Galleriat
 Matti T. Salo

Auringonpimennys 3.10.2005

        


Syksyinen Auringonpimennys ei olisi voinut tapahtua hankalampaan aikaan, keskellä maanantai päivää. Vain vajaan kolmanneksen Auringon pinta-alasta peittänyt ilmiö alkoi melkolailla tasan puoli kaksitoista ja päättyi kaksikymmentä yli yhden.

Omalta osaltani pimennyksen seuraamisen piti tapahtua yläasteen oppilaiden seurassa koulun pihalla, mutta suunnitelmilla on tapana muuttua. Näin kävi nytkin ja olin kotona potemassa edellispäivänä hankitun häkämyrkytyksen (onneksi ilmeisen lievän) jälkioireita. Myrkytyksen sain oltuani liian innokas sammuttamaan korsun kytevää seinää maan alla. Hoidoksi määrättiin lepoa ja raitista ilmaa. Siis... Lämpimästi päälle ja seisoskelemaan kiikarin ääreen takapihalle. Illalla särky, huimaus ja oksetuskin olivat jo kadonneet. Liian kirkkaan Auringon osittainenkin pimentäminen siis riitti hoidoksi silmäsärkyyn. Tämä täytyy muistaa jatkossa. ;-)

Itse pimennys näkyi Järvenpäässä varsin hyvin. Taivaalla oli toki koko ajan pilviä, mutta havaintojen tekemistä ne eivät käytännössä häirinneet. Vain parissa kuvassa on havaittavissa selvää pilvisyyttä. Yhtään kuvaa en jättänyt ottamatta pilvien vuoksi. Havaintolaitteina minulla oli kiikarit (Baader 15x80), kalvosuotimet ja Canonin Power Shot A510-digipokkari. Kameraa pitelin käsivaralla kiikarin takana ja räpsin kuvia automaatti- ja manuaalisäädöillä.

                   

                   

                   

       

Loppuun pari kuvaa havaintolaitteesta ja aivan pimennyksen viimehetkillä kotiin saapuneesta Katariinasta, joka oli saanut teknisentyön tunneilla koko ryhmälleen luvan tyhjentää hitsaushuoneen lasivaraston ja painua ulos katselemaan pimennystä.

       


[ Yhteystiedot ]    [ Takaisin etusivulle ]    [ Galleriat ]    [ Aurinko ]   

Sivun suunnittelu ja ylläpito Matti.Salo (a) ursa.fi
Tätä sivua päivitetty viimeksi 13.1.2007.