|
halo-l [ät] ursa.fi
viestiarkisto
Tämä halo-l [ät] ursa.fi-listan viestiarkisto. Huomaa,
että voit vastata viesteihin tältä sivulta ainoastaan, jos olet jo
liittynyt listalle.
» Listan/viestin loppuun
Tervehdys kaikille.
Ajattelin julkilausahtaa pari haja-ajatusta/-kokemusta jaakiteiden
replikoinnista, ihan silta varalta, etta homma jotakuta kiinnostaa, ja
tama samainen kiinnostunut on alalla yhta aloittelija kuin minakin.
Mikali replikoijalla ei ole parveketta tai muuta vilpoisaa paikkaa
replikointikamojen sailyttamiseen, ei kannata leikkia tarkeaa tai muuten
vaan kiireista. Lakan jaahdyttely varttitunnin verran parinkymmenen asteen
pakkasessa on aivan liian lyhyt aika. Tuloksena on pelkkia vesipisaroita.
Vesipisaroita (tai ainakin kovasti niiden nakoisia epaonnistumisia) saa
syntymaan, vaikka lakka ja lasit olisivat kylmiakin, ja vaikka niita
replikoinnin jalkeenkin sailyttaisi parikin tuntia pakkasessa. Olettaisin
taman johtuvan siita, etta kun pakkasta on paalle kahdenkymmenen, lakka
ei valttamatta jamahda kunnolla, ja kun sen sitten tuo lampoiseen tuo,
syntyy jaakiteen paikalle epamaarainen kolo. Joka tapauksessa replikoita
kannattaa sailyttaa kylmassa varsin pitkaan.
Edella mainittujen pisaroiden/kolojen synnyttamiseen tiedan ainakin viela
yhden tavan. Se on liian paksun lakkakerroksen kaytto. Vahankaan
kovemmalla pakkasella ohuen lakkakerroksen suihkuttelu lasille on hieman
kimurantimpi juttu, silla lakka ei tule purkista pihalle tavallisena
hienohkona sumuna, vaan epamaaraisena ruiskauksena, joka sitten muodostaa
lasille latakoita. Pienempiakin latakoita saa aikaan, kun kayttaa liian
vahan lakkaa. Ohut ja luonnollisesti tasainen lakkakerros on siis paras.
Pari kaytannon asiaa viela. Kun niita vesipisaroita tai polya tai muuta
turhaa tulee replikoitua, ei niita mitenkaan valttamatta halua jemmata
jalkipolvien ihailtaviksi. Lasit saa napparasti uusiokayttoon, kun
pyyhkaisee lakan pois. Ainakin spriilla se lahtee hetkessa irti.
Spraypulloissa tuppaa olemaan muovikorkki. Sisalla se aukeaa oikein
mukavasti, mutta reilut neljakymmenta astetta kylmemmassa tonkoilla
sormilla sen avaaminen ei valttamatta olekaan ihan helppoa. Siksipa sita
ei kannata painaa ihan kiinni asti, tai ainakin replikointireissuilla
kannattaa pitaa mukana jonkinmoinen vaantoaseistus. Sekin kannattaa
miettia valmiiksi, mihin valmiin replikan jemmaa suihkuttelun jalkeen. Jos
kayttaa dian kokoisia lasilevyja, ei ongelmia ole, mutta muun kokoisille
lasilevyille on yllattavan hankala loytaa kaikinpuolin sopivia
sailytys-/kuljetuspaikkoja.
Oman hyvin vahaisen replikointikokemukseni mukaan onnistuminen on ainakin
nain alussa varsin satunnaista. Onnistuminenkin on vahan suhteellinen
kasite. Mina lasken onnistumiseksi sen, etta levylla edes muutama jaakide
nakyy sellaisena kuin pitaakin. Eilispaivana (13.2.) taalla Oulussa oli
varsin natti jaasumunaytelma (kaikki A-halot 46 rengasta lukuunottamatta,
tosin Cs fib taisi olla mukana synnyttamassa paria muotoa). Osa
replikoista onnistui jotenkuten, osa ei mitenkaan. Olipahan kuitenkin
mukava nahda, etta levyille putoili sellaisia kiteita, kuin
laatta/pylvashalojen rajuuden perusteella odottikin, eli saaliina oli
enimmakseen laattoja, mutta myos pylvaita oli matkassa.
Teemu Öhman
|