Skip to content

Observatorion ystävät

Tapahtumia ja uutisia

Hallituksen kokous 11.6.

Veikko Mäkelä 11.6.2013 Ei kommentteja

Yhdistyksen hallitus kokoontui 116. Observatoriolla.    Kuultiin jälleen Observatorion kuulumisia Päivi Harjunpäältä.   Kesällä on opastuksia ja nuorten leirejä.  Observatorio on avoinna Helsinki-päivänä 12.6. pitempään.  Elokuussa Taiteiden ynä on ohjelmaan ja tänne kaivataan yhdistykseltä apuoppaita.

Kokouksessa hyväksyttiin yksi uusi jäsen.  Kuultiin jäsenmaksutilanne varainhoitajalta. Päätettiin perustaa sähkpostilista jäsentiedotteiden lähettämistä varten. Tällainen tavoittaa jäsenistön kattavammin kuin www- ja Facebook-sivut. Merkittiin tiedoksi, että yhdistyksen anomus Tähtipäivistä oli hylätty.   Puhuttiin myös yhdistyksen esitteen laatimisesta.

Keskusteltiin Aikapussi-hankkeen edistämisestä. Tälle on vielä jotain teknisiä esteitä, joita Observatorion remonttiurakoitsija selvittää.

Tavaralahjoitusten käytäntöjä on selvitelty yliopiston kanssa.

Päätettiin syyskokouksen ajankohdaksi 14.10. klo 18 ja pikkujoulujen ajaksi 29.11. klo 18. (Jälkimmäinen on siirtynyt myöhemmin marraskuun 22. päivään). Kummassakin kuullaan esitelmä.

Hallinnollista

Artikkelien selaus

PreviousKevätkokous 16.4.
NextTaiteiden yönä noin 1000 kävijää

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät artikkelit

  • Syyskokous 1.11.2016
  • Avustajia Helsinki-päivään 12.6.2016
  • Kevätkokous 24.5.2016
  • Syyskokous ja pikkujoulut 23.11.
  • Tervetuloa vuoden 2015 kevätkokoukseen ja esitelmään

Viimeisimmät kommentit

    Arkistot

    • lokakuu 2016
    • toukokuu 2016
    • marraskuu 2015
    • maaliskuu 2015
    • maaliskuu 2014
    • joulukuu 2013
    • marraskuu 2013
    • lokakuu 2013
    • syyskuu 2013
    • elokuu 2013
    • kesäkuu 2013
    • huhtikuu 2013
    • maaliskuu 2013
    • helmikuu 2013
    • tammikuu 2013
    • marraskuu 2012
    • lokakuu 2012
    • syyskuu 2012
    • elokuu 2012
    • kesäkuu 2012

    Kategoriat

    • Hallinnollista
    • Tapahtumat
    • Uutiset
    • Yleinen

    Meta

    • Kirjaudu sisään
    • Sisältösyöte
    • Kommenttisyöte
    • WordPress.org
    Copyright © 2025. Observatorion ystävät
    Powered By WordPress and Silver Quantum