Kirjatuotanto

    Vuosikirja teettänyt töitä

    Viime päivien vapaat ajat ovat menneet aika tiiviisti Tähdet-vuosikirjan parissa. Oman tarkastuskierroksen loppuun saattaminen ja sitten toimitusporukan löytämien virheiden korjauksien vieminen taittoon on teettänyt töitä.

    Jälkitunnelmia Cygnukselta

    (Cygnuksen yhteiskuva, kuva: Jorma Koski) Cygnuksesta on nyt pari päivää ja univelka on välitellen nukuttu, tavarat purettu ja pyykit pesty. Yllättävän nopeasti on palauduttu arkirutiineihin, sillä poikkeuksella tosin, että olen lomalla ja rutiinit liittyvät tähtiharrastukseen. Monenlaista pientä Cygnuksen jälkihoitoa vielä täytyy tehdä, mutta puuhat ovat liittyneet pari päivää Tähdet-vuosikirjaan ja …

    Kuvia vuosikirjaan?

    Kirjoittelin tuossa muutama päiväsitten, että vuosikirja alkaa olla valmis tarkastuksiin. Samalla vihjaisin, että pitää laittaa kuvapyyntöjä porukalle. Perjantaisessa ”bisnessessiossa” Mannerin Ollin kanssa laadimme jonkunlaista toivelistaa.

    Vuosikirjan taitto mallillaan

    Kuukauden päivät sitten kirjoittelin Tähdet-vuosikirjan taitosta. Sitä oli tehty silloin noin pari viikkoa. Tällä hetkellä kirja alkaa olla suhteelisen hyvin kasassa tarkastuskierroksia varten.

    Kesäkausi alkaa

    No, tultiin toukokuun loppuun. Kesäkausi on siis alussa. Havaintorintamalla kesä tietää ainakin yöpilvihavaintoja. Toivottavasti myös myrskykausi on suosiollinen ja pääsee mukaan havaintokeikoille. Siitepölykehiäkin olisi juuri nyt tarjolla. Mänty tuntuu kukkivan ja raportteja kehistä tulee listalle.

    Poimintoja

    Helmikuu meni jäi tosi vähälle Tähtiviisariin kirjoittamiselle. Ei niin, etteikö kuukauden aikana olisi tapahtunut mitään, pikemminkin päinvastoin. Välillä tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi tekemistä.

    Vuosikirjakin ilmestyi

    Tähdet-vuosikirjakin putkahti painosta, juuri sopivasti ennen Turun kirjamessuja. Ihan onnistuneelta tuo näytti, vaikka täytyy myöntää että SOHO-luotaimen UV-kuva kannessa tuo pikemmin mieleen Maailmankaikkeus-vuosikirjan. Mutta se kuuluu asiaan, onhan kirjan teemana Aurinko ja avaruussää.

    Vuosikirja painossa

    Tähdet 2008 -vuosikirjan vedokset kävivät tarkastettavana. Ongelmallisiksi osoittautuneet sivut olivat onnistuneet ihan hyvin. Sen sijaan Merkuriuksen näkymiskaavioissa oli jotain kummallista häikkää. Todella outo häiriö oli muuttanut kaaviota. Toivotaan, että saavat nuo korjatuiksi. Kirjaa lienee lupa odottaa syys-lokakuun vaihteessa ulos. Yleensä se on yritetty saada ulos ennen syksyn kirjamessuja.

    Vääntöä vuosikirjan kanssa

    Viimeinen viikko on tullut väännettyä vuosikirjan kanssa. Tarkastuksia ja korjauksien vientiä taittoon ja taas tarkistuksia. On kyllä käsittämätöntä, miten paljon virheitä voi työhön päästäkin.