Skip to content

Tähtiviisari

Suomalaista tähtiharrastusta

Kuunsirppi matalalla

Veikko Mäkelä 19.4.2007 1 kommentti

Menin eilen lentopallopelin jälkeen Ursaan osallistuakseni aikuisten kerhoon, mutta siellä ei ollutkaan oikein ohjelmaa, kun ketään muuta Gustafssonin Juhan ja Suhosen Matin lisäksi ei kerholaisista ollut paikalla. Tai kuulemma yksi oli ollut, mutta lähtenyt jo pois. Myös Mannerin Olli oli paikalla ja niitä näitä jutellessamme totesimme, että auringonlaskun jälkeen pitäisi …

Hässäkkää laitepäivien jälkeen

Veikko Mäkelä 16.4.2007

Laitepäivät on onnellisesti ohi. Sunnuntaina juttelimme vielä vähän yleisiä asioita. Itse palasin Artjärveltä Kuosmasen Antin kyydissä jo puolenpäivän jälkeen. Osa porukasta jäi laittamaan paikkoja vielä kuntoon. Iltapäivän lepäilyn jälkeen ryhdyin purkamaan laitepäivien aikana syntyneitä juttuja. Samalla yritin hoitaa muutaman muunkin jaostojutun. Osa täytyy jättää tuleville päiville.

Vilkasta osanottoa laitepäivillä

Veikko Mäkelä 14.4.2007

Laitepäivien lauantai alkaa kääntyä lopuilleen. Väkeä on käynyt melko runsaasti. Tähtikallion vieraskirjaan kertyi 38 nimeä, mutta uskon, että paikalla oli yli 40 henkeä. Päivien ohjelma oli mukava teemallinen kokonaisuus. Automaattinen havaitseminen tuli käsiteltyä hyvin monipuolisesti. Lisäksi kahdessa esityksessä käsiteltiin radiotähtiharrastusta.

Ursa wiki-sivut käyttöön

Veikko Mäkelä 14.4.2007

Virittelin Ursan wiki-sivut käyttöön eilen. Tarkoitus oli, että laitepäivillä päästään kokeilemaan niiden käyttöä. Virittelin harjoitustyökseni Ursan jaostotoimikunnan dokumenttiarkistot wikiin ja se tuntui tosi näppärältä. Laitepäivien aluksi pääsin vähän esittelemään wikin käyttöä.

Laitepäivät lähestyy

Veikko Mäkelä 12.4.2007

Ensi viikonloppuna olisi sitten laitepäivät. Ensimmäistä kertaa Artjärvellä. Ohjelmakokonaisuus tuntuu ainakin ”paperilla” hyvältä. Itselläni ei ole tällä kertaa mitään suuria velvotteita tapahtuman suhteen.

Wiki-hanke avautuu

Veikko Mäkelä 9.4.2007

Wiki-projekti edistyy vähitellen. Näyttäisi, että pmWiki olisi kelvollinen ratkaisu. Tosin sen virittämisessä on oma oppimisensa.

Hämäräretkellä

Veikko Mäkelä 8.4.2007

Sunnuntaipäivällisen jälkeen päätin tehdä pienen ruoansulatteluun tarkoitetun kiertokävelyn lähiympäristöön. Aurinko oli jo laskenut ja hämärä alkoi vähitellen laskeutua selkeään iltaan. Harmittaa, ettei ollut kameraa mukana.

Cygnus-järjestelyt vähitellen alkuun

Veikko Mäkelä 8.4.2007

Moni on varmaan pohdiskellut jo, että miksei Cygnuksesta, sen pitopaikasta tai -ajasta ole kuulunut mitään. Kulunut talvikausi on ollut erityisen hankala jaostoasioiden järjestelyiden kannalta ja siksi asia on vähän viivästynyt.

Havaintopäivityksiä verkkoon

Veikko Mäkelä 7.4.2007

(Saturnus 28.3.07, kuva: Timo Kantola) Pitkäperjantai on mennyt melkein kokonaan verkkopäivityksissä. Postilaatikkoon olikin kertynyt joltisenkinmoinen kasa verkkoon siirtämättömiä havaintoja.

Myteriä lännestä

Veikko Mäkelä 6.4.2007

(Kuva: Ilmatieteen laitos) Kovat tuulet ovat taas puhallelleet. Ennen kaikkea Länsi-Suomessa, mutta vähän ne tuntuivat täällä pääkaupungissakin. Tulevankin päivän varoituskartta näyttää aika värikkäältä.

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 24 25 26 … 39 Seuraava
Copyright © 2025. Tähtiviisari
Powered By WordPress and Silver Quantum