Nyrölän tähtitornin kehittämistalkoot


Edellisten kesien tapaan tähtitornilla riittää vielä tekemistä. Tänä kesänä talkookausi avattiin lauantaina 7.7.2001 kello 12.00 grillipaikan rakentamisella ja alueen siistimisellä. Talkoot jatkuvat myös tulevina viikonloppuina samaan aikaan. Talkooväelle tarjolla muurinpohjalettuja, makkaraa, kahvia ja virvokkeita. Kaikki joukolla mukaan!

Talkoot ovat päättyneet syyskuun alussa. Sirius haluaa kiittää kaikkia vuoden 2001 talkoisiin osallistuneita!

  • Viimeisimmät tapahtumat
  • Talkookuvia

    Nyrölän Observatorion kehitystyö jatkuu. Kesän 2001 aikana hankimme Wihurin rahastolta saadulla 45 000mk avustuksella uusia laitteistoja, joiden ansiosta observatorion tehokkuus parani entisestään.

    Uuteen laitteistoon kuuluu mm. uusi digitaalinen aputarkennin CCD-kameralle, jonka erikoisuutena on automaattinen lämpötilankorjaus, uusi parempi suodatinjärjestelmä ja paremmin uuden laitteiston kanssa yhteensopiva polttovälin lyhentäjä. Myös AAVSO:lta saatu lahjoitus, uusi ST-8E CCD-kamera tullaan asentamaan kuluvan syksyn aikana.

    Muita yleisiä hommia ovat olleet tähän mennessä grillipaikan valitseminen ja muuraus, puhelinkaapelin upotus maahan, radioteleskoopin antennin ihmettelyä sekä uuden linux serverin asennusta.

    Talkoissa vuoden 2001 aikana mukana ovat olleet mm. Harri, Antti, Aki, Risto, Riku, Jalo, Arto, Minna ja Pekka. Sirius haluaa kiittää lämpimästi reipashenkisiä talkoolaisia!



    Nyrölän Observatorion pääsivulle
    Takaisin Siriuksen kotisivulle