Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 11.11.2025 Kirkkonummen Fyyri-kirjaston Mörne-salissa heti Tuukka Perhoniemen esitelmän jälkeen (arvio n. klo 19). Kokouksessa käsitellään sääntöjen 6 § mukaiset asiat:
- avataan kokous,
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- käsitellään ja hyväksytään hallituksen laatima toimintasuunnitelma ja siihen liittyvä talousarvio seuraavalle toimintavuodelle, minkä yhteydessä päätetään myös seuraavan toimintavuoden jäsenmaksujen suuruudesta,
- valitaan seuraavaksi toimikaudeksi hallituksen puheenjohtaja, jäsenet ja varajäsenet sääntöjen 5 §:ssä määrätyllä tavalla,
- valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varahenkilöä seuraavalle toimintavuodelle,
- päätetään hallituksen esityksistä sekä niistä jäsenten esittämistä asioista, jotka on lähetetty hallitukselle vähintään kolme viikkoa ennen kokousta,
7. a. käsitellään hallituksen ehdottama muutos yhdistyksen sääntöihin toiminnantarkastajien määrän vähentämiseksi kahdesta yhteen.
Hallitus esittää muutettavaksi yhdistyksen sääntöjen 5 §:ää siten, että syyskokouksen asialistan kohta
5. valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varamiestä seuraavalle toimintavuodelle,
muutetaan muotoon
5. valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö seuraavalle toimintavuodelle,
- käsitellään muut esille tulevat asiat,
- päätetään kokous