|
halo-l [ät] ursa.fi
viestiarkisto
Tämä halo-l [ät] ursa.fi-listan viestiarkisto. Huomaa,
että voit vastata viesteihin tältä sivulta ainoastaan, jos olet jo
liittynyt listalle.
» Listan/viestin loppuun
Tervehdys,
Ja kiitokset Ismolle kommenteista.
> tervehdys kaikille
>
> Jarmo kirjoitti UMissa halojen mittaamisesta. Pari mahdollisesti
> käyttökelpoista ajatusta tuli mieleen liittyen tähtikuvien käyttöön
> mittauksen apuna.
>
> Photoshopin tasoja (layer) voinee käyttää apuna, jos kuvat on skannattu.
> Alle halokuva pohjaksi ja päälle samalla linssillä kuvattu tähtikuva,
jonka
> peittävyyttä (opacity) vähennetään niin, että halo alkaa paistaa läpi.
> Tähtikuvasta valitaan tähti auringon keskeltä ja halon reunasta (tai
sitten
> määritellään pisteet läheisten tähtien avulla, jos sopivaa ei ole oikealla
> kohdalla) ja lasketaan etäisyys vaikka sitten jonkin tähtikarttaohjelman
> avulla.
Itse asiassa juuri tätä systeemiä on tähän asti käytetty, mutta käsipelillä.
Menetelmän tunnetut huonot puolet on siinä, että tähden saaminen auringon
keskelle on yleensä toiveajattelua, sillä diojen keskipiste ei saisi
liikutella toistensa suhteen (hiukan linssistä riippuen kuvien kiertäminen
keskipisteen ympäri kyllä onnistuu). Piste voidaan toki valita myös tähtien
välistä. Tähtien saaminen juuri halon reunaan (jonka näkeminen itsessään on
hiukan vaikeaa tietokoneen ruudulta) on myös onnesta kiinni. Vaikka systeemi
kuulostaa helpolta, se on käytännössä aika työläs systeemi, koska jokainen
mittaus täytyy hakea tähtikarttaohjelmasta. Se mittaaminen ei
tähtikarttaohjelmissa ole mikään ongelma, pari hiiren klikkausta, mutta
tähtien tunnistaminen halokuvan sotkemasta tähtikuvasta on yllättävän
hankalaa.
> Toinen ajatus pätee ihan ilman tietokonetta. Halodia ja mustavalkonega
> tähtitaivaasta (mustat tähdet valkoisella pohjalla) asetetaan päällekkäin
> samaan diakehykseen ja määritellään tämän avulla sopivat mittaustähdet.
Tämä on ihan hyvä parannusvinkki tuohon tähän asti käytettyyn menetelmään,
vaikka muistan tämän kyllä kuulleeni joskus. Mv-negaa tähtikuvasta käyttäen
voisi halon sisäreuna näkyä paremmin kun kuvaa katsotaan kädessä, ei
valkokankaalla.
Halojen mittaamiseen on jo kovasti pohdittu ohjelmaa, joka hyödyntää
tähtitieteilijöiden käyttiä ohjelmia, joilla määritetään esimerkiksi
asteroidin paikka vertailutähtien avulla. Tästä oli Jukan ja jonkun muun
(unohdin jo kenenkä) kanssa puhetta Cygnuksella. Periaatteessa homma menisi
jotenkin näin (käännös Tapelle kirjoittamastani viestistä muutamin
lisäyksin).
- Otetaan halokuva ja tähtikuva samalla linssillä.
- Halokuva ja tähtikuva skannataan samalla resoluutiolla tietokoneelle.
- Määritetään käytetyn linssin "projektio profiili" tähtikuvan avulla.
Projektio profiili kertoo ohjelmalle kuinka linssi projisoi taivaan
tasaiselle filmille. Linssin projektio profiili määritetään kertomalla
ohjelmalle kuvassa näkyvien tähtien todelliset koordinaatit.
- Kun projektio profiili tunnetaan, voidaan vaihtaa tähtikuvan tilalle
mitattava halokuva ja mittaus käy helposti hiirellä, sillä ohjelma tietää,
miten taivas ja halot on projisoituneet filmille linssin profiilin ansiosta.
Käytännössä lienee mahdollista, ettei profiilia tarvitse määrittää kuin
kerran samalle linssille.
Kun profiili tiedetään. Halojen mittaaminen on mahdollista monin eri tavoin.
Joko klikkaamalla ensin aurinkoa ja sitten halon sisäreunaa. Piirtämällä
viiva, jolta määritetään intensiteettikäyrä ja klikkaamalla siitä halon
sisäreuna. Piirtämällä aurinkokeskinen rengas kuvaan ja asettamalla sen
myötäilemään halon sisäreunaa. Huikeimpia visioita lienee se, että jos
tiedetään kuvan ajankohta ja auringon korkeus voidaan määrittää, renkaan
sijasta voimme käskeä ohjelman piirtää halokuvan päälle esimerkiksi
teoreettisen käyrän yläkuperasta Parrysta tai Wegenereistä ja katsoa
sopiivatko ne kuinka hyvin kuvassa näkyviin halokaariin. Visio joka ei
suinkaan ole mahdoton, mutta vaatii jo melkoista matikkapäätä...
> Mitä tulee filmien väriherkkyyteen, punaisessa päässä normaalifilmien
> herkkyys loppuu suunnilleen siihen missä silmänkin herkkyys. Ultravioletin
> puolella filmien herkkyys jatkuu taasen pitkälle silmin näkymättömiin.
> Mutta halomittauksethan tehdään nimenomaan punaisesta reunasta (?), joten
> ongelmaa ei pitäisi olla! Tarkempaa tietoa saa filmien teknisistä
Juu, jotain tuollaista muistelin. Punaisessa päässä eli siinä halomittauksia
ajatellen tärkeimmässä päässä filmien spektriherkkyys on aika lähellä silmän
vastaavaa, niin kuin se on koko näkyvän valon aallonpituudella. Mutta mikä
on mietityttänyt on se, että kuinka paljon silmän ja filmien
spektriherkkyyskäyrät todella vastaavat toisiaan. Tämä voi olla hiukan turha
tutkimuksen kohde, mutta hyvä selvittää. Ongelmahan on lähinnä siinä, missä
vaiheessa halo on havaittavissa kuvasta ja missä vaiheessa sen visuaalisesti
havaitaan kun lähestytään näkyvän valon aluetta punaisesta päin. Se, että
vaikka filmi on herkkä tietylle punaiselle aallonpituudelle ei tarkoita
sitä, että kyseinen aallonpituus on välttämättä nähtävissä kuvissa tai
korostuuko se kuvissa. Toinen pointti on se, että mitä aallonpituutta meidän
pitäisi käyttää simulaatioissa ja teoreettisissa laskuissa, jotta voimme
verrata tuloksia kuvista tehtäviin mittauksiin tietäen, että filmin ja
simulaation halojen sisäreunat pitäisi teoreettisesti vastata toisiaan (toki
tässä on paljon muitakin, vaikeasti hallittavia muuttujia kuten diffraktiot
ja muut kiteiden epätäydellisyydestä johtuvat seikat).
Tuo spektriherkkyys liittyy myös sisäreunan paikan määrittämiseen, joka on
halokuvia mitattaessa riesana. Missä kohdin halon sisäreuna on? Kuulostaa
varmaan tyhmältä, mutta kun kahdesta eri diasta mitattaan halon sisäreunaa,
voidaanko olla täysin varma, että molemmista kuvista halo tulee mitatuksi
aallonpituuksissa ajateltuna samasta kohdin. Niinhän ne pitäisi pyrkiä
mittaamaan. Toinen kysymys on, että saadaanko halo mitattua tarkemmin ehkä
jostain muusta kohdasta kuin halon todellisesta sisäreunasta. Esimerkiksi
keltaisen värin alku on usein paljon selvempi kuin halon todellinen
sisäreuna.
Sitten on vihoviimeisenä ongelmana ne himmeät halot, jotka usein ovat niitä
kiinnostavimpia harvinaisuuksia. Niiden sisäreunan kaivaminen kuvista vaatii
usein paljon enemmän kuin poppakonsteja. Kirkkaissa haloissa kuvan
intensiteetti nousee nopeasti halon sisäreunalla havaittavasti, mutta
himmeät halot saattavat intensiteetiltään olla lähes näkymättömiä kumpuja
verrattuna siihen UMissa olleeseen käyrästöön zykistä. Esimerkiksi
kohduudella kuvassa näkyvä 9° rengas erottui sitä tutkiessani juuri ja juuri
taustasinisestä vastaavassa käyrästössä. Miten tällaisen loivan kummun
tapauksessa määritetään kohta, jossa halo alkaa? Asiassa voisi ilmeisesti
käyttää jonkinlaista desibelirajaa määritykseen, kuten signaalitekniikassa
käytetään.
Ideoita?
> tiedoista, joita taas saa maahantuojilta. Ainakin Agfalta löysin tiedot
> myös pdf-muodossa netistä, käykää katsomassa, jos kiinnostaa:
> http://www.agfaphoto.com/library/datasheet/film/index.html Lipuskat ovat
> monisivuisia, mutta kyllä sieltä se spektriherkkyyskäyräkin löytyy, kun
> malttaa selata.
Juu, joskus olen noita katsellut. Minulla on itselläni joitain Fujin datoja,
joissa nuo käppyrät näkyvät.
> terveisin Ismo
Jarmo
|