16 tuuman Meade LX200 teleskooppi


Nyrölän observatorion uusi teleskooppi on suurin sarjavalmisteisista Schmidt-Cassegrain tyyppisistä kaukoputkista. Kaukoputki on tarkoitus asentaa paikoilleen toukokuun 22. päivä.


Taustatietoa

Kun Sirius sai viime syksynä Wihurin säätiöltä apurahan kaukoputken hankintaan, oli kaksi vaihtoehtoa: joko ostaa valmis kaukoputki tai tehdä sellainen itse. Mitä pidempään asiaa mietittiin sitä vahvemmaksi nousi tehdastekoinen kaukoputki ja niistä eritysesti 16-tuumainen Meade LX200. Valmisputken etuina pidettiin mm. takuuta ja varaosien saatavuutta sekä lisätarvikkeiden runsasta tarjontaa, kun taas vastaavasti itsetehtyä olisi pitänyt itse myös korjata ja kehittää. Näin sitten vuodenvaiheessa jätimme tilauksen kaukoputkesta, vaikka rahoituksesta puuttuikin jokunen kymppitonni (ja puuttuu muuten edelleen!). Tätä kirjoitettaessa kaukoputkemme on jo purjehtinut rahtilaivassa Atlannin poikki ja odottaa nyt Tanskassa lähetystä Suomeen.


Optiikka

Uusi kaukoputki on tyypiltään Schmidt-Cassegrain peiliteleskooppi, joten siinä on kahden peilin (pääpeili ja apupeili) lisäksi kaukoputken suuaukossa erityinen korjauslinssi, joka korjaa pallomaisen pääpeilin aiheuttamat kuvausvirheet. Hulppean 416 mm läpimittaisen pääpeilin heijastama valo heijastuu takaisin korjauslinssiin kiinnitetyn apupeilin kautta sen keskellä olevasta reijästä kaukoputken takana olevaan polttopisteeseen. Pääpeilin aukkosuhde on 3, mutta kupera apupeili pidentää kaukoputken polttovälin neljään metriin.

Tämä ratkaisu tekee putkesta poltoväliin nähden erittäin lyhyen, alle yhden metrin mittaisen, joten kaukoputkea on helppoa käsitellä. Kaukoputki fokusoidaan siirtämällä pääpeiliä ruuvilla edestakaisin. Teoreettinen erotuskyky on 0.3 kaarisekuntia ja suurin käyttökelpoinen suurennus (800x) saavutetaan 5 mm polttovälisellä okulaarilla. Kaukoputken mukana tulee yksi 26 mm okulaari, joka antaa 156-kertaisen suurennoksen. Oksasen Arto on luvannut Siriuksen käyttöön omaan pienempään Meadeensa hankkimiaan tarvikkeita, mm. Meaden (f6.3) ja Optecin (f3.3) reducerit, jotka lyhentävät putken polttovälin vastaavasti 2500 ja 1300 milimetriin sekä Nikon-kamerasovitteen. Lisätarvikkeita hankitaan sitä mukaa kun yhdistyksen rahavarat sen sallivat.


Jalusta

Jalustaratkaisuna on erittäin tukeva U-kirjaimen muotoinen haarukka, jonka yläpäähän teleskooppi on kiinnitetty putken molemmilta puolilta. Haarukka on alumiinivalua ja hyvin tilava, joten vaikka sen perään kiinnittäisi CCD-kameran niin sillä pääsee katsomaan aivan taivaan pohjoisnapaan saakka. Kaukoputki kääntyy deklinaatiosuunnassa haarukan valissä kun rektaskensiosuunta on toteutettu taas koko haarukkaa kääntämällä. Kaukoputkea voidaan kääntää käsin avaamalla lukitukset tai sähköisesti sisäänrakennetuilla servomoottoreilla. Suurin kääntönopeus moottoreilla on 4 astetta sekunnissa ja hitain 15 kaarisekuntia sekunnissa. Kaukoputki painaa noin 120 kiloa, josta jalustan osuus on noin puolet, joten ihan pikkuputkesta ei tosiaankaan ole kyse.


Ohjausjärjestelmä

LX200 teleskoopin 'aivot' ovat sen jalustan sisään asennettu tietokone, joka ohjaa teleskoopin kaikkia toimintoja. Sen muistissa on yli 64.000 kohteen tiedot, joten sen läpikäymiseen mennee jokunen havaintoyö! Mukana ovat täydellisinä mm. Messier, NGC, IC, Uppsala ja SAO luettelot, lisäksi myös yli 20.000 muuttuvaa tähteä ja Kuu ja kaikki planeetat. Kun kaukoputki on aluksi suunnattu, niin kohteet löytyvät helposti tietokoneen kääntäessä kaukoputkea. Kaikkia toimintoja ohjataan käsiohjaimesta, jossa on näppäimistön lisäksi muutaman tekstirivin nestekidenäyttö. Kaukoputken käyttö on helppoa, kun esimerkiksi halutaan katsoa Herkuleen pallomaista tähtijoukkoa näppäillään seuraavasti: [M] [1] [3] [Enter] [Goto] ja muutamassa sekunnissa kohde on kaukoputken kuvakentässä.

Muita ohjausjärjestelmän hienouksia ovat mm. Programmable Smart Drive eli kaukoputki voidaan ohjelmoida seuraamaan tähtitaivaan liikettä erittäin tarkasti ja High-Precision Pointing, jonka avulla on mahdollista saavuttaa noin 1 kaariminuutin suuntaustarkkuus. Kaukoputkessa on myös monipuoliset liitynnät mm. CCD-kameralle automaattiseurantaa varten ja tietokoneelle, jolloin kaukoputkea voidaan ohjata huoltorakennuksesta käsin.


Asennus

Nyrölän tähtitornille uusi kaukoputki on tarkoitus asentaa lauantaina toukokuun 29. päivä Peilinkirkastus pirskeiden yhteydessä. Kaukoputki asetetaan silloin Valmetin Rautpohjan tehtaalla valmistetun jalustan päälle, jonka avulla se suunnataan tarkasti kohti taivaan pohjoisnapaa. Kaukoputki tulee kuvun keskipisteeseen noin puolentoista metrin korkeudelle. Tämä ekvatoriaalinen pystytys mahdollistaa valokuvaamisen sekä kaukoputken läpi, että sen päältä.

Kesän aikana kaukoputken jalusta pyritään suuntaamaan, jotta se olisi heti syksyn ensipimeiden aikaan valmiina käytettäväksi. Kesällä kytketään myös yhteydet huoltorakennuksesta sekä kaukoputkeen että CCD-kameraan


Odotukset

Kun uutta kaukoputkea on pitkään odotettu, ovat odotuksetkin korkealla. Nyrölän erinomaiset olosuhteet yhdistettynä liki kymmenkertaisella valonkeräyskyvyllä Rihlaperän pääputkeen verrattuna mahdollistavat havaintoja joista tuskin on uskaltanut edes haaveilla. CCD-kameralla päästään varmasti lähelle 22 magnitudia ja tavallisellakin kameralla saataneen upeita värikuvia syvän taivaan kohteista. Visuaalihavainnoissa suuri erotuskyky ja lisääntynyt valovoima tuonee huimia näkymiä sekä planeettoihin että kaukaisiin galakseihin. Suunnitteilla on myös supernovien etsintäprojekti, joten ties vaikka Nyrölässä löydetään uusi supernova jo tulevalla havaintokaudella.

Toivottavasti kaukoputki tuo Nyrölään innokkaita havaitsijoita tulevan havaintokauden aikana, olosuhteet ja havaintovälineet ainakin ovat nyt huippuluokkaa. Kaukoputken käyttökursseja tullaan järjestämään syksyn aikana tarpeen mukaan, lisätietoa syksyn Valkoisessa Kääpiössä ja syksyn jäsenilloissa.

Lisätietoa asiasta löytyy Meaden kotisivuilta


Nyrölän Observatorion pääsivulle
Takaisin Siriuksen kotisivulle