuro on usein tosi
lähellä hyytymistä siinä vaiheessa, kun ne kunnon raepikkellssit
ruudulle ilmestyvät. Minkä lisäksi liikkeellä on samaan aikaan
todennäköisesti erinäinen määrä muita kuuroja ja siis niitä pikku
pikkelssejä. Tällöin eri kuurojen kehityskulun arvioiminen pelkkien
raepikselien perusteella tulee mielestäni sen verran haastavaksi, että
koko rae-tuotetta on ihan turha edes aukaista. Toki joskus tulee niitä
päiviä, jolloin liikkeellä voi olla pitkäikäisiä hyvin voimakkaita
raekoneita, mutta kun tässä on 20 vuotta ukkosten perässä ajeltu, niin
kyllä nuo päivät tunnistaa ilman pelkkää raetuotettakin. Toisin
sanoen, itse olen tottunut pelkästään puuskakuvan perusteella
arvioimaan minne kannattaisi ajella ja sitten sieltä on rakeet
tulleet, jos on tulleet. Ilman sitä ja pelkällä raekuvilla en koe
saavani yhtään mitään vastalahjaksi rae-havaintojen kirjaamiseen
liittyvästä vaivasta. Ja tosiaan kentällä muuttuvien tilanteiden
arvioiminen pelkän rae-kuvan perusteella on vähän sama kuin jos
liikenteessä näkisi muut autoilijat vain ja ainoastaan silloin, kun
heidän jarruvalot syttyisivät.
Omalta osalta näyttää hieman siltä, että tässä tulee palattua niihin
vuosituhannen vaihteen metodeihin ja vaikka rae-juttuun tulikin
vanhasta muistista ilmoittauduttua, taitaa olla etten sen suhteen aio
pahemmin aikaani tuhlata. Eipä siinä mitään, tietääkseni silloin
vanhaan hyvään aikaan ei yksikään merkittävä paikallinen kuuro mennyt
ohi, jos vain ylipäätään pystyi lähtemään liikenteeseen.
Mitä Tatsiin tulee...Hienoltahan ne siihen kuuluvat tuotteet on
näyttäneet, kun kentällä on Tatsi-bongarien niitä nähnyt käyttävän ja
kai siihen jossain voi ilmoittautuakin. Viime vuonna minuakaan ei
tosin siihen hyväksytty mukaan, että se siitä...
t. Tom E.
--
Myrskybongausjaoston postituslista: myrskybongarit-l@ursa.fi
Liittymiset ja eroamiset: http://www.ursa.fi/harrastus/harrastajat-verkossa/sahkopostilistat/jaostojen-sahkopostilistat.html
Listan www-arkisto: http://www-old.ursa.fi/ursa/viestinta/listat/myrskybongarit-l/summary.html
|