Kirjatuotanto

    Kirja ilmestyi – vihdoinkin

    Tänään iltapäivällä tuli se kauan odotettu viesti Sarimaan Markulta Ursasta, että Tähtitaivas paljain jaloin, .. eikun silmin, on juuri tullut toimistolle. Hetki on eräällä tavalla pitkän projektin täyttymys.

    Vuosikirjan vääntö jatkuu

    Tällä viikolla on taas edistetty Tähdet-vuosikirjaa. Toimitusporukalta alkaa vähitellen tulla tarkastusvedokset takaisin ja ehdin jo tiistaina viedä ensimmäisen korjaukset taittoon.

    Kuvakysely tuottaa tulosta

    Kirjoittelin pari päivää sitten Tähtiviisariin kuvatoivelistaa Tähdet-vuosikirjaa varten. Laitoin saman listan Astronettiin sekä karsittuna ilmakeha-l-postilistalle. Toivelistan julkaiseminen on ollut varsin tehokasta. Kymmenkunta harrastajaa on jo ehtinyt vastailla ja heiltä on löytynyt useita sopivia kuvia kirjaan. Hienoa on vielä, että saimme kuvia myös sellaisilta harrastajilta, jotka eivät ole olleet aiemmin paljon …

    Vuosikirjan kuvatoiveita

    Väsättiin illalla Mannerin Ollin kanssa Tähdet-vuosikirjan taittoa ja käytiin kuvatoivelistaa läpi. Ajatuksenamme on, että pyytelemme vaihteeksi harrastajilta verkossa kuvia, koska Ursan kuva-arkiston dioja ja mustavalkokuvia ollaan kelattu niin monena vuonna läpi, että hyviä käyttämättömiä kuvia on hankala löytää.

    Vuosikirja edistyy

    Tähdet-vuosikirjan taitto edistynyt odotettua nopeammin, vaikka olenkin käynyt istumassa Ursan toimistolla tekemässä sitä oman koneeni muututtua epävakaaksi.

    Tietokoneoireilua

    Tässä muutamana päivänä tietokone on alkanut oireilla kummallisesti. Ensin CD-poltin kertoi kytkeytyneensä pois. Jonka jälkeen, sinänsä oikein, kone katkaisi virrat Windowsista niin komennettaessa, mutta toiminta normaalista tilanteesta poikkeava, jossa en ole laitetta saanut sammumaan oikein juuri koskaan.

    Lomallako rauhallista

    Kaikenlaiset kiireet ovat pitäneet minut muutaman päivän pois blogin äärestä kirjoittelemasta. Lomalla pitäisi olla aikaa laiskotella ja nauttia kesästä. Pari ensimmäistä päivää on kyllä mennyt lahjakkaasti harrastushommien purkamisessa. No, eipä ole ainakaan työt olleet haittaamassa harrastusta 🙂 .

    Hiukan jo helpottaa

    Kirjaprojekti alkaa jo kääntyä lopuilleen. Sain eilen (siis tänään) tehtyä pääosan viimeisistä PDF-tiedostoista. Tänään Ursassa viimeisteltiin hakemiston viimeiset korjaukset ja tässä illalla kotona tein muutamat vielä PDF:t, mm. mainitut hakemistosivut.

    Kovaa vääntöä

    Viime päivät ovat olleet kirjaprojektin kanssa kovaa vääntöä, kuten lätkäpiireissä tavataan sanoa. Taittoa on viimeistelty ja hakemistoja vielä tarkastettu.

    Kirjaprojektin loppusuora häämöttää

    Kaikenlaisen pikkukiireen keskellä ollaan väännetty aktiivisesti kirjaprojektiakin. Jotkut kuvaajat ja monet muutkin tuttavat lienevät kiinnostuneita, milloin se tulee ulos vai tuleeko ollenkaan. Kyllä nyt näyttää, että alkusyksystä tai jo loppukesästä tulee ulos. Katastrofejahan voi toki sattua, mutta niitä emme toivo.