Paluu ajankohtaista sivulle.                                   
                     UrSalon kulttuuriretki syksy 2013  UrSaloLogo



UrSalon syysretken ohjelma Tampereella lauantaina 12.10.

 

Tutustuimme Vapriikin näyttelyihin mm. Aika leikkiä - Lelulaatikon aarteita Vapriikissa, Innovaatiot, Suomen Jääkiekkomuseo ja Tampere 1918. Näyttelyistä tarkemmin oheisessa linkissä:

http://www.tampere.fi/vapriikki/nayttely.html

Perehdyimme Vapriikin päänäyttelyyn Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet.

Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa yli 2000 vuotta suojannut terrakotta-armeija löytyi sattumalta vuonna 1974. Arkeologisissa kaivauksissa paljastui lähes 8 000 soturia sodankäyntioppien mukaisissa muodostelmissa.

Tarunomaisten haudanvartijoiden ja ensimmäisen keisarin pronssivaunujen lisäksi Vapriikissa voi ihastella muita hautalöytöjä ja keisarien aarteita Qin- ja Han-dynastioiden ajalta, esimerkiksi kallisarvoisia jade-, kulta- ja pronssiesineitä. Muinaiset kiinalaiset uskoivat elämän jatkuvan kuoleman jälkeen. Vainajalle tuli siksi varustaa mukaan kaikkea sitä, mitä hän oli eläessäänkin tarvinnut.

http://vapriikki.fi/terrakotta/

Päivällisen nautimme ravintola Coussicca:ssa. http://www.coussicca.com/index.php

Sitten suuntasimme katsomaan LES MISÉRABLES Tampereen teatterissa.

Maailman kuuluisin musikaali!

Les Misérables on kaikkien aikojen musikaalielämys, rakastettu näyttämötaiteen klassikko, jonka on nähnyt jo yli 65 miljoonaa katsojaa ympäri maailman - 42 maassa, 22 eri kielellä - ja joka edelleen 28. esitysvuotenaan rikkoo kävijäennätyksiä.

 Les Misérables on ilmiö, joka on voittanut 76 kansainvälistä palkintoa. Tämä maailman kaikkien aikojen pisimpään näyttämöillä pysytellyt musikaali saapuu Tampereen Teatteriin syyskuussa 2013.

 Victor Hugon romaaniin pohjautuva tarina sijoittuu 1800-luvun Ranskaan. Les Misérables on riipaiseva kuvaus särkyneistä unelmista ja saavuttamattomasta rakkaudesta, intohimosta, uhrauksesta ja katumuksesta. Se on ajaton ja lumoava kertomus ihmisen selviytymiskyvystä.

http://www.tampereenteatteri.fi/fi/naytelma/les-miserables/