Sekalaista

    Melkoista haipakkaa

    Kahteen ja puoleen viikkoon en ole ehtinyt kirjoitelemaan Tähtiviisariin. Muutaman kerran olisi ollut lyhyt mahdollisuus, mutta ne hetket ovat olleet aika vähissä. Kaikenlaista kuitenkin on ehtinyt tapahtua, jota olisin halunnut jakaa teidän lukijoiden kanssa. Ehkä nyt loppukuusta taas olisi aikaa enemmän kirjoitella. Sen verran kiinnostavia juttuja on meneillään.

    Poimintoja

    Helmikuu meni jäi tosi vähälle Tähtiviisariin kirjoittamiselle. Ei niin, etteikö kuukauden aikana olisi tapahtunut mitään, pikemminkin päinvastoin. Välillä tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi tekemistä.

    Esitelmöimässä

    Viikonloppu meni maalla. Se oli sellainen yhdistetty esitelmä- ja kotikulmillakäyntiviikonloppu. Esitelmä meni hyvin, viikonloppu oli osin myös lumimyräkkää.

    Haloja ja asteroidia

    Alkuviikon isot uutiset ovat olleet Marko Mikkilän Kernin kaari -kuvat sekä lähiasteroidi 2007 TU24. Kern oli kuvattu alunperin marraskuussa, mutta nyt oli asian maailmanjulkistus. Asteroidi taas pääsi julkisuuteen ulkomaisen uutistoimiston välityksellä.

    Talvileirillä

    Tuli sitten oltua koko viikonloppu Komeetan järjestämällä talvileirillä. Esitelmä meni ihan hyvin ja selkeätäkin mahtui viikonloppuun, mutta aavistuksen väljähtänyt oli tunnelma. Leiri-idea varmaankin kaipaisi vähän uudelleentarkastelua.

    Kursseilua

    Lauantaina oli vuoden ensimmäisen tähtitaivas kurssi. Taisi olla järjestysnumeroltaan 52. Taisi jäädä myös kevään ainoaksi. Ursan toimistolle on nimittäin kaavailtu remonttia samalla kun talossa tehdään putkiremppaa.

    Lehtikiireitä

    Ursa Minorin deadline tuli ja meni. Jutut tulivat kirjoitettua, vaikka piti pyytää yksi päivä lisäaikaa. Nyt ollaankin jo tarkastusvaiheessa. Tarkastusvaiheessa on myös Tähdet ja avaruus.

    Uusi vuosi 2008

    Vuosi vaihtui sumun ja ruudinsavun sekaisissa tunnelmissa rakettien paukkuessa Artjärvellä. Kokoonnuimme noin tusinan tähtiharrastajan voimin Tähtikalliolle. Viime uutenavuotena tämä ei vielä onnistunut, vuoden mittaan tilanne havaintokeskuksessa on parantunut.

    Joululahjakirjoja

    Joulu alkaa kääntyä jo lopuilleen. Ei ihan talvinen keli, enempi voisi olla myrskybongareiden alaa. Sen verran tuuli tuivertaa. Tänä vuonna ei joululahjakirjojen keksiminen ollut ongelma. Tulipa yksi jos toinen paljain silmin -kirja kääräistyä pakettiin.