31.7.2000 Seppo Linnaluoto

Seppo Linnaluodon Pajamäkivaihe


Innostuin tähtitieteestä yht´äkkiä keväällä 1964. Ja tässä vaiheessa äitini antoi minulle syntymäpäivälahjaksi Patrick Mooren Tähtitaivaskirjan. Kirja oli aika ratkaiseva, sen avulla opettelin mm. tuntemaan tähtitaivaan. Ja planeettojen sijainnin opettelin almanakan avulla, siellä nimittäin oli Kuun kohtaaminen planeettojen kanssa. On muistettava, että ei ollut olemassa Ursan julkaisutoimintaa, joka nykyään ratkaisevasti helpottaa tähtitieteen harrastamista. Kirjastosta löysin myös Tähtitieteen harrastajan kirjan, jossa oli ohjeita peilikaukoputken tekemisestä. Onnistuin saamaan Bergholmin lasiliikkeestä peiliaihiot, rautakaupasta hioma-aineet ja suutarinlikkeestä suutarinpikeä. Syksyyn mennessä sain peilin melkein valmiiksi, mutta sitten uutta pikijalustaa valaessani se imaisi peilin kiinni ja se halkesi. Hankin sitten uudet peiliaihiot, mutta sitten tapahtui sellaista, mikä yllättävää kyllä pitkitti peilin valmistumista (itse asiassa se ei ole valmis vieläkään).

Koiraa ulkoiluttaessani tein pitkiä lenkkejä ja niinpä taivalsin Helsingin kotikaupunginosasta Munkkivuoresta naapurikaupunginosaan Pajamäkeen, josta ihmeekseni löysin tähtitornin ja siellä näytöksen täydessä käynnissä. Tähtitornin oli rakentanut Leo Sulamaa, joka oli hakenut kaupunginosan baarista lauman nuorisoa ja näytti heille planeettoja ja tähtiä.

Minusta tuli Pajamäen tähtitornin ahkerin käyttäjä. Jokainen selkeä ilta taivalsin kävellen, pyörällä tai hiihtäen tuon yli 2 km matkan. Tornissa katselin sitten Kuuta, planeettoja, kaksoistähtiä ja tähtisumuja. Katselin joko yksin, tai jos oli yleisöä, näytin kohteita heille. Yksin havaitessani en kuitenkaan onnistunut näkemään Merkuriusta, mikä tuntuu varsin hämmästyttävältä. Olihan minusta tullut varsin kokenut havaitsija. Mutta ei ollut kotimaista kirjallista tukea, kuten nykyään.

Pajamäen tornin kupoli oli vanha Lahden Ursan tähtitornin kupoli, joka oli sijoitettu vanhaan sodanaikaiseen ilmatorjuntabunkkeriin. Itse jalusta oli vanha separaattori, jonka alle oli pantu betonijalusta. Sulamaan kaukoputki oli 20 cm peiliteleskooppi, joka oli himmennetty 16 senttimetriin. Tähtäimenä oli vanha pommituslentokoneen kiikari. Hienoliikuntalaite toimi kitkan välityksellä vaijerilla. Polttoväli oli noin 2 metriä.

Myöhemmin kaukoputkeksi vaihdettiin Antti Jänneksen 20 cm lyhyempipolttovälinen putki. Loppuaikoina minä ja Antti Jännes olimme tornin ahkerimpia käyttäjiä.

1970-luvulle tultaessa Pajamäen tornin toiminta laantui ja tornin kupooli työnnettiin (ilkivaltaisesti) pois paikoiltaan mäkeen. Samalle mäelle Sulamaa rakensi ns. arktisen asennuksen, jonka ideana oli sijoittaa havaitsija tuntiakselin sisällä olevaan lämpimään koppiin. Torni valmistuikin, mutta havaintoja sillä ei tiettävästi koskaan tehty. Koppia käytettiin lähinnä maalitaulun taustana. Lopuksi tornin jalusta (jälleen ilkivaltaisesti) maansiirtotraktorilla särjettiin. Särkijää ei saatu kiinni.

Se, mitä Pajamäen tähtitornista on tänään jäljellä. Ilmatorjuntabunkkeri on tietysti, onhan se kestänyt sodatkin. Ainoastaan kupoolin alla olevat rullat ovat säilyneet. Etualalla on moottorisahalla katkaistu aurinkokuntamallin alkuperäinen tolppa.
 

Se, mitä Sulamaan arktisesta asennuksesta on tänään jäljellä. Kuvassa on myös Seppo Linnaluoto.
 
 
 
 
 
 
 
 

[kotisivulle]