Hei me harrastellaan

Riku Pitkänen
Jyväskylän Sirius nauttii hyvää maineestaan Suomen tähtiharrastajien keskuudessa. Havaintotoiminta on todellakin erittäin vilkasta. Tornilla tehtaillaan öiseen aikaan havaintoja melkeinpä liukuhihna tahtiin. Onneksi näissä hommissa laatu ei kärsi määrästä.
Jos Iiro keksisi verottaa DS-korteista erillisellä havaintoverolla, niin siinä olisi Alelle ”pikkuisen” työsarkaa lisää vielä entisten päälle. Onneksi ei. Tyhjinä tulee, kopioina menee. Messier-projekti etenee hyvää vauhtia, jopa niin hyvää, ettei tähtitaivaan vuotuinen kierto tahdo pysyä vauhdissa mukana. Ja uusia vastaavia ideoita kehitellään lisää.

Onkos Virtaa?

Niinpä niin, aktiiviharrastaja rakastaa touhua ja pitää olla todella hyvä syy, jos hän ei ole selkeänä yönä havaitsemassa. Elämä työn tai opiskelun jälkeen illalla on elämää kaarisekuntien ja magnitudien maailmassa, kera toisten hurahtaneiden. Ilta illan perään, yö yön perään. Aikaa kuluu, ja vähän rahaakin. Välistä meinaa unettaa väärään aikaan vuorokaudesta, mutta onhan tosi urheilijallakin aina joku paikka rikki. Mutta hänellekin harrastus on tärkeä osa elämää, irtiotto kaikesta muusta.

Uskon, että ainakin 99% ihmisistä joskus ajatelee ja yrittää käsittää maailmankaikkeutemme mittasuhteita, tai ainakin pohdiskelee itsekseen tyyliin ”mihin avaruus loppuu, ja mitä sen takana on?" Murto-osa heistä saa kimmokkeen tähän jaloon harrastukseen, enemmän tai vähemmän aktiiviseen. Tavanomaisin kuviohan kaiketi on, että ensin kaveri katselee hienoja kuvia kirjoista, ja valovuosi on se vielä jotenkin ymmärrettävissä oleva etäisyys. Vaikkei sitä varmaan ymmärräkään. Aihe kiehtoo, ollaanhan ”perimmäisten kysymysten” äärellä, tai ainakin sinnepäin menossa.

Sitten ollaankin jo pian menossa kaukoputken ostoon tai paikallisen yhdistyksen tähtitornille. Yleisönäytännössä katsellaan Saturnusta, ja kautta Jupiterin, nuo renkaathan näkyvät ihan kuin valokuvissa, ihan näin omin silmin katsottuna. Ja tuo näytännön pitäjäkin kertoo kaiken tietämänsä, ja lunttilapusta loput. Ja yhdistys saa uuden jäsenen, vai saako?

Juu Ei

Harrastajatoverit, tuntuiko tutulta? Se tunne kun ensimmäisen kerran katsoi Jupiterinkuita ”suorassa lähetyksessä”. Nythän niitä tulee katsottua lähinnä vain silloin, kun niitä näyttää yleisölle tai aloittelevalle harrastajalle. Deep-Sky kärpänenhän puraisee suurinta osaa porukasta pian havaintotoiminnan aloittamisen jälkeen . Eikä aina ongelmitta. Tässä vaiheessa nimittäin aloittelijaa vastaan tulee niistä ensimmäinen: valtava termi-armeija ja asiatiedon paljous. Koordinaatit, näennäiset koot ja kirkkaudet, kaukoputkien ominaisuudet ja lukemattomat muut asiat ovat usein uudelle täysin käsittämättömiä. Tähän moni kompastuu,ja kyllästyy koko touhuun ennenkuin on päässyt edes kunnolla alkuun.

Mikä avuksi?

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että esimerkiksi havaintoryhmän kokouksissa ja muissa vastaavissa voisimme ehkä hiukan enemmän paneutua kohteiden todelliseen olemukseen, havaintoteknisten tietojen rinnalla tietenkin. Ei silti, etteikö niitä olisi käsitelty, mutta ei varmastikaan liikaa. Aikaa kyllä on. Näin olisi uudenkin kaverin helpompi sulautua joukkoon. Olisimme hänen kanssaan vähän enemmän samalla ”aaltopituudella”. Tällä kommentilla tarkoitan sitä,että keskustelu kohteiden todellisesta olemuksesta on paluuta koko idean alkujuurille; eli maailmankaikkeuden ihmeiden tutkiskeluun ja tarkkailuun. Tai ehkä vain ihailuun ja nautiskeluun.
Valkoinen Kääpiö 4/94