Söll, Itävalta

Sunnuntai-aamuna 10.6. suunnattiin sinivalkoisin siivin kohti Innsbruckia. Lento kulki Itämeren yli. Bornholmin saari näkyi hienosti koneen oikealla puolella. Innsbruckin kenttä vuorien solassa oli jännittävän näköinen tasamaan kenttiin tottuneelle.

Innsbruckista oli noin tunnin matka Sölliin. Paikallisen perinteen mukaan oli lähes joka kylässä suuria kesäkepakkoja, joiden kärjessä oli pieni kuusi. Kuulemma sinne asti kiipeävä saa kivan palkinnon...

Söllin kylä sijaitsee vuorien keskellä, takana näkyy Pölvenin vähän vajaa 1600 metriä korkea pikkuvuori.

Hieman kauempana sijaitsivat paljaskallioiset Wilder Kaiserin huiput. Siellä näkyi luntakin.

Aurinkomatkojen matkanjohtaja Janne piti hyvin turistiseurueemme hallussaan kun lähdimme käymään Höhe Salven turistivuorella.

Höhe Salven huipulle 1827 metriin pääsee kahta kabiinihissiä. Niiden varsinainen sesonkiaika on talvella laskettelijoille, mutta kesäisinkin hissejä pyöritetään.

Ylhäällä sijaitsee näköalatasanne ja ravintola, jonka vetonaulana oli paikallinen pyttipannu-annos, joka olikin ihan makoisa.

Kävelimme alaspäin puoleen väliin alppiniittyjä pitkin. Kukkia oli jos jonkin värisiä, mutta Edelweiseja ei näkynyt. Kesäisin niittyjä käyttävät lehmät, talvisin laskettelijat. Vuohiakin oli turistien ihailtavana.

Höhe Salven turistireitillä lämmiteltyäni lähdin Söllin toisella puolella sijaitsevalle Kleine Pölvenille. Sen 1562 metriä olivat aika rankkaa kapuamista, mutta maisemat ihan mukavan metsäisiä. Aikaa kului kaksi tuntia Söllin keskustasta huipulle. Kaikille huipuille ovat paikalliset alkuasukkaat pystyttäneet ristejä pelottamaan pahuudet pois.

Reitti takaisin vuoren toiselta puolelta venyikin kahteen ja puoleen tuntiin tihkusateessa. Jos se Söllin puoli oli jyrkkä, niin Kufsteinin puoli olikin äkkiäjyrkkä. Matkalla takaisin oli pieni Moorseen tekojärvi. Yksityisalue, pääsylippu olisi maksanut...

Tiistai olikin hyvä pitää toipumispäivänä jaloille. Kansainvälinen Italian Garda-järvelle järjestetty matka oli rentouttava. Noin 3-4 tunnissa pääsi Inn-joen solaa pitkin Etelä-Tiroliin, joka aikoinaan kuului Itävallalle, kunnes Hitler lahjoitti sen Mussolinille ja sille tielleen se jäi huolimatta alueen itävaltalaisesta väestöstä.

Rivan kaupunki järven pohjois-osassa oli tyypillinen turistikaupunki. Oliiveja kasvatettiin laaksossa paljon. Puut elävät kuulemma hyvinkin tuhatvuotiaiksi ja antavat vielä hyvin satoakin silloin.

Garda-järvi on purjehtijoiden paratiisi. Käynnissä oli optimistijollien kilpailutapahtuma ja myös surffareita oli paljon liikkeellä.

Venematka Malcesinen kaupunkiin Limonen kautta taittui suhteellisen kovassa tuulessa. Pilvimuodostelmat järven molemmin puolin kohoavien vuorten rinteillä olivat mielenkiintoiset.

Malcesinen vanha linna hallitsi kaupunkia. Nykyään linnassa sijaitsee museo. Aivan linnan vierestä löytyi pieni uimarantakin, jossa kävin pulahtamassa veteen. Yksinäinen sorsa asui rannalla. Paluu Itävaltaan kulki lumihuippuvuorten välissä olevien solien kautta.

Keskiviikkona matka suuntautui kohti Itävallan korkeinta vuorta jäätikköinen. Grossglocknerilla on korkeutta 3798 metriä ja tietä pitkin pääsi yli 2,5 kilometrin korkeuteen.

Alppitien päästä löytyi ravintola ja näköalatasanteet.

Turistien suosikkeja olivat alueella elävät murrrmelit, jotka vaikuttivat varsin laiskoilta olennoilta.

Grossglocknerin jäätikkö on sulanut viimeisen sadan vuoden aikana yli sata metriä korkeudestaan. Jäätikölle pääsi laskeutumaan ensin kaapelihissillä ja sitten polkua pitkin. Noin 30 vuoden kuluttua jäätikköä ei ehkä enää ole.

Murrrmelit poseerasivat kameralle paluumatkallakin.

Paluumatkalla pysähdyttiin Zell am Seen kaupunkiin, joka sijaitsee suurehkon järven rannalla. Vaikutti vähän liiankin rauhalliselta turistikaupungilta.

Torstaina oli vuorossa vuorikiipeilypäivä. Ellmauhun pääsi Kaiser Jet -bussilla ja sieltä tietä pitkin Wochenbrunnerin alppiravintolaan Wilder Kaiser -vuorien katveeseen.

Tunnin kävelymatkan päässä oli Grutten-Hüttenin maja, jolle suuntasi myös suuri joukko kiinalaisturisteja.

Grutten-Hutteniltä ylöspäin jatkava polku ei ollutkaan enää turisteja varten. Soraharjujen jälkeen alkoi kiipeäminen kallioreunoja pitkin kohti korkeuksia. Pahimmissa paikoissa oli kallioon kiinnitetty vaijerit. Vaarallisimmissa kohdissa oli paikoin muistolaattoja.

Vastaan tuli yhteensä toistakymmentä kiipeilijää. Yli puolella oli päällään valjaat, mutta ilmankin pärjäsi kyllä. Kypärä voisi olla kätevä jos muita kiipeilijöitä lähellä, sillä irtokiviä lähti helposti vierimään äkkijyrkkää alas.

Noin puolentoista tunnin kiipeämisen jälkeen pääsin Wilder Kaiserin korkeimmalle huipulle, Ellmauer Haltille 2344 metrin korkeuteen. Maisemissa ei ollut valittamista.

Kuten muillakin Alppien huipuilla, Ellmauerillakin asusti suuri joukko mustia vuorilintuja, jotka olivat oppineet, että kiipeilijät yleensä tapaavat syödä huipulla eväänsä ja antaa heillekin palasia.

Päivä oli viikon kaunein ja vuoren ympärillä pyöri useita purjelentokoneita. Eräs lensi vain parinkymmenen metrin korkeudelta huipun yli, muut pyörivät hieman kauempana.

Alas kapuaminen on aina hankalampaa. Matkalla reitti kulki yhdessä kohdassa jään täyttämän halkeaman läpi. Toisaalla taas kallioon oli hakattu rautaiset askelmat.

Grutten-Hüttenillä join olutta huipulla käyneiden saksalaisten kanssa. Jatkoin Kaiser Steig -polkua kohti Sölliä.

Maisemat noin 1400 metrin korkeudessa kulkevan polun varrella olivat upeat. Sää oli koko päivän viikon hienoin.

Polulla vastaan tuli gemssi-kauris, joka ei selvästikään pitänyt seurastani, sillä se sihisi kovasti. Odottelin jonkin aikaa paikallani, mutta vasaa tai muita gemssejä ei näkynyt missään.

Lehmiä pidetään paljon vuorilaitumilla, sillä siellä niiden maidosta tulee korkealaatuisempaa. Lehmien joukossa oli myös vuohi, joka tosin sai aika ajoin juosta lehmiä pakoon jos tuli niitä liian lähelle. Scheffausta tulin takaisin taksilla Sölliin. Tokihan sitä olisi jaksanut kävelläkin viimeiset viisi kilometriäkin, mutta illalle oli varattu muuta ohjelmaa ravintolassa.

Illanviettona järjestettiin Postwirtin ravintolassa tirolilainen ilta. Tanssijat olivat Kufsteinin kaupungista.

Pientä hämmennystä aiheutti se, että pöydälläkin hyppivät nahkahousut joivat useiden ravintola-asiakkaiden oluet...

Perjantain matka suuntautui Hitlerin Kotkanpesälle Saksan puolelle. Entinen edustushuvila oli nykyään täysi turistikohde ja ravintola oli vienyt historiallisen paikan arvokkuuden.

Maisemat olivat 1835 metrin korkeudesta ihan kivat alas laaksoon ja Etelässä sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle. Kotkanpesä hallitsi koko alla sijaitsevaa kylää varjollaan.

Söllissä oli ilmeisesti palomiesten ja poliisien paraati samana iltana. Feistenauer-hostellimme oli ihan mukavalla paikalla lähellä kylän keskustaa.

Viimeisenä päivänä eli lauantaina lähdin vielä kerran katselemaan maisemia. Tällä kertaa Hintersteiner See -järven suuntaan. Noin kilometrin korkuinen Acheitnerkogelin nyppylä oli matkan varrella.

Aamupäivä oli täyttä hellettä ja heinäsirkat sirittivät eri puolilla niityillä.

Hintersteiner See sijaitsee jyrkähkön laakson pohjalla eikä ole kovin hyvin näkyvissä kaempaa. Järven ainoa kunnon uimaranta oli sekin yksityisaluetta, johon pääsi muutaman euron maksulla sisään. Myös sorsat pitivät selvästi rantanurmikkoa omana alueenaan.

Järven rannalta jatkoin matkaani kohti Wilder Kaiserin vuoria. Ylöspäinhän aina pääsee kun vain riittää sisua ja jalkavoimia. Päivän edetessä sää kylmeni hieman ja pilvisyys lisääntyi. Muutaman kerran aurinko tuli vielä näkyviin ja nostatti joka kerta tuulen laaksosta vuorien suuntaan.

Lopulta kuitenkin pilvet voittivat ja ilman auringonpaistetta vuorten pilvimassat alkoivat tiivistyä ja vyöryä alaspäin. Sade alkoi piskotella ja yltyä vähitellen.

Tein mielestäni ihan hyvän nopeusennätyksen sateesta huolimatta tullessani Kaiser Hochalmin vuoristomajan luota Scheffaun keskustaan 50 minuutissa (bussin lähtöön jäi vielä noin 30 sekuntia aikaa!) kun polkukyltin mukaan aika-arvio oli kaksi tuntia. Pientä oikomistakin piti tehdä kun serpentiiniä ei jaksanut kiertää. Oikopolun varrella näkyi sarveton kauris, näytti ihan bambilta, vaikka selän väritystä ei erottunutkaan.

Sunnuntaina koitti vihdoin lähtö kotiinpäin. Söllin kylä jäi pilvien keskelle rauhalliseen maalaisidylliinsä. Ehkäpä sinne voisi vielä joskus palata.