Kopernikaaninen vallankumous eli
Aurinkokuntamallin kehitys

Kopernikaanisella vallankumouksella tarkoitetaan Kopernikuksen Aurinkokeskisestä
mallista alkanutta tieteellistä kehitystä ja taistelua kirkon vastustusta vastaan,

Ennen Kopernikusta

Anaximandros Miletolainen

selitti, ettei minkään jumalan tai muun tarvitse kannatella Maata, koska se on
keskellä Maailmankaikkeutta, eikä se siirry siitä minnekkään.

Herakleides Pontoslainen

(388 - 315) oli ensimmäinen, joka tiedetään selittäneen
tähtien kulun siten, että maa pyörii akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa.

Aristoteles

(384 – 322 eaa) esitti, että Kuun ylinen puoli on täydellinen
ja muuttumaton ja että liikkeen ylläpitäminen vaatii jatkuvasti voimaa.

Aristakhos Samoslainen

(n. 310 - 230 eaa) mittasi Auringon ja Kuun etäisyyksien suhteen.
Tulos oli liian pieni, mutta mittausperiaate oli oikea. Kulmien mittaustarkkus vain oli heikko.
aurinkokuu (106K)
Hän totesi kuitenkin, että Aurinko on paljon kauempana kuin Kuu ja että Aurinko on paljon
suurempi kuin Maa. Tästä hän päätyi, että Maa kiertää Aurinkoa. Tämä käsitys kuitenkin hylättiin
ja Maakeskinen malli pääsi voitolle

Klaudios Ptolemaios

(100 – 178) kehitti Maakeskisen Aurinkokuntamallin, joka oli hyvin monimutkainen,
mutta mikä osoittaa, että matematiikan avulla saadaan laadittua malli, joka on yhtäpitävä havaintojen kanssa,
vaikka se ei vastaisikaan todellisuutta

Katolinen kirkko omaksui Ptolemaioksen mallin ja myöhemmin Aristoteleen opit ja piti niistä kiinni,
niin ettei mitään kehitystä päässyt syntymään lähes 2000 vuoteen.

maakeskinen (77K)

Nikolaus Kopernikus (Copernicus, Koppernik, 1473 - 1543)

Nikolaus Kopernikus syntyi Thornissa. Hän opiskeli Krakovassa ja Italassa.
Oheinen Kopernikuksen patsas on Warsovassa, jossa on toinenkin, (Neuvostovallan aikainen) patsas.
500 vuotta sitten eli 1506 hän muutti Frauenburgiin, jossa eli lopun elämäänsä
Samaan aikaan ilmestyi kirja Commentariolus, jossa hän esitti kehittämänsä
Aurinkokeskeisen mallinsa. Vasta hänen kuolinvuotenaan ilmestyi pääteos
”De revolutionibus orbium coelestium libri VI” jossa hän selvitti perusteellisemmin mallia.


kopernikus (166K) CopernicanUniverse[1] (74K)
Kopernikuksen mallissa planeetat kiersivät Aurinkoa ympyräradoilla.
Se ei kuitenkaan selittänyt kaikkia havaintoja.

Giordano Bruno 1548 – 17. helmikuuta 1600

250px-Giordano_Bruno (11K) La cena de le ceneri sisälsi Kopernikuksen astronomiaa.
Merkittävä oli myös teos De l'Infinito Universo e Mondi (”Äärettömästä maailmankaikkeudesta”).
Hänet poltettiin roviolla Roomassa Campo de’ Fiorin aukiolla 17. helmikuuta 1600.

Tyko Brahe (1546 - 1601)

250px-Tycho_Brahe[1] (30K) Hän rakennutti Venin saarelle kaksikin observatoriota,
ensin Stjerneborgin ja hiukan myöhemmin isomman ja paremmin varustetun Uranienborgin,
mistä tuli varhainen "tutkimus-instituutti".
Vuonna 1572 Brahe havaitsi Kassiopeian tähdistössä uuden tähden.
Seuraavana vuonna hän julkaisi teoksen De Stella Nova (lat. uudesta tähdestä). Nyt tiedetään,
että kyse oli supernovaräjähdyksestä.
Vuonna 1588 hänen suojelijansa Fredrik II kuoli. Hänen seuraajansa Kristian IV lopetti hänen eläkkeensä.
Hän muutti Benatkyn linnaan Tšekkiin, jonne hän asettui 1599 Rudolf II:n suojelukseen.
Praha oli tuolloin erittäin merkittävä tieteen keskus. Vuonna 1600 hän tapasi tuolloin
varsin tuntemattoman Johannes Keplerin, josta tuli Tykon apulainen. Tyko ei kuitenkaan elänyt kauan Prahassa.

Tynkirkko (66K) TykoBrahe (98K) Tycho_Brahe_Grave (199K)
Tyko sai leposijansa Tyn kirkossa keskellä vanhaa Prahaa.

Kepler (225K)

Kepler sai Tykon tarkat mittaustulokset ja erityisesti
Marsin radan havainnoista hän määräsi Marsin radan;
totesi sen ellipsiksi ja kehitteli lait planeettojen radoille.

Keplerin lait
I Planeetta liikkuu pitkin ellipsirataa, jonka toisessa polottopisteessä on Aurinko.

II Auringosta planeettaan piirretty viiva piirtää yhtä pitkinä aikaväleinä yhtä suuret pinta-alat.

III Planeetan kiertoaikojen neliöt suhtautuvat tooisiinsa kuin niiden ratojen isoakselien puolikkaiden kuutiot.

Kerplerin elämää sellaisena kuin se oli Keplerin museossa Prahassa.

1577 havaitsi suuren pyrstötähden äitinsä kanssa kukkulalla Leonbergin kaupungin ulkopuolella
1587 kirjoittautuiTübingenin yliopistoon.
1589 liittyi teologiseen seminaariin.
1591 tuli maisteriksi.
1595 tuli matematiikan, historian ja etiikan opettajaksi Gratziin
1596 Julkaisi kirjan Kosmoksen mysteeri.
1597 Avioitui Barbara Müllerin kanssa (1576 – 1611)
1600 Helmikuun alussa tapasi Tyko Brahen ensimmäistä kertaa BENATKY NAD JIZEROU.
1600 Lokakuun 19 pv muutti Prahaan.
1601 lokakuun 24 pv Tyko Brahe kuoli.
1601 Rudolf II nimittti Ursus Raymarin seuraajaksi valtakunnan matemaatikoksi.
1604 Julkaisi ensimmäisen osan optiikasta.
1605 Pääsiäisen jälkeen hän teki keksinnön, että Marsin rata on ellipsi.
1608 Kirjoitti ”Uni eli kuuastronomiaa”. Ensimmäinen sci-fi. Ja fantasia. Julkaisu 1634.
1609 Julkaisi tutkielman ”Uusi astronomia”. Sisälsi Kepplerin 1 ja 2 lain.
1611 Julkaisi tutkielmat ”Dioptricae” ja ”Uudenvuoden lahja eli heksagoniset lumihiutaleet”
1611 Vaimo Barbara ja kaksi lasta kuoli.
1612 Rudolf II kuoli ja Mathias pääsi valataistuimelle ja Keppler muuttu Linziin.
1613 Avioitui Susanna Reuttigerinin kanssa.Linzissä.
1615 Uusi viinibarrellien stereometria. Eka kirja Lizissä.
1617 Kopernikuksen astronomian ruumiillistuma 1. osa. (2.osa 1620 ja 3. osa 1621).
1617 On jälleen Prahassa helmi- ja maaliskuussa.
1619 Julkaisee viisi kirjaa maailman harmoniasta, sisältää Keplerin kolmannen lain.
1621-1 Puolusti onnistuneesti äitiään, joka oli 14 kuukautta vankilassa noituudesta.
1626-7 Käytti aikaansa ULMissa opastamalla Ruudolfin taulujen painatuksessa.
1628 Luovutti Rudolfin taulut hallitsija Ferdinand II:lle Prahassa.
1628 Prinssi Wallenstein lupasi Keplerille vuoden stipendin, observatorion.
1630 Kuoli regensburgissa 15.10

Museo mainitsi myös
Kepler on erinomainen esimerkki tiedemiehestä, joka omistautui kokonaan tieteelle.
Hän loi runsaasti innostusta.
Hän vahvisti Kopernikuksen oletuksen, että Aurinko on planetaarisen järjestelmän keskus.
Hän päätteli, että Kuu on Maata kietävä satelliitti.
Hän kuvasi Marsin elliptisen radan.
Hän muotoili Aurinkojärjestelmän Planeettojen liikeradoille kolme lakia
Hän oli taivaanmekaniikan perustaja.
Hän yhdisti kokeellisen tiedon teoriaa.
Hän yhdisti likiarvotiedot laskumenetelmiin.
Hän oli ensimmäinen, joka käytti logaritmejä.
Hänen tapansa määrätä pyörivien kappaleitten tilavuus vaikutti osaltaan integraalilaskennan kehittymiseen.
Hän kykeni laskemaan eri muotoisten kappaleiden tilavuuksia.
Laskujen tarkkuus oli ihmeteltävä.
Hän kuvasi kaukoputken se kantaa nimeä Kepler nykyaikaan.
Hän keksi kokonaisheijastuksen.
Hän selitti valon taittumisen prismassa.
Hän selitti silmän toiminnan. Selitti lyhytnäköisyyden ja pitkänäköisyyden syyt.
Hän tutki säännollisiä suorapintaisia kappaleita ja niiden ominaisuuksia ja
lumikiteen tutkiminen merkitsi topologian ja kristallografian alkua.
Kaksi kraatteria Kuussa on nimetty hänen mukaansa. Ensimmäinen niistä on 32 km
halkaisijainen Kepplerkraatteri. Nimen Keplerus kuukarttaan antoi jesuiitta Giovanni
Battista Riccioli jo 1700-luvun puolivälissä, vaikka hän oli eri mieltä Keplerin kanssa.
233 km halkasijainen kraatteri Marsissa nimettiin 1973. ja sitä kuvattiin tarkemmin 2006.

Prahassa selvästi aisti, ettei Kepleriä arvostettu riittävästi,
ottaen hänen merkityksesnsä tieteelle. On selvää, että syynä oli katolinen kirkko.

Galileo Galilei (1564 - 1642)

Galileo (62K)
Galilei ja Kepler tekivät paljon yhteistyötä keskenään.
Galilein ehkä tärkein teko oli, että hän otti kaukoputken käyttöön
tähtien tarkkailussa.

Galilei julkaisi vuonna 1610 kirjassaan "Sidereus Nuncius", että Linnunrata on rykelmä
tähtiä, Saturnus ei ole mikään tavallinen tähti, planeetta Venuksella
on vaiheet kuten kuulla, Kuun pinta ei ole tasainen, vaan siellä on vuoria ja meriä ja

Jupiterilla on neljä kuuta.

Galilein (353K)

Sir Isaac Newton (1642 - 1727)

GodfreyKneller-IsaacNewton-1689[1] (16K) Newton (178K) Newtoninputki (171K)
Newton ennusti Keplerien lakien perusteella Halleyn pyrstätähden seuraavan saapumisen Maan lähelle.
Se varmisti niin Keplerin kuin Newtonin omien lakien pätevyyden. Newtonista toisaalla.
Tieteellisesti kopernikaalinen vallankumous oli näi ohi. Ei ollut epäselvää, mikä kiertää mitäkin,
mutta katolinen kirkko ei vieläkään asiaa hyväksynyt.

Sir William Herschel (1738 - 1822)

Herschel (81K)

Uranuksen, kuuden kuun ja infrapunasäteilyn löytäjä.
Herschel löysi Saturnuksen kuiden ohella Uranukselta kaksi kuuta, Titanian ja Oberonin.
Hän oivalsi, että Aurinko kuului muiden näkyvien tähtien tavoin Linnunrataan.

Herschelinputki (55K) WP_002719p (156K)
Herschellin kaukoputki kokonaisena ja pala putkea Greewitchin observatoriolla.

Hubble (164K) Hubblenputki (272K)
Maata kiertävä kaukoputki sai nimen Hubble. Se on antanut meille paljon tietoa maailmankaikkeudesta.

Kopernikaaninen vallankumous voidaan katsoa päättyneeksi lopullisesti vuonna 1994, kun Katolinen kirkko myönsi
Kopenikuksen olleen oikeassa.


Alkuun
Uranus