Galleriat
 Matti T. Salo

Kuun puolivarjopimennys 14.-15.3.2006

        

 

23.24

23.32

00.30

00.42

01.03

01.33

01.47

02.01

02.29

02.58

Pienen jahkailun jälkeen päätin valvoa iltayön ja yrittää puolivarjopimennyksen kuvaamista. Ennakolta olin lähes varma, että tulos jäisi laihaksi. Edellisillä kerroilla en kyseistä ilmiötä ollut saanut havaituksi. Vaan kuinkas kävikään. Kiitos sähköisen kuvantallennuksen sain kymmenen kuvan sarjan, jossa kiertolaisemme näyttää sittenkin hieman tummuvan ja ennustetusti eniten juuri eteläreunaltaan. Pimennys alkoi klo 23.22, oli syvimmillään klo 01.47 ja päättyi klo 04.14, jolloin olin jo autuaasti unten mailla.

Iltayön sää oli ikävän utuinen ja aika-ajoin epäilin ohuen pilviharsonkin tummentaneen joitakin kohtia Kuusta. Menemättä tarkempaan analyysiin kokosin 10 pienen käsittelemättömän kuvan nauhan, josta tummuminen pitäisi käydä ilmi. Lisäksi samat kuvat ovat galleriassa ja klikkattavissa vielä isommiksi.

                   

                   

Havaintolaitteina minulla oli Mizar (Tal1) kaukoputki (Newton 900/113), okulaari 26mm Plössl (34,6 X) ja Canonin Power Shot A510-digipokkari. Kameraa pitelin käsivaralla okulaarin edessä ja räpsin kuvia vakiosäädöillä ISO 100, valotusaika 1/800s ja aukko F5.0.

 


[ Yhteystiedot ]    [ Takaisin etusivulle ]    [ Galleriat ]   

Sivun suunnittelu ja ylläpito Matti.Salo (a) ursa.fi
Tätä sivua päivitetty viimeksi 13.1.2007.