Sekalaista

    Järkyttävän paljon tekemistä

    Aika se näyttää vierähtävän. Nyt ollaan jo helmikuun puolessä välissä ja näyttää olevan pitkälle toista kuukautta, kun ehdin viimeksi Viisariin kirjoittamaan. Laiskoteltu tässä ei kuitenkaan ole, vaan on ollut sen verran hyvin tekemistä, että toissijaiset aktiviteetit, kuten blogiin kirjoittelu 🙂 ovat jääneet vähemmälle.

    Uuden vuoden alkaessa

    Piti ihan kerrata, mitä sitä tuli vuosi sitten tuli kirjoitettua edellisestä vuodesta. Ei voi kuin hämmästellä, miten samankaltaisia ajatuksia edelleenkin liikkuu mielessä.

    Selityksiä

    Eteläsuomalainen sanomalehti lähestyi minua muutamalla tähtitieteen kysymyksellä, joihin pitäisi vastata lastenpalstaa varten. Tehtävä ei ollutkaan ihan helppo.

    Esitelmässä

    Olin eilen kuuntelemassa Kalevi Mursulan esitelmää Poikkeuksellinen Aurinko. Se kuuluu tämän syksyn Ursan esitelmäsarjaan.

    Kandin paperit käsissä

    Männä viikolla eteisessä odotti kirjekuori yliopiston, matemaattis-luonnontieteellisesta tiedekunnasta. Olikin jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö soitella tiedekunnan toimistoon ja pyytää lähettämään tutkintotodistus sisäpostissa duunipaikalle Aleksandriaan, mutta näemme sitten paperit toimitettiin automaattisesti kotiin kirjeenä.

    Vielä Tukholmasta

    Sain kopioitua kuvani kamerasta. Tässä muutama otos juhannuksen Tukholman matkasta, josta kerroin jo vähän edellisessä kirjoituksessani.

    Matkailu avartaa

    Tässä valittelen taas, että blogiin kirjoittaminen on huolestuttavasti vähenytnyt. Ei niin, etteikö haluaisi, mutta kerta kaikkiaan ehtii huonosti. Ajattelin tässä kuitenkin panna muutaman ajatuksen matkalta mieleen, kun vielä on hyvässä muistissa.