Yleistä Blogeista

<< | Aloitussivu | >>

  • Blogit ovat kronologisen tiedon julkaisemiseen tarkoitettuja verkkotyökaluja
  • Sana blog on lyhennys weblogista, jonka voisi kääntää esimerkiksi verkkoloki(kirja)
  • Blogit tunnetaan yleisemmin ihmisten verkkopäiväkirjoina
  • Niitä voidaan käyttää kuitenkin monenlaiseen asioiden aikajärjestyksessä esittämiseen, esimerkiksi uutissivuistoihin
  • Paitsi aikajärjestykseen, monet blogit antavat mahdollisuuden myös lajitella kirjoituksia kategorioihin
  • Blogialustoja ja -palveluita on Suomessa ja maailmalla lukuisia
  • Ursan blogialusta perustuu b2evolution-ilmaisohjelmaan, jolla kohtuullisen riittävät ominaisuudet
  • Blogieditorit ovat helppoja käyttää ja pienimmillään vaativat hyvin vähäistä HTML-tuntemusta.
  • Ursan blogialustan editori ei ole tekstinkäsittelyohjelman kaltainen ns. WYSIWYG, perusmuotilut saa kuitenkin painikkeilla, jotka lisäävät automaattisesti tarvittavat koodit kirjoitukseen.